keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Vaaran ja vaikeuksien uhatessa...

"Kun vaara uhkaa, hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan." Ps. 27:5 KR-92

"Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas." 2. Kor. 12:9 KR-92


Nämä olivat tämän aamun luettavissa. Ja molemmat jakeet tuntuivat lohdullisilta. En ole varmaan yleensä ollut kovin innostunut saamaan eteeni tuota korinttolaiskirjeen jaetta, joka jae alkaa sanoilla vaikeuksista iloitsemisesta... Mutta nytpä se jae tuntui hyvältä lukea, sillä jakeen "juju" onkin siinä, että vaikeuksissa ollessa, Jumala ilmestyy; antaa voimansa näkyä, antaa heikolle voimaa, ja apunsa tavalla tai toisella.

Ennen noiden jakeiden ilmestymistä silmieni eteen, olin jo tänä aamuhetkenä ehtinyt miettiä erinäisiä huolia - kuvitellut siis lähinnä ehkä tulevia. "...mutta tänään auttaa Herra..." On niitä  nykyisiäkin huolia (meilläkin nyt), joihin me itsekukin saamme pyytää kaikenlaista apua Herralta, Isältämme - joka vastaa sitten sillä tavalla kuin tilanteeseemme parhaaksi näkee.





Siunatkoon sinua Herra tänään☀️



2 kommenttia:

  1. Ei vaikeuksista oikein osaa iloita. Mutta onneksi Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Tuo psalmin jae on myös lohdullinen ❤️🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tosiaan on. Onneksi noita lohduttavia ja rohkaisevia sanoja on meille luettaviksi kirjoitettu❤️

      Poista