Tänä aamuna

Luin ensin Levähtäkää vähän -kirjasta tekstiä, joka oli kirjoitettu psalmijakeesta 27:1. Etsin sitten itselleni luettavaksi koko psalmin 27. Minua puhutteli jae:

"Mutta minä totiseseti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa." Ps 27:13

Ja sen jatkona on: "Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa."
Ps 27:14

Daavid tuntuu puhuvan psalminsa alkupuolella elämänsä pelottavista asioista jotenkin reippaasti, ja kirjoittavan, kuinka Jumala häntä suojaa - jopa riemullisesti. Tosin jo ensijakeessa, hän ikäänkuin puhuu itselleen, että "ketä minä pelkään... ketä minä vapisen...". Mutta jakeesta 7 alkaen käy ilmi, että hän rukoilee tosissaan hätänsä keskellä, pelkojensa keskellä. Ja loppusanoikseen psalmissa tulevat nuo kaksi ylle kirjoitettua jaetta.

Vielä tuosta kohdasta; Herran hyvyydestä elävien maassa, tuli mieleen se tilanne, kun oltiin Lasaruksen haudan äärellä. Martta uskoi kuolleen veljensä Lasaruksen saavan osakseen Herran hyvyyttä taivaassa, mutta ei enää elävien maassa. Mutta sitä "Herran hyvyyttä elävien maassa" nimenomaan Jeesus kuitenkin sille sisarusparvelle antoi.

---
Ja tämä sitten lukuvuorossa muutoin olleesta:

"Kaikki ennen kirjoitettu on meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden 

ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo." Room. 15:4 JKR*

(* Olen ennen käyttänyt käännöksestä "Jumalan kansan Pyhä Raamattu, lyhennettä JKPR, koska kirjan sivuilta en ollut löytänyt lyhennettä, mutta nyt huomasin kirjan takakannessa olevan painettuna tuon JKR merkinnän.)