lauantai 23. maaliskuuta 2019

Voivatkohan nämä kuolleet luut tulla eläviksi?

Laakson pohjalla oli luita. Ne olivat rutikuivia.



Jumala kysyi Hesekieliltä: "Ihmislapsi, voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?" 
Hesekiel vastasi:"Herra, Herra, sinä sen tiedät."

Mitä sitten tapahtui? Jumala käski Hesekielin ennustaa kuiville luille ja sanoa niille, että ne tulevat eläviksi jälleen.

"Minä ennustin, niinkuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa. Minä näin, ja katso: niihin tulivat jänteet ja kasvoi liha, ja päälle vetäytyi niihin nahka; mutta henkeä niissä ei ollut. 
Niin hän sanoi minulle: "Ennusta hengestä, ennusta ihmislapsi, ja sano hengelle: Näin sanoo Herra, Herra: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että ne tulisivat eläviksi."Minä ennustin, niinkuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko."

Mekin voimme kokea olevamme kuivia luita, kuivia puita.Voimme sanoa, kuten nuo kuivat luut, joiden sanottiin olevan Israelin kansa: "Katso, he  sanovat: 'Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, me olemme hukassa'. 

Mutta Jumala lupasi: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani haudoistanne. Ja minä annan teihin henkeni, niin että tulette eläviksi, ja sijoitan teidät omaan maahanne.

 Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra: minä olen puhunut, ja minä sen teen, sanoo Herra."

Raamattulainaukset: Hesekiel luku 37


4 kommenttia:

  1. Täällä Lieksassa nyt olen ihastellut valtavia lumivuoria vaihtelevassa säässä, kävin Riku Rinteen kokouksessa viime keskiviikkona, sinua ei näkynyt siellä, lienetkö ollut, kahvitarjoilukin oli ja hyvä kokous, tykkään Rikun lauluista ja siitä miten hän todistaa ja kertoo työstään. SRK. taan tulee myös Veli Taivaallinen,0liko se 13.4,täytyy tarkistaa vielä, kannattaa olla kuulemassa, vaikka hänen tarinansa olen kuullut, kidutettuna vankilassa, vankilan ovet avautuivat ja enkeli johdatti hänet lentokentälle, passi taskussa, ihmeellinen tarina, joka on totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme olleet Riku Rinnettä kuulemassa. Venäläiseen ystävyysiltaan vähän mielittelin mennä, kun se olisi ollut eilen, mutta ei tullut lähdettyä sinnekään. Veli Taivaallisen nimi on tuttu kyllä ja Riku Rinteenkin, mutta en oikeastaan heidän elämäntarinoistaan juuri mitään tiedä. Sekin vähä mitä joskus on tullut jostain luettua, on unohtunut. Mutta tulipa ihan Pietari mieleen tuosta, mitä kerroit Veli Taivaallisen ihmeellisestä vapautumisesta! Rinne muuten kävi kouluissa ja meilläkin toinen häntä sai kuulla. Tässä kuussa onkin ollut hyvin monenlaista tarjontaa seurakunnassa. Nuorillekin se Alfa-kurssi on meneillään ja jatkuu vielä.

      Poista
  2. May the Lord be with you always!! Have a wonderful week!

    VastaaPoista