Rukoilin hiljaa mielessäni Isä meidän -rukousta, jonka Jeesus opetuslapsilleen opetti. Minulle tuli siinä mieleen kuin kuva, jossa isoveli on pienempien sisarustensa kanssa, ja opettaa heille kuinka isälle asioita puhutaan; kunnioittavasti ja luottavasti, ja kuinka häneltä jotain pyydetään. Ollapa tähän ihan silmin nähtävä kuva! Mutta jos se sisäisin silmin voitaisiin ainakin nähdä: Jeesus kanssamme❤️
Koko ajan mielessä siinä isoveljen kanssa ollessa se oma rakas Isä, jolle siinä puhutaan:
Isä meidän, joka ole taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi. Myös maan päällä niinkuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi. Niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen. Vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta. Voima. Ja kunnia. Aamen.
Tuli myös mieleen sanoja: "Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotim merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella." Jesaja 8:18
"Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!". Hebr. 2:12-13
Tuli vielä mieleen, että olemme kuin kauan kadoksissa olleet lapset. Emme ole ollenkaan tunteneet alkuperäämme, mutta sitten tulimme löydetyiksi ja saimme tietää keitä olemme ja mihin sukuun kuulumme! Mutta meidän on vielä kovin vaikea mieltää sitä asemaamme. Nämä ajatukset tuli tästä jakeesta: "Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan." 2. Piet. 1:3 KR-92
VastaaPoista