Cornelius oli sotilas, sadanpäällikkö italialaisessa kohortissa. Mutta hän oli muutakin: "hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä", ja niin oli hänen perheväkensäkin. Hän antoi myös "runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa."
Mutta kaikesta tästä huolimatta, oliko hänen tilanteensa jotenkin toivoton? Hänhän ei kuulunut lupausten kansaan, juutalaisiin. Millaisessa toivossa Cornelius perheväkensä kanssa eli? Jokatapauksessa hänen uskonsa oli varmasti vahva. Hän varmastikin uskoi, että vaikka hän ei kuulunut lupausten kansaan, Jumala kuitenkin huomioi senkin, joka ei siihen kuulu, jos joku Jumalaa tahtoo kuitenkin palvella. Eikä Cornelius väärässä ollutkaan. Jumala osoitti sen hänelle eräässä hänen rukoushetkessään ja ilmoitti Corneliukselle, että hänen rukouksensa ja almunsa olivat tulleet huomioiduiksi Jumalan silmissä, ja että "hän on muistanut sinut". Mikä ihana sana Corneliukselle!
Siitä sitten Jumala johdatti häntä eteenpäin; käskien noutaa apostoli Pietarin kotiinsa. Hänellä olikin sitten välitettävänään ihmeellinen lahja Corneliuksen perheelle ja hänen muille läheisilleen, jotka Cornelius oli kutsunut kotiinsa: "Te olette kuulleet Jeesuksesta... Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi."
Ja sitten: "Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta.
Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi."
Teksti perustuu: Apostolien teot, luku 10.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti