Apt. 28:15
Paavalia pitää suurena Jumalan miehenä, eikä aina tule ajatelleeksi, että hänkin tarvitsi rohkaisua. Hän oli kuitenkin kokenut kovia aika vastattain. Sen lisäksi, että hänet oli vangittu ja häntä oltiin kuljettamassa Roomaan, oli hänellä lisävastuksia matkassaan. Käärme oli purrut häntä käteen ja juuri sitä ennen, oli laiva, jossa hän matkusti, hajonnut ja kaikki joutuivat mereen. Siinä tilanteessa hänen henkensä oli muutoikin vaarassa, sillä sotamiehet aikoivat tappaa kaikki vangit, estääkseen heitä karkaamasta. Ystävällinen sadanpäämies halusi kuitenkin säästää Paavalin ja samalla säästyivät muutkin vangit.
Kaikkea tätä ennen olivat he olleet valtavissa vaikeuksissa merellä viikkoja. Jopa niin, että "katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." (Apt. 27:20). Mutta silloin Paavali oli saanut rohkaisua yllättävältä taholta, "sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: " Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat." (Apt. 27:23-24).
Vaikka Paavali oli saanut ihan taivaallista rohkaisua, niin ihminen kaipaa rohkaisua yhä uudelleen ja uudelleen. Paavalikin lie ollut Roomaa lähestyessään jälleen rohkaisun tarpeessa, sillä kun heitä vastaan tuli ystäviä Roomasta, sanotaan näin: "Ja kun veljet sieltä saivat kuulla meistä tulivat he meitä vastaan Appii Forumiin ja Tres Tabernaen kohdalle saakka; ja heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta." (Apt. 28:15).
Mahtoivatkohan ne vastaantulleet ihmiset lainkaan käsittää sen vastaantulemisensa tärkeyttä? Hehän saattoivat pitää Paavalia suurena uskonsankarina, jollainen hän tietysti olikin, mutta ihminen silti kaikkine tunteineen. Ja kenties sitä ihmistä pelotti, kaikesta aiemmin saamastaan rohkaisusta huolimatta, mennä Roomaan, kun ei tiennyt mikä siellä häntä odotti.
