Olipas jännä!

Tässä on kaksi asiaa, toinen tältä aamulta, toinen eilisiltainen. Mutta ensin se tämänaamullinen:

Olin lueskellut Luukkaan lukua 11 ja siinä olleet jakeet valosta ja sen puutteesta, sekä maljan sisäpuolen puhtaudesta, saivat minut murheelliseksi siitä, millainen itse olen. Olenko sitä, mitä tulisi olla? Ahdistavien ajatusteni kanssa menin ottamaan isännän "mannalappu"laatikosta yhden lapun. Sen nro oli 118. Se tarkoitti sitä, että minun siis piti katsoa Wislöffin rukouskirjan* sivu 118 (sillä niin se isännän lappusysteemi toimii). No aloin etsiä, ja kas; kun isännällä oli siinä laatikon kannen päällä ollut kirja avoinna, siinä oli juuri se aukeama, sivut 118 ja 119! Ja jakeena siinä sivulla 118, oli jae Luukkaan evankeliumista:

"Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi, ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumalaa." Luuk. 13:12-13.

Tuo kohta on minulle ollut ennenkin tärkeä! Ja myös Wislöffin selitys tuossa kirjassa siitä kohdasta. Hän selittää siinä, että on ihmisiä, jotka ovat hengellisesti katsoen heikkouden hengen vallassa.  Siinä myös Wislöff itse pyytää, voimattomuuden hengen itsessäänkin tuntien, Jumalaa sanomaan luovan sanansa hänellekin. Ja niin minäkin tahdon kuulla sen itselleni!

*Kirja: Rukouskirjani/Fredrik Wislöff/Kirjaneliö. Sain tutustua tuohon kirjaan 90-luvun alussa, kun ystäväni esitteli sen minulle. Tilasin itselleni sellaisen. (Silloin sitä vielä sai uutena tilattua. Siitä on olemassa useampia painoksia 80- ja 90-luvuilta ainakin). Siitä lähtien Rukouskirja on ollut meidän huushollissamme käytössä. Ensimmäisen kirjan jälkeen, joka kovassa käytössä hajosi, on yllättäen löytynyt jostakin "uusia" -lue: käytettyjä. Kerran äitini tädin jäämistöstä, ja sen jälkeen kirppareilta ainakin kolme kertaa löydetty.

No sitten se toinen jännä; eiliseltä, eri asiaa aivan: 

Olin joitakin aikoja sitten napannut luettavakseni kirjahyllystäni yhdestä romaanisarjasta vain yhden satunnaisen osan. Kirjan nimi oli: Toivon avain.* Romaanin sain eilen luettua, ja siinä kerrottiin loppusivuilla Israelin valtion syntyvaiheista ja mainittiin päivä jolloin valtioksi julistaminen tapahtui: se oli 14.5.1948. Olenhan tuon ennenkin tiennyt, mutta enpä sitä ollut juuri nyt eilen ajatellut, vaikka oli 14.5.2024. Mutta kun se kirjassa tuli nyt vastaan, ajattelin sitten. Laskin mielessäni, että 76 vuotta siitä sitten on. Mutta minua ällistytti, että miten minä juuri nyt, toukokuun 14. päivänä siitä luenkin... Enhän ollut sitä lainkaan ajatellut/muistanut mihin se päivämäärä liittyy. Muistin kyllä oman nimipäiväni siinä. Mutta sitten kun tuota isännällekin kerroin, että mitä juuri nyt tulin lukeneeksi, totesi hän, että niinhän on minulle käynyt ennenkin... (eli niin,  että olen esim. jonkin esivanhempani tietoja sattunut lueskelemaan papereista juuri sellaisena päivänä, joka on ollut jokin hänen merkkipäivänsä). Miten se voikin olla niin... 

*Kirja: Toivon avain, Siion kronikka 5/Bodie Thoene/Perussanoma Oy/1994

---

Pitääpä vielä laittaa tämä, kun sekin nyt mieleen sukelsi: Kun aikanaan sen ensimmäisen Wislöffin rukouskirjani olin saanut, kirjoitin siihen sen päivämäärän: 17.12.1990. Siinä on yksi "päivämäärien saarna" minulle ainakin, sillä samalla päivämäärällä vuotta myöhemmin, tapasin ensi kertaa mieheni. Olimme kirjoitelleet ensin ja sinä päivänä sitten tapasimme "livenä".  Kerran sitten lainasin seurusteluaikana kirjaa hänelle, ja siitä on tullut hänelle tärkeä kirja. Hänelle oli kyllä Wislöffin kirjat ennestäänkin tuttuja, mutta tämä rukouskirja tuli tutuksi siinä. Minulle puolestaan tuli ensiksi sen ystäväni suosittelun johdosta Wislöffin kirjat tutuksi tuon rukouskirjan kautta. Sittemmin  tutustuin muihinkin.