Jeesus saapui kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Arvatenkin hänen tulonsa herätti mielenkiintoa, sillä olihan tännekin kaikunut yhtä ja toista hänen tekemisistään. Nyt he siis odottivat jotakin samanlaista synagoogassa istuessaan. Jeesus "nousi lukemaan":
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut
julistamaan evankeliumia köyhille;
hän on lähettänyt minut
saarnaamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen,
saarnaamaan Herran otollista vuotta."
Luuk. 4:18-19
Sitten sanotaan: "Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt." Voi ihan mielessään nähdä tuon tilanteen. Jeesuksen lukemisen ääni on vaiennut. On hiljaista, ei kuulu muuta ääntä, kuin mitä ehkä kirjan käärimisestä tulee. Hän käärii huolellisesti kirjan ja kun se on valmis, ojentaa sen säilöön laitettavaksi. Jännitys tiivistyy. Jeesus istuu. Kaikki odottavat, mitä häneltä nyt saadaan kuulla.
"Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen", kuullaan hänen sanovan. Mitä väki siitä mahtoi ajatella? Vai eikö ajatellut mitään, odottaessaan ehkä jotain ihmeitä näkevänsä? Jeesus kuitenkin puhui nyt. Se oli kuulevien korviin jotain hyvältä kuuluvaa, sillä sanotaan, että: "kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen, ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät." Armon sanoja... Mitä he olivat muulloin saaneet synagoogassa kuulla? Ja nämä armon sanat lausui poika heidän kotikylästään; puuseppä itsekin. Mistä hänellä oli tällaiset sanat sanottavaksi?
Mutta... hän puhuu kyllä hyvin ja kauniisti, mutta eikö jo päästäisi itse asiaan ja nähtäisi jotain? Jeesus vaistosi ilmassa väreilevän odotuksen. Hän totesikin: "Kaiketi aiotte sanoa minulle tämän sananlaskun: 'Parantaja, paranna itsesi'." ja "tee täälläkin, kotikaupungissasi, niitä suuria tekoja, joita olemme kuulleet tapahtuneen Kapernaumissa." Siinä se tuli. Nyt alkaa käydä todella jännittäväksi, ajatteli kansa.
Vaan mitä he saivat kuulla? Jeesus antoi ymmärtää olevansa profeetta, jota ei ole kotikaupungissaan otollinen... Suututtavaa puhetta. Jeesus kehtasi puhua Sarpatin leskestä ja syyrialaisesa Naemanista ja tarkoitti sitä, että ei silloinkaan oma kansa saanut mitään, vaan muualla olevat! Jotkut tajusivat heti Jeesuksen puheen tarkoituksen, ja jonkun posket alkoivat ensimmäisenä punehtua suuttumuksesta! Kuinka hän kehtasi, suhahti varmaan joku kohta toiselle. Ja niin kiihtymys ja suuttumus tavoitti lopulta nekin, jotka eivät muutoin olisi puhetta pahana pitäneet. Ensimmäiset suuttuneet olivat jo nousseet vihaisina ylös ja joku oli jo ehtinyt Jeesuksen luo ja kiskoi häntä käsipuolesta pois puhujanpaikalta. Siihen riensi muitakin.
Nyt Jeesusta alettiin tuupata ulos. Suuttuneet kyläläiset olivat nyt niin raivoissaan, että heidän kiihkonsa suorastaan sokaisi heidät. He aikoivat syöstä Jeesuksen, oman kaupunkinsa tutun kasvatin, jyrkänteeltä alas. Mutta sitten tapahtui jotain hyvin outoa. Jeesus kääntyi. Joku voima esti väkeä jatkamasta. Heidän oli irrotettettava otteensa. Ja sanotaan, että Jeesus "lähti pois käyden heidän keskitsensä". Kukaan ei enää mahtanut hänelle mitään. Mitähän kansa ajatteli siinä? Mitä he ajattelivat illalla kotona? Ajattelivatko he kenties, että hänessä kuitenkin oli joku ihmeellinen voima?
Jeesus meni Kapernaumiin. Ja siellä kansa oli "hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hänen puheessaan oli voima."
Nämä tapahtumat ja Raamattulainaukset: Luuk. 4:16-32.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti