torstai 1. elokuuta 2019

Mitä minä muka ymmärrän...

"Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa,
että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi,
voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää."
2 Kor. 9:8

Luin ensin tuon jakeen Wislöffin Levähtäkää vähän -kirjasta. Teksti kirjoittajalta itseltään alkoi sanoin: "Kristityltä ei puutu mitään..." ja loppukin tekstistä oli samanoloista. Kritisoin mielessäni sitä kirjoitettua, sillä näkyyhän sitä puutetta kristityilläkin, erilaisissa muodoissaan.

No, sitten luin Vähäsarjan Joka päivä Jumalan kämmenellä -kirjasta ensin jakeen:

"Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut,
ei yksikään jäänyt täyttymättä.
Kaikki lupaukset kävivät toteen."
Joos. 21:45 KR-92

Ja sitten kirjoittajalta itseltään oli mm.: "...Aina on niitä jotka yrittävät riisua Jumalan ja Raamatun erilleen toisistaan..." Oli pakko kysyä itseltäni, olenko minäkin sellainen...?

Otin vielä luettavakseni Wislöffin (sama, jonka tekstistä juttuni alkoi) Rukouskirjani.  Avasin sen 1. päivän kohdalta kirjan alusta; mutta sitä ennen silmäni osuivat kuun alkulehteen, jossa oli pelkästään jae:

"Ei jäänyt täyttymättä ainoakaan kaikista niistä lupauksista,
jotka Herra oli antanut Israelin heimolle,
vaan kaikki toteutui."
Joos. 21:45

Ei voi olla totta, taas sama jae...

Ja mitä oli se 1. kuun, 1. päivän, aamujae (kirjassa on tekstejä kolmelle kuukaudelle, iltaan ja aamuun, ilman kuukauden nimiä):

"Jauhot eivät loppuneet ruukusta,
eikä öljyä puuttunut astiasta,
sen Herran sanan mukaan,
jonka hän oli Elian kautta puhunut."
1. Kun. 17:16

Ja kirjoittajan aloitus: "Olen asunut Sarpatissa koko ikäni..."  

Yhä samaa aihetta! Mitä enää sanoisin? Pakko todeta, että mitä minä muka ymmärrän Jumalan sanoista - ja teoista, Hänen aivoituksistaan ja ajoituksistaan. Kunhan saisin olla hänen omanaan nyt ja aina!

---
Mulle tuli ihan mieleen vielä sanat: "...käsi menee suun eteen ja on pakko olla hiljaa...", jollaiset sanat  oli isännän nuorena yllättäen tuntemattomalta ihmiseltä saamassa kortissa.


2 kommenttia:

  1. Minä sain tänä aamuna päivänsanasta tekstin :"...Jumalan avulla olen selvinnyt tähän päivän asti ja voi nytkin täyttää todistajan tehtävääni, puhua sekä ylhäisille että alhaisille", kun minulla oli todistusvuoro soppakirkolla :) Lisäksi ajattelin meidän laskupinoa,ettei jää paljon rahaa muuhun, niin tuli teksti: "Anokaa niin teille annetaan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä antaisi pojalleen kiven kun hän pyytää leipää tai käärmeen kun hän pyytää kalaa. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidn taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä anovat." Heti piti rukoilla, että "Herra, me anomme, että huolehdit meidän raha-asioista." Ollaan huoleti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait tosiaan niin sopivan rohkaisevia kohtia molempiin asioihin! Tuollaiset sopivaan aikaan tulleet jakeet antaa rohkeutta ja iloa päivään:)

      Poista