"... sinun valossasi me näemme valon." Ps. 36:10 UT2020*
Allaoleva teksti syntyi puolihämärässä keittiössä kuljeskellessani...✨
Helposti sitä ajattelee, ettei se hyödytä muita kuin vain sitä sytyttäjää. Ajatellaan, etteihän niin pientä liekkiä juuri kukaan näe. Mutta ei sovi unohtaa heijastuspintoja. Esimerkki tältä aamulta: Sytytin kynttilän pöydälle. Ulkona ei ollut enää edes pimeää, (klo vähän vaille 9). Mutta se keittiön pöydällä itseäni ilahduttava liekki näkyi keittiössä kuljeskellessani kolmessa ikkunassa; ja niissä kussakin kolme liekkiä, mikä enemmän, mikä vähemmän erottuvana. Mutta kuitenkin ne oli siellä - kuin metsässä, tai talon seinässä, tai pihan hiekalla kukin. Pelkät liekit, ei muuta. Joskus ohikulkijan oma varjo peittää ne näkymästä, tai jos katsoo toisaalle. Mutta silti: siellä ne näkyvät. Heijastukset todellisesta valosta.
Enkä minä nyt kirjoittanut vain kynttilöistä...✨
Ai, että surkea valo?😟 No sitä olen minäkin, aivan onneton itsessäni. Mutta Jumala voi heijastaa sitä pientäkin liekkiä, vaikka mihin. Onhan hänellä mitä erilaisenpia heijastuspintoja käytössään. Saammepa nähdä🌟😉


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti