Tarvitsisitko sinäkin tätä...

Nimittäin tätä, joka minulle tuli lohtua antavana mieleen, kun jälleen kerran ahdistavat ajatukset vyöryivät mieleen ja tuntui, etten jaksa niitä:

"Älä pelkää"

  

"usko ainoastaan, 

ajallansa kaikki selviää...

ei koskaan hän virheitä tee..."

Laitoin Koivuniemen Raamattuhakuun sanat  "Älä pelkää".  Niitä jakeita löytyi siinä paljon. 

Nuo muut sanat ovat laulun sanoja.  Voin kuulla  ne mielessäni Seppo Kohvakan laulamana. Siihen lauluun sisältyy myös tuo "Älä pelkää", joka raamatussakin niin monta kertaa sanotaan. 

Se oli tiukka paikka, kun hänet tuotiin Jeesuksen luo

"Ja vielä pojan tullessakin, riivaaja repi häntä ja kouristi kovin..." Luuk. 9:42
"Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä..." Matt. 9:20

"...Mutta Jeesus nuhteli saastaista henkeä ja paransi pojan
ja antoi hänet takaisin isällensä." Luuk. 9:42

Isän viimeinen ja ainut toivo oli ollut tuoda sairas poikansa Jeesuksen luo. Jeesus oli antanut opetuslapsillensa, niille kahdelletoista, "...voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita... Niin he lähtivät ja kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita." Luuk. 9:1-2,6

Jeesuksesta itsestään sanottiin, että kansa seurasi häntä ja "...hän otti heidät vastaan ja puhui heille Jumalan valtakunnasta ja teki terveiksi ne, jotka parantamista tarvitsivat." Luuk. 9:11

Sitten tapahtui se, että alussa mainittu isä toi poikansa opetuslasten luo parannettavaksi,
 "...mutta he eivät voineet." Luuk. 9:40

Jeesus kuitenkin paransi pojan.

Mutta miksi opetuslapset eivät voineet, vaikka heille oli valta siihen annettu? He kysyivät sitä Jeesukselta. Jeesus vastasi näin: "Teidän epäuskonne tähden... jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran..."  Niin vuorienkin siirtäminen olisi mahdollista, eikä mikään olisi  mahdotonta. Matt. 17:20 Sekä: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla." Mark. 9:29

Myöhemmin Jeesus lähetti 70 opetuslastaan julistamaan Jumalan valtakunnan lähelle tulemista ja  varustettuina voimalla esim. sairaiden parantamiseen. Aikanaan opetuslapset palasivat iloissaan ja innoissaan kertoen, kuinka jopa riivaajatkin olivat heille alamaiset. Jeesus muistutti silti heitä kaikkein tärkeimmästä:

"Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, 
vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." 
Luuk. 10:20

Mutta samalla iloitsi heidän kanssaan, sillä heti perään sanotaan, että Jeesus riemuitsi: "Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." Luuk. 10:21

Siunattua päivää -  ja viikkoa sinulle!

  

Nuotiotulilla

Oli kylmä yö. Kukko oli äsken kiekunut, joten oli jo aamuyö. Kalastajan käsiä paleli ja niinpä hän rohkaisi itsensä ja meni nuotion ääreen. Hän oli oudossa paikassa; pihassa, jonne hän oli onnistunut pääsemään vain ystävänsä myötävaikutuksella. Hän ojensi nyt kätensä kohti nuotiota ja tunsi kuinka nuotion lämpö alkoi lämmittää hänen kohmeisia käsiään. Hän oli hieman varuillaan, sillä joku oli jo ehtinyt sanoa tunnistavansa hänet. Hänhän oli muutoinkin järkyttynyt tämän yön tapahtumista. Kohta tapahtuikin jotain, joka sai hänen huomionsa vielä enemmän pois käsien lämpenemisestä. Hänen sydäntään alkoi suorastaan kylmätä, sillä hän huomasi erään lähellä seisovan katsovan häntä tarkkaan ja tokaisevan sitten, että oli nähnyt hänet... sen opettajan seurassa. Hänen oma, kieltävä vastauksensa suorastaan livahti hänen suustaan. Hän siirtyi nyt syrjemmälle siitä nuotion äärestä, mutta se ei enää auttanut. Joku keksi, että kuuleehan sen jo hänen puhetavastaankin, mitä miehiä hän on. Ja eikö hänet sitäpaitsi oltu nähty äsken siellä puutarhassa miekka kädessä heilumassa? Nyt hän suorastaan kirosi ja huusi, ettei tunne sitä miestä, eikä ymmärrä, mistä he puhuvat. Ja sitten lauloikin kukko - toisen kerran... Ja hän muisti Herransa ja opettajansa sanat hänelle vain muutamaa tuntia aiemmin. Tuolla hänen opettajaansa nyt vietiin. Ja Opettaja katsoi minua kohti, tuumi pihalta pois pyrkivä itkevä mies, unohtaen täysin ulkona olevan kylmyyden. Opettajan katseessa oli ollut vain surua, ei vihaa...

......

Nyt ollaan jälleen nuotiolla, ihan toisaalla. Tarkemmin sanottuna sopivalla hiilloksella, sillä rannalla ollut  mies oli paistanut kalaa. Hän  tarjosi sitä ja leipää näille väsyneille kalastajille, jotka olivat huhkineet koko yön. Vasta aamun tullen he olivat saaneet kaloja, kun tuo mies rannalta huusi heille ohjeita siihen. Nyt nämä hämmentyneet kalastajat istuivat siinä nuotion äärellä ihmetellen, suuret kysymykset mielessään. Hehän tunsivat tuon miehen. Mutta silti - voisiko se niin olla, kyti heidän mielessään. Ja kuitenkin, kukaan muukaan se ei voinut olla, sen he tajusivat. Kuitenkaan kukaan heistä ei rohjennut niitä mielessä pyöriviä kysymyksiä ääneen esittää. Yksi kalastajista oli jopa niin häpeissään, ettei uskalla katsettaan nostaa tuohon kokkina häärineeseen mieheen, heidän opettajaansa. Sehän hän todellakin oli, vaikka se niin uskomatonta onkin.  Tuon häpeää kantavan kalastajan sydämessä oli valtava halu saada tietää, mitä tuo arvoituksellinen mies, heidän opettajansa,  hänestä nyt ajattelee. Yht'äkkiä hän havahtuu siihen, että hänelle itselleen osoitetaan kysymys; vain hänelle, ei muille: "Rakastatko sinä minua? Enemmän kuin nämä toiset?" Vastaus tuli helposti. Mitä muuta hän oli halunnut  niin kiihkeästi, kuin voida sanoa sen, että tuo opettaja on hänelle niin rakas, vaikka hän olikin heikkona hetkenä mennyt kieltämään hänet! Mutta kun sama  kysymys esitettiin toisen ja vielä kolmannenkin kerran, vastaaminen ei ollutkaan enää niin helppoa. Se tuntui vaativan enemmän kuin mitä hänellä oli. Lopulta oli vain sanottava: "Sinä tiedät kaikki." Häneen luotiin tutkiva katse. Siinä oli kuitenkin nähtävissä lempeys ja kalastaja tajusi, ettei häntä ollut hylätty, vaikka hän oli itse kieltänyt opettajansa joitakin päiviä aiemmin. Häntä rakastettiin silti. Se  rakkaus oli yhä voimassa, vaikka hän oli tehnyt väärin. Se rakkaus oli kestävämpää kuin mikään, mitä hän oli aiemmin kokenut.

Mitä luulimme. Ja mitä se sitten oli...

Olimme päättäneet viedä tyttären matkatavaroineen Joensuuhun. Päivä vain ei ollut paras mahdollinen;  siitäkin syystä, että rahapäivä olisi ollut vasta tänään. Ja ajankohta päivästäkään ei ollut ihan toiveiden mukainen. Lähdimme kuitenkin matkaan sillä periaatteella, että mitään muuta; kuten kirpparikäyntejä ei nyt olisi, pelkästään hampurilaiset voidaan kaikille ostaa. Sellainen Joensuun reissu tuntui etukäteen vähän tylsältä ajatukselta.

No, kaupunkiin päästyämme haettiin ensi töiksi ne kuusi hampurilaista, yksi jokaiselle. Nuorten aikuisten huusholliin mennessä vanhin tytär sanoi, että haluaa reitin varrella olevaan kauppaan. Aikoi ostaa kaikille jäätelöt. Ja niin tekikin. Tuli kaupasta kuuden jäätelön kanssa. Sinne hänen ja veljensä huusholliin päästyämme, oli siellä jo kahvi porisemassa. Sitäkään emme oikein osanneet  tällä kertaa odottaa, sillä tiesimme, että huushollinpitäjällä oli kiire.  Nyt tässä vaiheessa oli siis jo jätski ja kahvit ylimääräistä alkuperäiseen...

Kun kahvit oli nopsaan juotu, jätimme tyttären sinne ja otimme veljensä kyydittäväksi toisaalle. Sitten piti kotimatka alkaa. Meillä oli kuitenkin jotain kolikoita pyörinyt auton lokerossa. Isäntä oli löytänyt parisen euroa ja ilmoitti käyvänsä kirpparilla. Hän tiesi mitä sillä etsisi. Sinne mennessä minä vähän mielessäni purnasin. Tuumin ajatuksissani, että olisi edes kaksi euroa! Toivoin, että löytäisin vaikka jostain maasta. Päästyämme kirpparin pihaan sanoin ääneenkin, sen mitä olin toivonut ja lähdin marssimaan ensimmäisenä kirpparille, vaikka ei rahaa ollutkaan. En viitsinyt kuumaan autoonkaan jäädä. En ollut kovinkaan pitkälle ekaan hyllyväliin ehtinyt, kun isäntä tuli perässäni ja sanoi, että yksi tyttäristä oli löytänyt itseltään kaksi euroa... ja lupasi antaa sen käytttööni. No niin, nyt meillä kummallakin oli siis kaksi euroa kirpparirahaakin. Kävelin hyllyväleissä enkä sitten mitään ostanut. Edes sitä yhtä 1,50 maksavaa Myrna-tassia, jota vähän katselin sillä silmällä.

Isäntä oli tehnyt omat ostoksensa sieltä kirppikseltä ja päätimme mennä Konttiin, koska minulla oli vielä se minun "kirppiskiintiörahani". Sinne mennessäni huomasin heti kohta, että yhdellä pöydällä oli pikkulautasia esillä. Siinä oli kolme uudenveroista lautasta hintaan 1,50.  Ihan käyttölautasia. Otin ne siitä näppeihini. Kun en muuta keksinyt edes kangaskorista, luovutin isännän käyttöön lopun rahani. Hän löysi kirjaosastolta Manga-Messias -kirjan. Senkin hinta oli 1,50. Mitenkäs tämä nyt on? Eihän sitä rahaa enää pitänyt riittää näihin...

Olipa ensiksi niin, että Kontissa oli kaikki - 50%.  Isäntä oli ottanut kantaakseen ne minun lautaslöytöni ja käynyt jo maksamassa ne, ja oman kirjansa. Minä olin siinä välillä löytänyt jotain, jonka olisinkin halunnut: erittäin kauniit vintage-sukkahousut. Hinta taas 1,50. Sanoin sen isännälle, joka jo odotteli minua lähtövalmiina. Hänpä ilmoitti, että on sitä rahaa sittenkin vielä niihin. Autosta oli löytynyt vielä euron kolikkokin samasta lokerosta, mistä aiemmin oli löytynyt vain pikkuhiluja lisärahoitukseksi. No, menin ja hain ne sukkahousutkin. Kolikkokukkarossa oli juuri tasaraha niihin, mutta ei enempää.

Mutta ei juttu vielä tähänkään päättynyt. Nuoremmilla tytöillä oli vielä asiaa Tokmanniin. Vielä kuitenkin oli rahaa meillä ja tytöillä. Ja niin kävi, että pari marmeladimakeisrasiaa vielä tuli Tokmannistakin ostettua. Olimme ällikällä löytyjä tästä kaikesta. Meillähän ei pitänyt olla alunperin kuin ne hampparirahat. Rahaa löytyi kuitenkin aina pikkuisen lisää jostakin...

En vieläkään oikein käsitä, miten niitä rahoja niin löytyi. Lähtiessämme kotiin päin ajamaan, puhuimme ihmeissämme tästä ja sanoimme tätä kaikkea rukousvastaukseksi.  Vaikka se "rukous" olikin lähinnä toivomista. Minullakin,  että löytyisi edes se kaksi euroa...

Minun pitää vielä mainita tämä. Olin lukenut lähipäivinä kirjaa "Mullan makua, taivaan tuoksua". Se on lauluntekijä Pekka Simojoen tarinointia erinäisistä tapahtumista. Siinä oli myös kerrottu useita arkisia rukousvastauksia. Ehkä jokin siitä luetustakin vaikutti, että sitä kaksieurostakin toivoin ja ajattelin, että voisin löytää sen vaikka maasta. En löytänyt. Mutta silti saimme ihmeellisen kaupunkikierroksen. Vähän noloa kertoa niin vähistä rahoista, mutta kun tässä oli nyt jotain enemmänkin kuin ne.

Tänä aamuna silmieni eteen tuli tällaista: "...mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2. Kor. 6:10  Jossakin toisessa käännöksessä sanottiin jotenkin niin, että "nauttien kaikesta."

Hyvää päivänjatkoa!


Jos haluat nähdä ne minun kirppisostokseni, niin tästä näkee.
Jotka siis yhteensä maksoivat 0,75 euroa.

Tämän aamun yllättävä löytö

Tänä aamuna mielessäni alkoi pyöriä sana dobromirka tai ...mivka?. Kun sitä jonkin aikaa olin mielessäni pyöritellyt, päätin, että katsonpa mitä netistä löytyy. Paikaksi sitä osasin ajatella. En tiedä mistä se mieleeni tuli. Jostain lukemastani varmaan jäänyt mieleen.

Paikka se tosiaan oli, Dobromirkan kylä Bulgariassa. Siellä on Mission Possiblen toimesta pantu kuntoon hylättyjä rakennuksia ja nyt ne ovat silmänilona ja uutta toivoa tuovina paikkoina sen kylän asukkaille. Ensin päädyin lukemaan juttua unohdetusta puutarhasta. Se oli kuvin varustettu kertomus puutarhasta, jonka portista ei voinut kulkea sisään. Sinne piti mennä takakautta, jos halusi nähdä sen sisältäpäin. Paikka herättää mielikuvituksen. Mitä se puutarha on ollut, ja mitä se voisi olla, jos joku sen kunnostaisi.

Mutta yhtä ränsistynyttä oli ollut sen puutarhan vieressä. Vaan nyt siinä on se uutta toivoa tuova paikka, kauniiksi kunnostettuine rakennuksineen. Onkohan sillä uohdetulla puutarhallakin vielä uusi kukoistus edessään?

Tähän sopi kuvitukseksi tämä jo ennenkin nähty kuva.

B-luokan uskovainen?

Välillä  tulee hetkiä, jolloin tuntee itsensä  B-luokan uskovaksi.  Silloin katselee toisten kanssamatkaajien ulkonaista olemista ja siitä helposti tekee päätelmiä, jotka ovat ihan väärin. Taas kerran oli sellainen hetki, jolloin siltä tuntui, ettei ollut samalla viivalla toisten uskovien kanssa. Mutta kun olin aloittamaisillani tämän turhanpäiväisen mietiskelyn, tuli mieleeni, ettei meille ole eri luokkia. Kaikki ovat sitä samaa: Jumalalle rakkaita armahdettuja syntisiä jokaikinen. Ei Jumala jaa omiansa eri luokkiin sen mukaan miltä he näyttävät, minkäluonteisia he ovat, tai miten he ovat elämässään onnistuneet - edes uskovina. Meidän olemisemme hänen ominaan perustuu ainoastaan siihen, mitä Jeesus meidän puolestamme Golgatalla teki.

Voimme olla kovin eri kohdalla siinä, mitä olemme oppineet Herran teillä kulkeissamme, mutta se taas on ihan eri asia. Asemamme Taivaan Isän lapsina on silti sama: Rakas Isän lapsi!

"Kunhan  vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä." Fil. 3:16

Suolla kasvava suopursu tuumi: "En ole mitään. En ole kuin nuo orvokit, jotka saavat olla laatikossa portaan pielessä. Niitä ihaillaan ja niitä kastellaankin oikein värikkäällä kastelukanulla." 

Mutta se ei tiennyt, mitä tuumivat orvokit: "Miksi meidät on istutettu tähän laatikkoon. Ahdastakin tässä on. Miksi emme saa olla yhtä väljästi ja vapaina, kuin tuo suopursu tuolla suolla? Siellä riittäisi vettäkin yllinkyllin, eikä tarvitsisi odotella kastelijaa."

Ja mitä tuumi Suuri Puutarhuri: "Miten ihania ovatkaan kaikki nämä kukat. Rakastan niitä kaikkia niin paljon!"

Siunattua päivää sinulle,

sinä Jumalalle rakas!

Isän ja Pojan käsissä

"Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku,
 eikä kukaan voi ryöstää heitä minun kädestäni.

Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, 
eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

Minä ja Isä olemme yhtä."
Joh. 10:28-30

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, 

että hän antoi ainokaisen Poikansa,

ettei yksikään, 

joka häneen uskoo, 

hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Laahustamista... - Huonolle vaeltajalle

Kun kulku näyttää olevan sellaista laahustamista... Oikeastaan melkeinpä paikallaanoloa, jolloin mitään edistystä ei voi havaita, sitä miettii, kuinka voi päästä perille niin "huonojalkaisena"?  Mutta siitä minun tuskin tarvitsee huolta kantaa, sillä Hän tulee hakemaan minut siitä missä olen. Ei minun tarvitse miettiä siinä omaa jaksamistani, kun Hän kantaa.

"Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on  kutsunut meidän kirkkaudellaan ja täydellisyydellään" 2. Piet. 1:3

"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" 2. Kor. 2:14

Ei meidän tarvitse huonojalkaisina surra huonoa vauhtiamme eikä kadehtia niitä reippaita ohitsemme menijöitä. "Kunhan  vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!" Fil. 3:16

Jumala ei kutsumistaan kadu. Kyllä Hän tiesi tarkkaan millaisen matkalaisen tielleen kutsui.
"Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu." Room. 11:29
"...Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle." Luuk. 14:21

Kun viimeinenkin pelastumisen toivo katosi

"Mutta kun aurinkoa ja eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." Apt. 27:20

"Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä yksikään teistä ei huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua." Apt. 27:21-26

"Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä." Apt. 27:37

Kaikilta oli kadonnnut pelastumisen toivo. Oltiin syömättä ja laivan kalusto oli jouduttu heittämään mereen. Mutta siinä vaiheessa laivassa vierailee jumalallinen vieras; hän oli Jumalan lähettämä enkeli, jolla oli viesti itseltään Jumalalta: He kaikki pelastuisivat, vaikka laiva tuhoutuisikin ja kaikki näytti valtavan pelottavalta heidän silmissään. Juuri ennen pelastumisen vaiheita, kehotti Paavali kanssamatkaajiaan syömään.

"...Ja kaikki pelastuivat maalle". Apt. 27:14  Mikä uiden, mikä laudoilla, mikä laudankappaleilla.

Tätä lukua luin tänä aamuna kuin jännityskertomusta ikään ja saattoi mielessään kuvitella joitakin tilanteita laivalla. Mutta oli myös hienoa lukea noita jakeita rohkaisevina sanoina!
Minulla alkoi lukeminen keskeltä tapahtumia: He olivat päässeet Klauda-nimisen saaren suojaan ja olivat vaivoin saaneet veneen "korjuuseen", jonka jälkeen he sitoivat laivan ympäri köysiä... Jos sinuakin kiinnostaa, niin tästäkin pääsee sen lukemaan: Apt. 27.

Ei Hän ole tietämätön siitä

Kiitos Jeesus, että sinä et ole tietämätön mistään siitä, minkä kanssa joudumme elämään. Kaikki yksityiskohdat, pienet ja suuret, ovat hyvin tarkkaan sinun tiedossasi; vaikka me saatamme hätäillä hyvinkin monesta asiasta. HÄN TIETÄÄ SEN KYLLÄ.

"...ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne." Ps 139:4

Ei sanaa, ei tapahtumaa, ei ajatusta, ei mitään asiaa, jota Hän ei tuntisi TÄYSIN! Antakoon se tieto meille rohkeutta ja iloakin tänään. Hän on kanssamme.

 "...teidän Isänne kyllä tietää, 

 mitä te tarvitsette..."
 Matt. 6:8

Hätääntyneelle, kuivassa erämaassa olevalle

"Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet. Sanokaa hätääntyeille sydämille:
"Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."

Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.

Sieillä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat." Jesaja. 35

"Katso Siionia, juhliemme kaupunkia.
Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin,
rauhaisan asuinsijan,
telttamajan, jota ei muuteta,
jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti,
jonka köysistä ei yhtäkään katkaista.

Sillä voimallinen on meillä siellä Herra,
siellä on joet,
on virrat,
leveät rannasta toiseen,
joita ei kulje soutualus,
joiden poikki ei pääse uljas laiva.

Sillä Herra on meidän tuomarimme,
Herra on johdattajamme,
Herra on meidän kuninkaamme;
hän pelastaa meidät.

Nyt ovat köytesi höltyneet, eivät pidä mastoa kannassaan kiinni, eivät vedä lippua liehumaan.
Mutta silloin jaetaan riistosaalista runsaasti, rammatkin ryöstävät ja raastavat.
Eikä yksikään  asukas sano: "Minä olen vaivanalainen".

Kansa, joka siellä asuu,
on saanut syntisnä anteeksi."
Jes. 33:20-24


---

Minua ilahdutti nämä tekstit tänä aamuna. Tuli myös ajatus erämaahan istutetusta kituliaasti kasvavasta kasvista, jonka on sinniteltävä, ettei täysin kuivettuisi. Se joutuu kasvattamaan juuria yhä  syvemmälle ja muutoinkin käyttämään kaiken saamansa veden.  Mutta kerran tulee olemaan virvoittavaa vettä runsaasti!




 

"Yllätyskuoria" - Antamisen ja saamisen iloa

Isosisko oli tehnyt nuoremmille  sisaruksilleen yllätyskuoret. Ne odottivat nuorempia aamulla keittiön pöydällä heidän omilla paikoillaan. Kuoret oli tehty samalla tavoin, kooten sinne yhtä ja toista saajia miellyttävää, kuin isosisko ja veljensäkin niitä aikanaan isänsä tekeminä saivat. Ne kuoret olivat aina odotettuja ja tykättyjä. Niin nytkin.

Kun siinä katselin yhden saajan tutkivan kuorensa sisältöä,  tuli mieleeni joitakin ajatuksia. Ajattelin, että minä en ole oikein osannut sellaisia järjestää. Tuumin, että olisi kiva kokea enemmän antamisen iloakin. Sitten mieleeni tuli, että Jumala varmasti iloitsi tehdessään meille omia "yllätyskuoriaan". Hän antoi Jeesuksen tulla luoksemme, tuon isoveljemme, jonka tiesi niin suuresti meitä rakastavan. Hän oli se paras lahjamme sisältö. Mutta sen lisäksi Isä Jumalan "yllätyskuorissa" oli paljon muutakin, pienempää, jonka tiesi meitä ilahduttavan. Hän räätälöi jokaiselle omanlaisensa "kuoren", sillä hän tiesi, mikä kellekin parhaiten sopiii.

Koetaan mekin tänään sitä saamisen iloa:)

Ps. Niisssä isosiskon kuorissa oli toisella ainakin tänään ihanan tuoksuinen saippua, jotain makeaa sekä pikkuruisia tarroja. Toisen kuori onkin vielä avaamatta, sillä hän nukkuu vielä.
---
Ja pitääpä vielä kertoa, että olihan meille, isännälle ja minullekin laitettu omat yllätykset paikoillemme. Minulle oli supersalmiakkipussi ja isännälle suklaalevy:)  Toinen nuoremmista avasi muuten oman yllätyskuorensa äsken ja minäkin sain nuuhkaista sitä ihanantuoksuista saippuaa...:)

Ennenkuin siitä mitään tiedettiin... Jeesus tiesi.

Tässä alussa on sama jae, kuin edellisessäkin tekstissä, mutta erilaista on jatkona.

"Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40  (Jeesus sanoi näin Martalle haudalla)

Mutta mitä Jeesus olikaan sanonut tästä asiasta ennen sinne tuloaan, Martan tietämättä:
"...Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi." Joh. 11:4 "Ja Jeesus rakasti Marttaa..." Joh. 11:5.

Jeesus tiesi mitä aikoi tehdä ja mitä inhimilliseltä kannalta tulisi tapahtumaan: Lasaruksen sairaus pahenisi ja hän kuolisi; ja mitä ikäviä tunteita se kaikki herättäisi. Mutta:

  "Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta." 

Joh. 11:5.

Jeesus tuli ja kutsui Lasaruksen haudasta ulos. Mutta vaikka hän olisi jäänyt sinne, silloinkin olisi tuo sana, että Jeesus rakasti heitä, pitänyt paikkansa: "Sillä minä olen varma siitä, ettei  kuolema, eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys,  eikä mikään muu luotu  voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room. 8:38-39.

Kun milloin meistäkin tuntuu, että Jeesus viipyy eikä meistä ja asioistamme välitä, tietää Hän kyllä sen kaiken ja Hänellä on suunnitelma, josta koituu kunniaa Jumalalle, vaikkakaan ei meille. Me saamme vielä iloita. "... Autuiaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa!" Luuk. 6:21

Se oli näköalapaikka Jeesuksen mahdollisuuksiin

"Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Joh. 11:40

Kuinka vaikea meidänkin on usein uskoa, kuten oli Martankin aikanaan. Ensin he olivat odottaneet Jeesusta tulevaksi, että hän parantaisi heidän veljensä Lasaruksen. Sitten kävi niin, että veli ehti kuolla. Näytti ettei mitään ollut enää tehtävissä. Jeesus tosin oli tullut paikalle, mutta mitä hänkään kuolleelle voisi... Mutta Jeesus kutsui kuolleen haudastaan takaisin elämään. Hänelle se ei ollut mahdotonta. Eikä ole mikään siitäkään, mikä meitä koettelee.

Tunnistamisvaikeuksia - Vain yksi sana

"Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus." Joh. 20:14

Maria kertoi hätäänsä  kolmesti: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet." Tämän hän sanoi tutuilleen. Seuraavan samansisältöisen sanan hän sanoi hädissään enkeleille. Ja vielä kolmannen kerran "puutarhurille". Tuolta "Puutarhurilta" riitti vain yksi sana; hädissään olevan nimi: "Maria!", liennyttämään hädän  ja antamaan vastauksen hänen polttavaan kysymykseensä. Jeesus itse oli siinä. Sama "Puutarhuri" saattaa seistä meidänkin vierellämme juuri silloin, kun me hädissämme etsimme vastauksia mielessämme oleviin kysymyksiin. Häneltä riittää vain yksi sana. "Sano vain sana...",  sanoi hätänsä keskellä roomalainen sadanpäämieskin - ja sai avun.

---

Joh. 20:2, Joh. 20:16, Matt. 8:8 KR-92

Vähenemistä

Me ihmisinä toivomme, että meistä "tulisi jotain". Edes parempia ihmisiä. Mutta huomamme, että "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä." Joh. 3:30.  Omien saavutusten, onnistumisten ja jaksamisten vähetessä ja puuttuessa, alkaa näkyä toinen ulottuvuus; toinen riittävyys:

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."
2. Kor. 12:9