Viime päivinä minulle on aiheuttanut pettymystä esim. se, että pääsiäisvalmisteluni jäivät hyvin olemattomaksi, siitä mitä olin ajatellut. (Joka sekin oli pientä ihan). Ja sellaista se nykyään yhä yleisemmin on, että vähäiset aioitutkin jäävät vain tekemättä. Ajatuksia ja suunnitelmia saattaa olla, mutta syystä tai toisesta ne eivät toteudu. Tulee pettymyksen tunteet itseen, ja olosuhteisiin. Ja varmasti Jumalaankin, vaikka sellaista ei tahdo ajatella. Siinä on kaiketi jotain samaa, kun lapset pettyvät vanhempiinsa, kun ei saada kaikkea toivottua, tai saadaan jotain toisenlaista, kuin toivottiin ja luultiin.
Mutta nyt kuitenkin se kiitollisuus nosti hivenen päätään. Se mieleen tullut korjaushommakin. Tuli mieleen sekin, että Jumalakin - Isä - korjaa, opettaa, hoitaa meitä!
Joskus vähitellen. Joskus kertaheitolla. Ja kotona ainakin sitten kaikki valmista, on ehjää ja kaunista. Usein kuitenkin täällä pikkuhiljaa korjaat; vähitellen, niinkuin mekin toimimme.
Olihan sekin isoveljemme Jeesuksen sana, että mitä isä tekee, poika tekee samaa:)
---
Luin sitten käyttämästäni vanhasta Päivän tunnussanasta jakeita. Jollakin tavalla nämäkin kuitenkin puhuivat sitä samaa...
"Kaukaisista maista saapuu minun temppelini rakentajia." Sak. 6:15 KR-92
"Jeesus Kristus liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen." Ef. 2:22 KR-92
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti