Kun jo aamusta luulee tietävänsä, kuinka päivä menee...

Oli tämän viikon tiistai. Luulin jo aamusta tietäväni, että päivästä tulee tylsääkin tylsempi. Kirjoitin nimittäin vihkooni aamulla näin: 

"Uuvuttava arki. Olen väsynyt jo aamusta enkä jaksaisi taas tätäkin päivää, ihan sen arkisia asioita, pelkoja ja turhautumisen ajatuksia. Tämä tuntuu nyt siltä, kuin rämpisi jossain pusikossa. Ei ole paljon näkymiä mihinkään suuntaan... Tarvitsisin - ja me tarvitsisimme - siis tänä aamuna ja koko päivänä sitä tukea, voimaa ja iloakin!"

Sitten olin jatkanut kirjoittamista näin, ikäänkuin itselleni:

ARVAAMATON ILO?

Voisiko tämä päivä tuoda elämääsi arvaamatonta iloa? Pidät sitä kenties mahdottomana, koska sinä et näe sille mitään mahdollisuuksia. Mitä se muka voisi olla, sanot. Mutta tässä ei ole kyse sinun mahdollisuuksistasi - vaan minun, sanoo Jumala. Sinä et tiedä, mitä minä minäkin päivänä teen. Usko ja odota minua! Sinunkin kohdallesi tulee se päivä.
Kuinka usein olettekaan sanoneet: "Ei olisi voinut kuvitella..." ja ylistätte minua. Enkö ole sama Jumala edelleenkin? Onko voimani loppunut, tai armoni? Ei ole, sinä tiedät kyllä sen."

---

Ja mitä sitten kirjoitin  vasta seuraavana päivänä, eli eilen, vihkooni siitä tiistaista, jonka olin olettanut päiväksi, jolloin ei ole odotettavissa mitään kiinnostavaa, vain pelkkää tylsistynyttä kotonamöllöttelyä... mutta jonka iltana en jaksanut enää kirjoittaa mitä kaikkea se piti sisällään.

MITÄPÄ ENÄÄ SANOISIN?

"Luulin eilen aamulla tietäväni, miten päivä menee; toivottoman tylsästi ja mielenkiinnottomasti, vailla mitään mielenkiintoa mihinkään ja kotona möllötellen, ilman että osaa ruveta mihinkään puuhaan edes. 
Kuinka väärässä olinkaan!
Iltapäivällä alkoi isommasti tapahtua. Ensinnä eräs tuttu soitti siinä likellä puoli kolme, että voisimme hakea heiltä ruokaa, kun olivat saaneet  sitä jostakin niin paljon etteivät voineet sitä itse kaikkea käyttää. No, me menimme sinne ja saimme ruokien lisäksi heillä kahvitkin. Takaisin lähdimme mukanamme kylmälaukku täynnä sapuskaa: nakkistroganoffia, muusia, perunalaatikkoa ja täytettyjä paprikoita. Paluumatkalla soi puhelin. Tytär soitti, että eräs tuttu kävi ja tulee kohta uudestaan. Jonkin aikaa kotona oltuamme hän tulikin toisen miehen kanssa. Tuo meille poikennut mies on sellainen, että hän on useasti halunnut ostaa tämän paikan, mutta asia on aina erinäisistä syistä jäänyt. Viime vuosina hän ei ole täällä aina poikennut, tai jos onkin, mainittu asia ei ole noussut keskusteluissa esiin. Välillä olemme rukoilleet, että tuo tuttava tulisi ja tekisi tarjouksen paikasta, sillä olemme miettineet muuallakin asumista. Nyt hän siis tuli ja keskusteltiin tästäkin asiasta nyt. Hän ei tehnyt tarjousta tästä, mutta ilmaisi kyllä selvästi, että on yhä kiinnostunut, jos me vain tietäisimme minne päin haluaisimme... Nyt pallo  on ikäänkuin meillä...

Kyllä näkymät on vähän eri, kuin eilen aamulla. Päivä oli ihan toisenlainen kuin aamulla luulin. Illalla ei meinannut uni tulla, kun tätä asuntoasiaa mietti. Joten saa rukoilla!..."


Niin. Joten saa tosiaan rukoilla! On muitakin aiheita siihen, on kiitosaihetta, mutta myös niitä huolia. Kiitos jos jaksatte muistaa!