Siinä nyt istui miesjoukko rehvakkaana syömässä. Olivathan he nyt mielestään hoidelleet yhden ongelman pois päiväjärjestyksestä. Ainakin melkein. Sillä nyt he kuitenkin syödessään miettivät, mitä tuli tehtyä, ja miten ongelma ratkaistaisiin loppuun asti. He olivat ehkä tyytyväisiä, etteivät olleet tappaneet poikaa, olihan hän nyt vain siinä kuivassa kaivossa... Mutta ei kai häntä voisi vain jättää sinne? Vai voisiko? Eikö se olisi oikeastaan sama, kuin jos olisi tappanut hänet, niin aluksi aiottiinkin.
Siinä heidän syödessään alkoi kaukaa näkyä pölypilvi ja kohta harjanteen takaa näytti tulevan esiin karavaani. Miehet sitä syödessään katselivat. Eikä mennyt kauaakaan, kun jotkut heistä vilkaisivat toisiinsa merkitsevästi ja nyökäyttivät päätään saapuvan karavaanin suuntaan. Sieltähän taitaa saapua heidän ongelmansa ratkaisu. Eräs heistä sitten sanoi sen ääneen, että myydään poika tuolle karavaanille. Eihän se ensimmäinen idea pojan tappamisesta ollutkaan pienen harkinnan jälkeen ollut niin hyvä, vaikka siihen ensin innostuttiin. Olisihan parempi, että jää henkiin kumminkin. Kun oma veli kuitenkin on. Vaikka se "veli" sanottiinkin hampaat irvessä.
Niin tehtiin. Poika otettiin kaivosta ja luovutettiin karavaanin kyytiin 20 hopeasekelistä. Nyt poika päätyisi Egyptiin. Eikä hänen suuruudenhulluista unistaan tulisi ikinä mitään...
---
Entäs se mainittu poika sitten. Hän oli järkyttynyt. Miten omat veljet saattoivat heittää hänet tänne! Hän huusi ja rukoili heitä, että nostaisivat hänet sieltä pois. Hänen huutonsa tuntuivat kaikuvan kuuroille korville.
Tulipa sitten sellainenkin hetki, että häntä todellakin ruvettiin sieltä nostamaan. Nostettava ilahtui, mutta saikin kokea heti uuden järkytyksen: hänet annettiin vieraan karavaanin matkaan. Hänet oli myyty orjaksi! Omat veljet olivat tehneet sen. Olihan hän tiennyt, etteivät veljet hänestä oikein pitäneet, mutta mitään tämän kaltaista hän ei olisi voinut heistä uskoa.
Karavaani lähti matkaan ja poika sen mukana. Mikään hänen anelunsa ei ollut auttanut, veljet olivat säälimättömiä. Karavaanin taittaessa pitkää matkaansa pojan ajatukset harhailivat monenlaisessa. Oliko tämä pahaa unta, poika mietti.
Unet tosiaan. Eikö hän ollutkin hiukkasen kuvitellut, että hänen näkemänsä unet kumartavista lyhteistä, auringosta, kuusta ja tähdistä olisivat merkinneet jotakin? Että hänestä voisi tulla jotain... Siltikin, että hän oli veljessarjan toiseksi nuorin. Olipa isäkin häntä moisesta haaveilusta nuhdellut. Mikä hölmö haaveilija hän olikaan ollut. Ikinä hän ei enää haluaisi kuvitella unista yhtään mitään! Olikohan Jumalakin hänet hylännyt? Miten isä jaksaa kestää sen, kun hän ei palaakaan kotiin? Miten hänen katalat veljensä selittävät hänen katoamisensa? Kysymyksiä ja kyyneleitä riitti loputtomiin...
---
Vuosia, vuosia myöhemmin.
Eräs orja komennetaan faaraon eteen. Faarao oli kuullut tuon miehen osaavan selittää unia. Ja niin hän selitti nytkin, ettei faarao ollut viisaampaa koko elämänsä aikana kuullut. Tämä mies piti saada hovin palvelukseen...
Ja niin vain kävi sekin, että "pojan" veljet vielä kumarsivatkin tätä "poikaa", joka nyt oli toiseksi suurin Egyptissä, faaraosta seuraava. Ja isä sai tietää, ettei peto ollut syönyt hänen poikaansa...
Jos kiinnostaa lukea tarkemmin näistä kiemuroista, niin näistä löytyy: 1. Moos. 37 ja 1. Moos. 39-46
Jumalalla oli suunnitelma, joka toteutui vääjäämättä, vaikka olosuhteet vuosikausien ajan näyttivät menevän aivan toiseen suuntaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti