Jumalan rakastamisesta; miten siinä tunteekin puutteellisuutensa

Apostoli Johannes puhuu paljon rakkaudesta ja rakastamisesta. Tänä aamuna oli päivän luettavissa juuri siitä, kuinka meidän pitäisi koko sydämestämme kysyä Herran tahtoa ja noudattaa sitä; (Ps. 119:10) sekä (1. Joh. 5:3). Ja sitten vielä se tilanne, kun Jeesus Pietarilta kysyi ne kolme kysymystä, että rakastaako Pietari häntä. Ja Pietari vastasi niihin; kyllä. (Joh. 21:15-19). 

Mutta minulla mielen kipeyttä aiheutti se, että mitä itse voisin vastata noihin kysymyksiin?! Voisinko kirkkain silmin väittää rakastavani täydestä sydämestä, ja haluni olla ainostaan kysyä Jumalan tahtoa ja täyttää sitä? Ja voisinko itse väittää rakastavani jopa enemmän kuin toiset? (Pietari tosin oli juuri käynyt todella pohjalla, joten ei epäilystäkään, etteikö hän olisi voinut nyt sanoa täydestä sydämestä rakastavansa). Mutta minä?

Apostoli Johannes tosin kirjoittaa (oli sekin päivän luettavissa); että: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat." 1. Joh.5:3 KR-92). Tuo selventää sitä, että rakastamisessa ei ole kyse siitä, miltä tunne-elämässä tuntuu, vaan sitoutuminen on siinä se pointti. Mutta sinäkin voi olla tiukkaa ja tuntua vaikealta.

No, sitten minulle tuli mieleen jostakin sellainen ajatus, että "rakkaudessa te olette lapsia". En tiedä,  mistä ajatus on. Raamatusta en löytänyt. Ehkä se muistuttaa jotain jaetta. Mutta tuo ajatus vaatii vähän - lapselta! Jos ajattelemme ihan tavallisesti lapsia, niin millaista se heidän rakkautensa on? Eivät he mieti sitä asiaa, että rakastankohan minä nyt isää ja äitiä? Onko minulla nyt tarpeeksi rakkautta ja oikeanlaista? Ei näin. Vaan lapsi rakastaa niin, että turvautuu isään ja äitiin, kun on joku huoli ja hätä. Rientää miettimättä heidän luokseen. Tahtoo päästä syliin. Ja ilonsa hetkilläkin sen isälle ja äidille ilmaisee. Ja kukin oman luonteensa mukaan. Leikkii leikkejään. Vauvat elävät täysin vanhempiensa hoidon varassa. Mutta jos ajatellaan lapsen kasvua, niin ei ne nuoret mieti vanhempiensa rakastamista, vaan voi olla aikamoisia vääntöjä  ja irtiottoja, mutta tiukan paikan tullen isä ja äiti on kuitenkin niitä, joiden puoleen käännytään. Ja isä ja äiti ottaa mieluusti vastaan lapsen, kun lapsi heidän lähelleen haluaa. Ja näin tekee erityisesti Taivaallinen Isä! Hänellä ei ole meidän maallisten vanhempien puutteita, siinä rakkaudeen taidossa ja huolenpidossa. Niinpä me siis:  "...saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa..." 1. Joh. 5:14 KR-92 ❤️

Jumalan rakkaus meitä kohtaan... Ainoastaan se voi kasvattaa meissä rakkautta häntä kohtaan. Emme saa sitä  aikaan millään itsemme piiskaamisella.

☀️☀️☀️

Siunatkoon sinua tänään Herra armonsa ja rakkautensa auringolla!  Sen alle minäkin tahdon jäädä...