Apt. 28:15
Paavalia pitää suurena Jumalan miehenä, eikä aina tule ajatelleeksi, että hänkin tarvitsi rohkaisua. Hän oli kuitenkin kokenut kovia aika vastattain. Sen lisäksi, että hänet oli vangittu ja häntä oltiin kuljettamassa Roomaan, oli hänellä lisävastuksia matkassaan. Käärme oli purrut häntä käteen ja juuri sitä ennen, oli laiva, jossa hän matkusti, hajonnut ja kaikki joutuivat mereen. Siinä tilanteessa hänen henkensä oli muutoikin vaarassa, sillä sotamiehet aikoivat tappaa kaikki vangit, estääkseen heitä karkaamasta. Ystävällinen sadanpäämies halusi kuitenkin säästää Paavalin ja samalla säästyivät muutkin vangit.
Kaikkea tätä ennen olivat he olleet valtavissa vaikeuksissa merellä viikkoja. Jopa niin, että "katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen toivo." (Apt. 27:20). Mutta silloin Paavali oli saanut rohkaisua yllättävältä taholta, "sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja sanoi: " Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat." (Apt. 27:23-24).
Vaikka Paavali oli saanut ihan taivaallista rohkaisua, niin ihminen kaipaa rohkaisua yhä uudelleen ja uudelleen. Paavalikin lie ollut Roomaa lähestyessään jälleen rohkaisun tarpeessa, sillä kun heitä vastaan tuli ystäviä Roomasta, sanotaan näin: "Ja kun veljet sieltä saivat kuulla meistä tulivat he meitä vastaan Appii Forumiin ja Tres Tabernaen kohdalle saakka; ja heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta." (Apt. 28:15).
Mahtoivatkohan ne vastaantulleet ihmiset lainkaan käsittää sen vastaantulemisensa tärkeyttä? Hehän saattoivat pitää Paavalia suurena uskonsankarina, jollainen hän tietysti olikin, mutta ihminen silti kaikkine tunteineen. Ja kenties sitä ihmistä pelotti, kaikesta aiemmin saamastaan rohkaisusta huolimatta, mennä Roomaan, kun ei tiennyt mikä siellä häntä odotti.
Kiitos tästä tekstistä! Monesti sitä itsekin tarvitsisi rohkaisua.
VastaaPoistaSiunausta alkavaan vuoteen, Metsäntyttö! Sinua haluan rohkaista: jatka ihanan blogisi pitämistä, rohkeasti pidä esillä Elämän Sanaa! <3
Totta on, tarvitsemme rohkaisua vähän väliä. Kiitos sinulle Piipe rohkaisevista sanoistasi, ihan tämän bloginkin pitoon ja muutenkin! Arvostan sitä todella. Huomaan itsessäni aina vuodenvaihteessa sen ilmiön, että siihen alkavaan vuoteen ei käy mitenkään innoissaan, kun ei tiedä, mitä sekin taas tullessaan tuo. Runsasta Jumalan siunausta ja kaikkea tarvittavaa sinulle ja perheellesi tulevaan vuoteen!
PoistaKiitos, Metsäntyttö! Ihania ajatuksia jaoit tässä! Jumala tosiaan rohkaisee meitä vaikeuksien keskellä monin tavoin. Niin kuin Paavali kerran kirjoittaa, että Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lähetti Tiituksen... Itsekin olen saanut kokea ihanaa rohkaisua viime kuukausina, niin että jotenkin olen aina selvinnyt eteenpäin, vaikka voimat ovat olleet loppumaisillaan. Siunausta sinulle! Yhdyn myös siihen, mitä Piipe tuossa sanoi blogistasi! :)
VastaaPoistaKiitos sinulle Vanha Virsi myöskin noista rohkaisevista sanoistasi! Se on jännä, miten Jumala saattaa pieninkin annoksin sitä rohkaisua antaa, että jaksaa taas palan matkaa eteenpäin. Ja tulevista päivistähän meidän ei ole käsketty murehtiakaan, mutta sepä vasta vaikea läksy tuntuu olevan opeteltavaksi. Aina sitä löytää itsensä murehtimasta milloin mitäkin. Jumalan runsasta siunausta ja kaikkea mitä tarpeen on tulevinakin päivinä, sitä teille sinne toivon!
Poista