tiistai 14. elokuuta 2018

Epätoivon hetkiä

Sellaisia ovat saattaneet olla nekin päivät, kun Aabraham joutui toteamaan, että ruoka ei riitä ja hänen onkin nyt lähdettävä tästä luvatusta maastaan Egyptiin. Sellainen lähtö oli riski, ei voinut tietää, oliko siltä paluuta takaisin.



Sillä kuitenkin oli. He palasivat takaisin. Egyptissäkin heillä oli ollut uusia epätoivon aiheita, mutta Jumala piti heistä huolta kaiken sen keskellä, vaikka tuntemukset eivät liene niiden keskellä olleet aurinkoiset. Varmaan on mielessä pyörinyt kysymyksiä Jumalan huolenpidosta, kun ei tiennyt, mitä seuraavat päivät ja kuukaudet sisällään pitävät. Mutta he eivät luopuneet Jumalasta, vaikka tilanteet menivät monesti toisin, kuin he itse olisivat asiat järjestäneet.

Mekään emme usein ymmärrä. Odotamme silti.
 Emme ole apua ansainneet, mutta huudamme: "Auta meitä!"

---

"Kun olimme pelastuneet...saimme tietää..." Apt. 28:1


Paavalikin oli ollut monenlaisessa matkallaan vankeuteen. Sillä matkalla oli ollut monenlaista kuolemanvaaraa. Kaiken keskellä Jumala piti huolta hänestäkin ja matkatovereistaan.

"Ja sen asukkaat osoittivat meille suurta ystävällisyyttä: he sytyttivät nuotion ja ottivat meidät kaikki sen ääreen, kun oli ruvennut satamaan ja oli kylmä."  Apt. 28:2

6 kommenttia:

  1. Onneksi kuitenkin monesti saamme huomata, että Jumala todellakin pitää meistä huolta...sen huomaa varsinkin kun ajattelee miten hän on ennen pitänyt..."tähän asti on Herra meitä auttanut".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä:) Kun taaksepäin katselee, saa tosiaan huomata, että monesta kiperästä paikasta kuitenkin selvittiin.

      Poista
  2. kiitos tästä, oli juuri sopiva muistutus:) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Niin, joka hetki meitä silmällä pitää, vaikka sitä huolenpitoa ei itse aina havaitsekaan.

      Poista