"Daniel sanoi: "Minun Jumalani lähetti enkelin sulkemaan leijonien kidan, eivätkä ne vahingoittaneet minua..." Dan 6:23 KR-92
Danielia oli uhkaamassa todelliset leijonat. Jotkut aikoivat tuhota hänet leijonien avulla. Mutta niin ei käynyt, koska Jumala oli päättänyt toisin. Danielin selviytyminen siitä pahojen ihmisten suunnitelmasta oli Jumalan suunnitelma. Se toteutui, ei pahuuden aikeet. Meitäkin voi olla uhkaamassa monet pahat aikeet tai asiat. Jotkut erityisesti sen vuoksi, että haluamme seurata Herraa. Mutta Jumala seuraa meitä, hänen valvova silmänsä tarkkailee kaikkea, mitä meille ja meidän ympärillämme tapahtuu. Hän kykenee pitämään meistä huolta kaikenlaisissa tilanteissa. Ja milloin hän jotakin sallii, ei sekään ole mitään sattumaa. Hänellä on kaikki valta. Hänellä on iankaikkiset suunnitelmat.
Danielin asian toi minun eteeni tänä aamuna käyttämäni vanha Päivän Tunnussana. Jumalan eteen meidän asiamme tuo myös yksi "vanha", mutta yhä käyttökunnossa oleva keino: rukous Jumalan puoleen. Hänellä on aina aikaa kuunnella meitä; vaikka kenellään muulla ei tuntuisi olevan. Hän suorastaan toivoo, että tulemme hänen silmiensä eteen juttelemaan, oli asia mikä tahansa. Ja se juttelu käy missä ikinä ihminen sattuukaan silloin olemaan. Se linja on aina auki. Siunausta päivääsi:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti