Kuinka vaikea onkaan omassa arjessa luottaa. Luottaa siihen, että Hän,
joka kyllä eilen auttoi,
ja edellispäivänäkin -
(tänäänhän selvisin ihan itse muka... ?)
- niin mistä Hän antaa sen avun
huomisina päivinä?!?
Niin kysyn Häneltä,
joka on luonut taivaat, meret, maat ja mannut,
ja meidät, ja kaiken, mitä näemme -
ja emme näe!
Ällistyttävän uppiniskainen olen
ja huonomuistinen.
Vaikka kyse ei ole edes siitä,
etten muistaisi; vaan ihan epäuskosta,
ja halusta pärjätä ihan itse, omillaan.
Armahda minua, armahda meitä!
Anna anteeksi!
Ja auta nytkin taas!
Vaikka mitään emme ole ansainneet.
"Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi. Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt. Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä. Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä. Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa. He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi. Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa? Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?" Ps. 78:13-20
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti