Kuinka paljon olisi laitettava painoa ihmisen omalle viisaudelle, ja sitä kautta viisaalle toiminnalle? Kuinka Jumala "kompensoi" sitä, jos ihmiseltä puuttuu viisautta ja järkevyyttä, ja sen vuoksi oikeanlaista toimintaa? Jääkö sitä ikäänkuin ihminen, oman kyseenalaisen viisautensa varaan? Vai "kompensoiko" Jumala sitä? Ja jos, niin miten paljon tai vähän? Pitääkö ihmisen osata itse pyytää apua?
Piti ihan ensin etsiä mieleeni tulleen "kompensoida" -sanan merkitys netistä: "hyvittää,tasata,korvata" ja "toimia jonkin menetetyn tai ei saatavilla olevan sijasta".
Raamattu puhuu paljon viisaudesta, että se on tärkeää. Tyhmyys saa kovia sanoja. Ihmiselle, joka ei koe itseään viisaaksi, se saattaa olla ahdistavaa ja ja aiheuttaa joissain tilanteissa yllä olevia kysymyksiä. Pohjimmaltaanhan siinä on kyse siitä, että ihminen tahtoo tietää, pitääkö Jumala minusta silti huolta, vaikka en ole viisas, enkä osaa toimia viisaasti?
Kun näitä itse olen joutunut nyt miettimään, tuli mieleen etsiä, mitä Raamattu viisaudesta nyt sanoo. Sanoo paljonkin, mutta nämä tuntuivat jotenkin lohdullista kaiken pähkäilyn päälle:
"Ja hän on sinun aikojesi vakuus, avun runsaus, viisaus ja ymmärrys; Herran pelko on oleva Siionin aarre." Jes. 33:6
"Daniel lausui ja sanoi: "Olkoon Jumalan nimi kiitetty iankaikkisesta iankaikkiseen, sillä hänen on viisaus ja voima." Dan. 2:20
"mutta niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus." 1. Kor. 1:24
Parasta viisautta onkin varmaan Jumalan tunteminen ja Häneen turvautuminen - aina ja kaikessa. Hänhän lupasi olla omiensa kanssa aina. Hän kykenee ja tahtoo ohjata kaikkien sokkeloiden läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti