Kuivissa erämaissa

"Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa..." Jes. 58:11

Kuivissa erämaissa on raskasta olla ja kulkea. Löytää itsensä jatkuvasti pohtimasta, missä  ja milloin on seuraava vesipaikka, missä ruoka? Kuitenkin Herra itse lupaa johdatuksensa niissä kuivissakin erämaissa. Silloinkin kun tuntuu, ettei itse ymmärrä minne päin lähteä. Hän kuljettaa kuivuuden keskellä virvoittaville paikoille.

Virkistäkön tämä lupaus tänään!

Väsynyttä juotetaan

"Väsynyttä minä juotan..." Jer. 31:25 KR -92

Väsysynyttä juotetaan. Vettä ei tuoda  vain saataville. Se  tuodaan tuodaan huulille asti. Autetaan  juomaan.

Nyt oli tullut Jumalan aika

"Herra sanoi: "Minä olen totisesti nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden, sillä minä tiedän heidän tuskansa."  2 Moos.  3:7 JKPR*

Ja seuraava jae alkaa sanoilla: "Sentähden minä olen astunut esiin vapauttamaan heidät..."

Jumala olisi voinut vain käskeä Mooseksen lähteä, mutta Hän sanoo sitä ennen nuo: "Minä olen totisesti nähnyt"... "kuullut" ja "minä tiedän." Miksi Hän sanoo noin Moosekselle? Mooseshan oli jo kauan elänyt aivan toisaalla. Mutta ehkäpä hänen sydämessään oli silti ainainen kipu ja toive kansansa tähden. Ehkäpä hän oli nuo vuosikymmenet rukoillut vapautusta kansalleen ja kysellyt Jumalalta moneen kertaan, eikö Jumala näe, eikö kuule, eikö auta? Kenties hän oli kysynyt sitäkin, eikö ollut ketään, joka voisi auttaa hänen kansaansa? Kenties Mooses oli katkerasti katunut kiivauttaan, jonka seurauksena hänen oli ollut lähdettävä pakoon Egyptistä. Jos hän olisi ollut maltillisempi ja saanut elää siellä, olisiko hän voinut tehdä jotain? Mutta hän pilasi mahdollisuutensa...

Mutta nyt oli Jumala ottanut asian esiin, ja Hän käski Mooseksen mennä. Jumalan mahdollisuuksia ei ollut mikään pilannut. Mutta Mooses tunsi rajallisuutensa sen edessä. Hän ei ollut nyt Egyptin prinssi. Hän oli paimen.

*JKPR Jumalan kansan Pyhä Raamattu/Uusi Tie

He eivät tienneet mitä tuleman piti...

Siinä nyt istui miesjoukko rehvakkaana syömässä. Olivathan he nyt mielestään hoidelleet yhden ongelman pois päiväjärjestyksestä. Ainakin melkein. Sillä nyt he kuitenkin syödessään miettivät, mitä tuli tehtyä, ja miten ongelma ratkaistaisiin loppuun asti. He olivat ehkä tyytyväisiä, etteivät olleet tappaneet poikaa, olihan hän nyt vain siinä kuivassa kaivossa... Mutta ei kai häntä voisi vain jättää sinne? Vai voisiko? Eikö se olisi oikeastaan sama, kuin jos olisi tappanut hänet, niin aluksi aiottiinkin.

Siinä heidän syödessään alkoi kaukaa näkyä pölypilvi ja kohta harjanteen takaa näytti tulevan esiin karavaani. Miehet sitä syödessään katselivat. Eikä mennyt kauaakaan, kun jotkut heistä vilkaisivat toisiinsa merkitsevästi ja nyökäyttivät päätään saapuvan karavaanin suuntaan. Sieltähän taitaa saapua heidän ongelmansa ratkaisu. Eräs heistä sitten sanoi sen ääneen, että myydään poika tuolle karavaanille. Eihän se ensimmäinen idea pojan tappamisesta ollutkaan pienen harkinnan jälkeen ollut niin hyvä, vaikka siihen ensin  innostuttiin. Olisihan parempi, että jää henkiin kumminkin. Kun oma veli kuitenkin on. Vaikka se "veli" sanottiinkin hampaat irvessä.

Niin tehtiin. Poika otettiin kaivosta ja luovutettiin karavaanin kyytiin 20 hopeasekelistä. Nyt poika päätyisi Egyptiin. Eikä hänen suuruudenhulluista unistaan tulisi ikinä mitään...

---

Entäs se mainittu poika sitten. Hän oli järkyttynyt. Miten omat veljet saattoivat heittää hänet tänne! Hän huusi ja rukoili heitä, että nostaisivat hänet sieltä pois. Hänen  huutonsa tuntuivat kaikuvan kuuroille korville.

Tulipa sitten sellainenkin hetki, että häntä todellakin ruvettiin sieltä nostamaan. Nostettava ilahtui, mutta  saikin kokea heti uuden järkytyksen: hänet annettiin vieraan karavaanin matkaan. Hänet oli myyty orjaksi! Omat veljet olivat tehneet sen. Olihan hän tiennyt, etteivät veljet hänestä oikein pitäneet, mutta mitään tämän kaltaista hän ei olisi voinut heistä uskoa.

Karavaani lähti matkaan ja poika sen mukana.  Mikään hänen anelunsa ei ollut auttanut, veljet olivat säälimättömiä.  Karavaanin taittaessa pitkää matkaansa pojan ajatukset harhailivat monenlaisessa. Oliko tämä pahaa unta, poika mietti.

Unet tosiaan. Eikö hän ollutkin hiukkasen kuvitellut, että hänen näkemänsä unet kumartavista lyhteistä, auringosta, kuusta ja tähdistä olisivat merkinneet jotakin? Että hänestä voisi tulla jotain... Siltikin, että hän oli veljessarjan toiseksi nuorin. Olipa isäkin häntä moisesta haaveilusta nuhdellut. Mikä hölmö haaveilija hän olikaan ollut. Ikinä hän ei enää haluaisi kuvitella unista yhtään mitään! Olikohan Jumalakin hänet hylännyt? Miten isä jaksaa kestää sen, kun hän ei palaakaan kotiin? Miten hänen katalat veljensä selittävät hänen katoamisensa? Kysymyksiä ja kyyneleitä riitti loputtomiin...

---
Vuosia, vuosia myöhemmin.

Eräs orja komennetaan faaraon eteen. Faarao oli kuullut tuon miehen osaavan selittää unia. Ja niin hän selitti nytkin, ettei faarao ollut viisaampaa koko elämänsä aikana kuullut. Tämä mies piti saada hovin palvelukseen...

Ja niin  vain kävi sekin, että "pojan" veljet vielä kumarsivatkin tätä "poikaa", joka nyt oli toiseksi suurin Egyptissä, faaraosta seuraava.  Ja isä sai tietää, ettei peto ollut syönyt hänen poikaansa...

Jos kiinnostaa lukea tarkemmin näistä kiemuroista, niin näistä  löytyy: 1. Moos. 37 ja 1. Moos. 39-46

Jumalalla oli suunnitelma, joka toteutui vääjäämättä, vaikka olosuhteet vuosikausien ajan näyttivät menevän aivan toiseen suuntaan...

Sanomisia ... ja kuinka ne mahdettiin ymmärtää?

Joh. 11:1-4. Yhdet siskokset lähettivät Jeesukselle sanaa, että heillä veli sairastaa. Jeesus sanoi sen kuullessaan: "Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi." Epäilemättä asialle lähetetyt viestinviejät sen vastauksen sisaruksille kertoivat. No, mitä he mahtoivat päätellä siitä? Varmankin niin, että Lasarus paranee. Ei parantunut. Hän kuoli. Mitäpä mahtoi sisarusten mielessä liikkua, kun kävikin niin? Ja Jeesusta ei vain kuulu! Menee monta päivää, eikä häntä vain näy...

Joh. 11:6-10. Muutaman päivän, eli parin päivän, kuluttua Jeesus sanoo toisille, että "Menkäämme taas Juudeaan". Taas? Opetuslapset kauhistelivat sitä. Äsken sinut yritettiin kivittää ja aiot taas mennä sinne? "Jeesus vastasi: "Eikö päivässä ole kaksitoista hetkeä? Joka vaeltaa päivällä, se ei loukkaa itseänsä, sillä hän näkee tämän maailman valon. Mutta joka vaeltaa yöllä, se loukkaa itsensä, sillä hänessä ei ole valoa."  Ehkä Jeesus tarkoitti tuolla puheella sitäkin, että se oli silloin,  mutta nyt on nyt? Ja että Hänessä on se valo? Ei hänen opetuslapsensa aina hänen sanomisiaan noin vain ymmärtäneet, saati sitten me... Pohdittavaa jäi heillekin usein. Ja kysyttävää.

Joh. 11:11-14. Jeesus tiesi jo Lasaruksen kuolleen, kun alkoi puhua hänen herättämisestään opetuslapsille: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta". Kuulijansa olivat  varmaan taas ns. ihan pihalla koko jutusta, koska alkoivat selittää Jeesukselle, että sittenhän hän paranee...Sitten Jeesus täräytti heille suoraaan, että Lasarus on kuollut. Tajusivatkohan opetuslapset heti, että Jeesus tosiaan aikoi herättää hänet kuolleista?

Joh. 11:15-16. Jeesus sanoi, että lähdettäisiin "hänen tykönsä" . Siis Lasaruksen luokse.  Kuolleen luokse. Tuomas totesi siihen, että "Menkäämme mekin sinne, kuollaksemme hänen kanssansa."  Mitähän hän puolestaan tuolla mahtoi tarkoittaa? Sitäkö, että kun Jeesusta oli jo aiemmin uhannut kivityskuolema, se uhkaisi heitäkin, ja sen takia sinne ei pitäisi heidän lähteä missään tapauksessa? Vai niinkö päin, että ollaan Jeesuken kanssa, vaikka tulisi kuolema? Vai eikö kyse ollut lainkaan siitä? Jos se olikin; kuollaan mekin, kun Lasaruskin kuoli? Sairastutaan samaan? Mitä tosiaan ajatteli ja tarkoitti Tuomas?

Joh. 11:17-20. "Niin Jeesus tuli ja sai tietää, että hän jo neljä päivää oli ollut haudassa."  Kuka kertoi? Oliko joku päivystämässä tien varressa, että jos se Jeesus kumminkin tulisi? Vai oliko joku jo lähtenyt katsomaan, missä hän oikein viipyy? Ja kuka mahtoi juosta kertomaan Martalle, että nyt se Jeesus oli tulossa? Martta ainakin lähti heti Jeesusta vastaan, mutta Maria jäi kotiin.

Joh. 11:21-32. "Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut." Oliko se pettynyttä puhetta, ettei Jeesus ollut tullut heti, vaikka oli heidän ystävänsä? Ehtihän veli kuolla! Mutta joku uskon ja luottamuksen hippu hänellä varmasti oli, koska hän sanoi sitten: "Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."  Ja  sitten jatkui heidän keskustelunsa. Ja haettiin Mariakin paikalle. Hän aloitti oman osuutensa samoin jossitteluin, kuin siskonsakin hetki aiemmin.

Joh. 11:33-37. Maria itki. Ja kohta itki Jeesuskin. Sitä harvemmin tulee ajateltua. Jeesus itki! Ja joitakuita ärsytti; eikö olisi voitu Lasarusta parantaa, eikä antaa hänen kuolla? Näkikö Jeesus tuossa tilanteessa jo senkin, kuinka hän itse tulisi pian olemaan haudan povessa?

Joh. 11:38-43. Kansa kuuli kun Jeesus alkoi puhua Isälle. Sitten hän huusi. Huuto oli Lasarukselle ja tehtiin suurella äänellä: "Lasarus, tule ulos!".  Ihmiset odottivat, katselivat, kuulostelivat, ihmettelivät... ja näkivät: "...kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina." Jeesus käski päästää hänet niistä ja antaa mennä. Ihmiset paloivat uteliaisuudesta kysyä... mutta antoivat Lasaruksen varmaankin rauhassa kävellä pois - ainakin hetken aikaa. Mitä liikkui Lasaruksen mielessä, kun hän kuuli sen Jeesuksen voimakkaan käskyhuudon hautaan? Mitä hän ajatteli tullessaan haudasta? Mitä hän kertoi tuntemuksistaan sisarilleen? Mitä saivat myöhemmin toiset häneltä kuulla? Uteliaisuus korventaa meitäkin...

Joh. 11:45-57. Monet, jotka kaiken tämän näkivät ja kokivat paikanpäällä, uskoivat. Mutta eivät kaikki. Mitä he mahtoivat ajatella, joille tuli kiire fariseusten luo kertomaan? Uskoivatko hekin? Vai olivatko mieluummin pöyristyneitä, että moista oli mennyt tapahtumaan? Fariseukset ainakin olivat tosi näreissään. He pelkäsivät, että kohta kaikki uskovat Jeesukseen  ja roomalaiset ottavat heiltä pois vallan. Jotain oli tehtävä. Mutta mitä? Nitistetään se Jeesus. Parempi, että yksi mies kuolee, "kuin että koko kansa hukkuu". Siitä asti heillä oli aikomus tappaa Jeesus.

He aikanaan tekivätkin sen - ja luulivat voittaneensa. Ei se ihan niin mennyt. Jumalalla oli toiset aatokset. Kuinka kuolema olisi voinut pitää Taivaallista vallassaan! Jeesus tosin kuoli - kansan puolesta. Nousi ylös kuolleista - jotta mekin saamme. Saamme elää! Hänen kanssaan, nyt - ja aina!

Yksi kaikkien puolesta

Kun kerran "...yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet..." (2 Kor.5:14, KR -92), niin pitäisikö siihen muka yrittää itse jotain lisuketta tehdä? Eiköhän homma ole selvä: kuollut, mikä kuollut... Mutta Kristuspa nousi ylös ja niinpä: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." (2 Kor. 5:17)

Kaikki entinen on mennyt.

"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka  Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Room. 8:1

"Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." Room. 10:4

Se on semmoinen julkinen salaisuus, jota on vaikea käsittää  - uskovanakin.

"Kuin syvistä vesistä..."

"Hän halkoi kalliot erämaassa 

ja juotti heitä runsaasti,

kuin syvistä vesistä.

Hän juosutti puroja kalliosta

ja vuodatti virtanaan vettä."

Ps. 78:15-16

"Oli niin mulle..."

"Iloitkoon ja riemuitkoon sinussa kaikki, jotka sinua etsivät, ne jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra!". Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen. Sinä olet minun apuni ja pelastajani, minun Jumalani, älä viivy." Ps. 40:17-18

Päätin tänä aamuna ottaa hartauskirjan avukseni, kun en tiennyt mistä kohtaa lukisin. Ensimmäisestä* tuli tälle päivälle nuo yllä olevat jakeet. Huomasin, että ylistys ja avun tarve olivat molemmat samassa kohdassa.  Otinpa sitten toisenkin** hartauskirjan ja siinä oli tälle päivälle merkitty nämä jakeet: "Minä ylistän Herraa kaikesta sydämestäni, ilmoitan kaikki sinun ihmetyösi. Minä iloitsen ja riemuitsen sinussa, veisaan sinun nimesi kiitosta, sinä Korkein." Ps. 9:2-3

Siinähän oli ihan samaa  asiaa! Ja mitä sitten tässä toisessa kirjassa** oli vielä muuta: "Mihin on jäänyt elämästäsi ylistys ja ilo? Oletko päästänyt arkielämän kiireen, vaikeuksien ja harmien sulkemaan suusi?..."  Siis juuri kuten minulle! En ole milloinkaan ollut sellainen ylistyshenkinen, vaan enemmän laaksoihin vaipuva, mutta en saisi sitä kiitosta ja ylistystä silti ihan unohtaa. Tokihan Herra omansa tuntee ja ymmärtää meitä, mutta ainakin minulle nuo olivat hyvä muistutus. Onhan sitä meille annettu kallein lahja, mitä olla saattaa.

---
Käyttämäni kirjat: *David Lukas/"Rukous ja päivän sana vuoden joka päivälle" sekä

**Fredrik Wislöff/"Voimallinen on hänen armonsa. Sana vuoden joka päivälle."


Psalmi 40/Koivuniemen Raaamttuhaku

Psalmi 9/Koivuniemen Raamattuhaku

Mahdotontako? - Jeremian pellon osto

"Oi Herra, Jumalani! Suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi sinä olet luonut taivaan ja maan. Mikään ei ole sinulle mahdotonta!" Jer. 32:17   KR -92

"Ja nyt sinä, Herra, minun Jumalani, sanot minulle: 'Osta pelto ja hanki todistajat', vaikka kaupunki on joutumaisillaan kaldealaisten käsiin." Silloin tuli Jeremialle tämä Herran sana: 

"Sinä tiedät, että minä olen Herra, kaikkien luotujen Jumaala. 

Onko minulle mikään mahdotonta?"

Jer. 32:25-27  KR -92

Mahdottomassa tilanteessa Jumala käski Jeremian pellonostoon. Jeremia oli vangittu ja "piiritysvallit ulottuivat jo kaupunkiin saakka" (Jer. 32:24). Silloin Jeremian käsketään ostaa pelto, jota hän ei näyttäisi tulevan tarvitsemaan. Jeremia tottelee, mutta ihmettelee Jumalan käskyä suuresti. Kauppakirjatkin tehdään oikein lakien ja säädösten mukaan ja ne säilötään "saviastiaan, jotta ne säilyisivät kauan."  (Jer. 32:14). "Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Tulee aika, jolloin tässä maassa taas ostetaan taloja, peltoja ja viinitarhoja." (Jer. 32:15)

Ja niinhän siellä tehdään.

Kaupunki valloitettiin, mutta Jeremialle annettiin vapaus mennä minne tahtoi. Sitä ei kerrota, käyttikö hän peltoaan. Mutta Herran sana toteutui.


---
Raamatun tekstit vuoden -92 käännös.

Syyllisyytemme kantoi...

Me olemme syylliset. Ja usein sen syyllisyyden kivunkin tunnemme. Kuitenkin rangaistus on otettu päältämme pois. Koska toinen otti sen päälleen.

"joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun..." 1 Piet. 2:24

"... meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi..." Jes, 53:4-5

Sen teki Jeesus.

Kuulee aina hyvin tarkalla korvalla!

Olin päivätorkuilla. Yht'äkkiä siinä puolihorteessa havahduin siihen, että erään tyttäreni ääni tuntui kutsuvan minua. "Äiti!" kuulin hänen kutsuvan minua. Havahduin hereille ja tajusin, etteihän  hän ollut edes kotosalla voidakseen minua kutsua luokseen. En tiedä, ajatteliko hän minua, mutta minä tulin ajatelleeksi häntä. Tulinpa sitten ajatelleeksi sitäkin, että varmaa on, että Jumala kuulee aina sen, kun me kutsumme häntä! Tapahtuu se sitten kuinka kaukaa tahansa, ja olkoon kutsu kuinka hiljainen ja huomaamaton tahansa.

"Herran silmät tarkkaavat  vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa." Ps. 34:16

Siunattua päivää sinulle!

Hänen ajatuksensa meihin nähden

"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29:11

Kuinka voin muuta kuvitellakaan hänestä? Enhän kuvittele sellaisen isän tai äidin, joka rakastaa lastaan, haluavan tuottaa hänelle turmiota? Hyväähän sellainen vanhempi lapselleen tahtoo aina. Lapsensa ei välttämättä aina sitä käsitä, eikä pidä siitä, mitä vanhemmat hänen hyväkseen tekevät. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa muuksi, että vanhemman tekemisten takana on rakkauden ajatukset ja lapsensa paras.

Hyvää alkanutta viikkoa Isän kanssa!

Tarjolla ja tallessa. Hyvin kallisarvoista.

Elävä toivo. Tärveltymätön ja tallessa pysyvä perintö. Saavutettava päämäärä: sielun pelastus. Enkelitkin sitä ihailevat. Kultaakin kalliimmalla lunastettuja, kuin täysin virheettömät.  Katoamattomasta siemenestä lähtöisin. 

"...pankaa täysi toivonne siihen armoon joka teille tarjotaan..." 1. Piet. 1:13

"...kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun..." 1. Piet. 2:24

"...Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu." 1. Piet. 1:25

"...ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti..." 1. Piet. 1:24-25

Kuin murusia Herran pöydästä

Joskus käy niin, kuten minulle eräänä aamuna, että ahdistuneena, kun kaipaisi lohdutusta, rohkaisua ja rauhoittavia sanoja, kaikki sellaiset jakeet haihtuvat päästä juuri silloin, kun niitä kipeästi kaipaisi. Sitä yrittää muistella, mutta mieleen saattaa tulla tuttuakin tutummista jakeista vain rippusia... Kuin murusia Herran pöydästä, tuli minulle mieleen kirjoittaessani näitä ajatuksia.

Kanaanilainen nainen* suostui vastaanottamaan halukkaasti niitäkin... ja sai sitten senkin mitä pyysi, kun jatkoi sinnikkäästi uskoen, että anominen otetaan huomioon. Ja niin se otettiinkin. Jeesus jopa ihmetteli naisen uskoa, joka ei lakannut odottamasta, vaikka vastaanotto vaikutti tylyltä ensin.

"Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä  joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee." Jaak. 1:6

Kanaanilainen nainen oli vakaa anomisessaan. Hän ei toiminut tunteiden mukaan. Ollapa itsellä sitä samaa vakautta!

---
* Matteus 15:22-28/ Koivuniemen Raamattuhaku

Hervonneet kädet, rauenneet polvet ja ontuvat jalat

Omaan levottomaan mieleeni ja ajatuksiini tuli tänään tällainen kohta: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne" Hebr.12:12

En tiennyt missä se oli, joten piti etsiä se. Tuo jae alkoikin sanalla: "Sentähden". Ja sitten seurasi tuo "Ojentakaa hervonneet kätenne..." jne.

Kun on "sentähden", voisi kysyä minkätähden? Vastaus lienee edeltävä jae: "Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut." Hebr. 12:11

Joten "sentähden".

Ja  vielä tämäkin oli noiden "rauenneiden polvien" jälkeen: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi." Hebr. 12:13

Joskus tuota kohtaa voi ajatella, että jonkun toisen jalka on ontuva ja tarvitsee suoraksi tehtyä polkua, ettei jo muutenkin ontuva koipi vallan nyrjähdä. Mutta lienee parasta sovittaa tuokin ihan itseensä: huomata itse olevansa se ontuva kävelijä. Koetuksissa alkaa helpostikin "heikottaa", joten kulku voi käydä entistä huterammaksi ihan senkin takia.

Hän ei unohda kastelua!

Olen huono kukkasten hoitaja. Silmäni tavoittivat tänä aamuna kastelua kaipaavat kukkaset. Enkä tällä kertaa pelkästään nähnyt niitä, vaan teinkin sen mikä oli tarpeen - kastelin ne.

Meillä on parempi puutarhuri. Hän ei unohda kastella meitä. Ja Hän myös tekee sen silloin, kun aika on.

Itseäni ilahdutti tänä aamuna nämä silmieni eteen tulleet sanat: "...teidän sielunne virvoittuu..." ja "...teidän sielunne saa elää...". 

"Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, 
tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. 
Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? 
Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. 
Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.
Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot." Jes. 55:1-3

"Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa;
 hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha,
 niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu." Jes. 58:11

"Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö,
 jyväin, viinin ja öljyn ääreen, karitsain ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, eivätkä he enää näänny."  Jer. 31:12

Rohkaiseva jae tähän päivään

Haahuilevat ajatukseni kaipasivat tänä aamuna jotain rohkaisevaa. Mieleeni sukelsi jostakin: "...minä autan sinua, minä tuen sinua..." Etsin sitten jakeen ja tällainen se oli kokonaisuudessaan:


"älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi;

 älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi,

 minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua

 vanhurskauteni oikealla kädellä." 

Jes. 41:10

Rohkaiskoon ja virvoittakoon se sinuakin tänään!

Hylättyjen Jumala

Joskus voi tulla tunne hylkysakkina olemisesta, josta ei niin ole väliä. Jos on rikas ja maineikas, elämässä "onnistunut", sosiaalinen, jne., saa arvostusta ja "selkääntaputtelijoita".  Jumala on kuitenkin hylättyjen Jumala. Hän ei väheksy ketään, ei edes sitä, joka kaikkien mielestä on mitätön. Hänelle se, joka ihmisten mielestä on mitätön, on kallisarvoinen, kultaakin kalliimpi. Onhan Hän itse tuon ihmisen tehnyt. Joka itsensä mitättömäksi kokee, on silti kallis taideteos, jollaista ei ole toista. Jumala arvostaa meitä ainutlaatuisina ominaan.

Sitä Hän on: orjien Jumala, kuolemaantuomittujen ja vangittujen, takaa-ajettujen, syytettyjen  ja syyllisten Jumala. Hän on hätääkärsivien, sairaiden ja nöyryytettyjen Jumala; niiden Jumala, jotka ovat kaikkensa menettäneet.

"Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,

joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto,
katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon,
tuli ihmisten kaltaiseksi,
ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
hän nöyryytti itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
hamaan ristinkuolemaan asti."
Fil. 2:5-8

"kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet,
eikä enää heidän rukoustansa hylkää.
Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle, ja kansa, joka vastedes luodaan, on kiitttävä Herraa,
että hän katseli pyhästä korkeudestaan, että Herra katsoi taivaasta maahan,
kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset,
jotta Siionissa julistettaisiin Herran nimeä ja hänen ylistystänsä Jerusalemissa,
kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa."
Ps. 102:18-23

"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava,
jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät,
halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,
meidän kipumme hän sälytti päällensä.
Me pidimme häntä rangaistuna,
Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden,
runneltu meidän pahain tekojemme tähden.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, 
ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."
Jes. 53:3-5

 Jesajan luku 53 kokonaan /Koivuniemen Raamattuhaku

Niinkuin sade - ja lumi!

"Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee,
 ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan,
 tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi,
 antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: 
 ei se minun tyköni tyhjänä palaja, 
 vaan tekee sen, mikä minulle otollista on,
 ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." Jes. 55:10-11

Lumen maassa ollessa näyttää siltä, että ollaan kaikkein etäämmällä mistään kasvavasta. Mutta se tekee tehtävänsä. Ajallaan myös maata kostuttaen.

"Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen,
 jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä:
 Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki,
 että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi." Jes. 57:15

Pelastuneen kiitos

"Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa." Ps 34:7 KR -33/-38 

Vielä on kiitos vajavaista, mutta kerran siitäkään ei puutu mitään.

"This poor man cried, and the LORD heard him, and saved him out of all his troubles." Psalm 34:6 KJV

My thanks is so deficient now. There is nothing missing in heaven.

Kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala...

 Sellainenkin Jumalan sanotaan olevan: "...kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala..." Room. 15:5

"Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo." Room. 15:4

Jää sulaa hitaasti... mutta se sulaa kuitenkin.