perjantai 26. tammikuuta 2024

Samoin Jeesus näkee meidätkin...

Kun taannoin piirsin tämän kuvan Natanaelista,  halusin kuvata hänet siihen omissa mietteisssään.  Meille ei ole kerrottu, mitä hän mietti. Ehkä hän ei itsekään kertonut niitä kenellekään, mutta oli silti yksi, joka tiesi ne: Jeesus. Hän myös näki Natanaelin siellä puun alla, vaikka Natanael ei sitä tiennyt, vaan luuli olevansa siinä aivan yksin ajatuksineen. 



Minulla oli tänään omat mietteeni. Kun myöhemmin osui tuo piirustus silmiini, (kun se keittiössä yhä lojuu), sen näkeminen toi minulle lohtua. Ajattelin näet niin, että samalla tavoin Jeesus meidätkin mietteissämme näkee. Ja se on lohdullinen ajatus.  Ei ole mitään, mitä Hän, Jeesus, ei tietäisi meistä ja asioistamme. Kaikki on hänen edessään aivan avoinna. Hän tuntee sydämemme ajatukset tarkkaan.  

"Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!" Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:  "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut". Joh. 1:47-48

Niinhän se meni, se Jeesuksen ja Natanaelin (ensi)kohtaaminen. Joka tosin oli ensikohtaaminen vain toiselle osapuolelle. Toinenhan tunsi jo toisen täysin, sen toisen osapuolen sitä tietämättä. 


2 kommenttia:

  1. Onpa kyllä tosi ihana ajatus, että Jeesus näkee meidätkin juuri siellä missä ollaan omissa mietteissämme! Ja tosi hienon piirustuksen olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ☀️ Se on ihana, rohkaiseva ajatus, että meidät nähdään:) Kun vain useammin sen itsekin muistaisi...

      Poista