Valkoisten sukkien tapaus: "Mutta raskiiko niitä käyttää?"

Tarvitsin sukkia jalkaani; valkoisia.  Minulla oli ollut sellaiset jalassa, mutta olin joutunut heittämään ne pyykkikoriin. Nyt sitten etsin vaatekaapista toisia valkoisia. Mielessäni oli kahdetkin valkoiset, vanhat sukat. En löytänyt niitä. Sen sijaan löysin yhdet käyttämättömät valkoiset. Mutta vedinkö ne jalkaani? En. Ajattelin, että "raskiiko niitä käyttää..."  Käyttöönhän ne on tarkoitettu, mutta minä säilön niitä kaapissa, koska ajattelen niiden heti likaantuvan... Sen sijaan olin ihan mieluusti käyttänyt niitä pyykkikoriin heittämiäni, jotka olivat tyttären hylkäämät, eripariset vieläpä. Riittävän samanlaiset kuitenkin kelvatakseen käyttööni. Ihan hullua...

Onko joskus uskonelämässäkin niin, että jokin uusi, puhdas jää kaappiin, kun pelätään, että kohta niissä on niin likaa, ettei pesukaan puhdista? Sen sijaan viihdytään vanhoissa rönttösissä... Voi meitä.

Hyvänen aika... Eikö se olekin jotain samaa, kuin sen yhden palvelijan tapaus, joka peloissaan kätki sen yhden leiviskänsä maahan? "Rapatessa roiskuu" sanotaan. Kaikki on likaantuvaa, kuluvaa, hajoavaa täällä, mutta

"Katso, uudeksi minä  teen kaikki"

Ilm. 21:5

"Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva 

avoin lähde 

syntiä ja saastaisuutta vastaan."

Sak. 13:1

---

Tuo tapahtui eilen. Kyllä minä sitten ne uudet sukat jalkaani lopulta vedin. Ja niin tein vielä tänäkin aamuna:)