Se on kyllä mielenkiintoista, miten Jumala voi suunnata maassa matavaa katsetta valoon! Ensinnä, ihan kirjaimellisesti sain iloita tänä aamuna valosta. Ennen ylösnousua jo ihailin ikkunasta näkyviä valoisia puiden latvoja, ja aavistusta alkavasta viherryksestä koivujen latvoissa. Ja sininen taivas puiden latvojen välissä. Ja kun nousin ylös ja astelin keittiöön, piti ihan huoneiden rajalle pysähtyä ihmettelemään ja ihastelemaan valossa kylpevää keittiötä. Olin siinä juuri oikeaan aikaan, sillä hetkisen päästä, valo oli jo selvästi vähentynyt ja siirtynyt hieman toisaalle. Mutta sitten oli ne tavan aamulukemiset. Joista kyllä ajattelin ensin, että jaksankohan lukea mitään. No luin kuitenkin. Siis niitä tavan aamulukemiani, eli luen Päivän Tunnussana -kirjasen merkkaamia kohtia. Ja jopa innostuin kirjoittamaankin, kun huomioin että sen pääluettavan, eli Raamatun, loppuluvussa ja alkuluvuissahan on samaa: mm. valo ja virrat. Ja muutakin löytyy jos enempi lueskelee.
Raamatun viimeisestä luvusta: "Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan* on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti." Ilm. 22:1-5 v. -92 Raamatunkäännös
"Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. Ensimmäisen nimi oli Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. Toisen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. Kolmannen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." 1. Moos. 2:10-15 v. -92 käännös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti