sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Jumala voi käyttää pakomatkojakin sanansa levittämiseen!

"Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. Ne, jotka näin olivat hajaantuneeet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta." Apt. 8:3-5 KR-92 

Voi olla, etteivät nämä hajalleen pakomatkalle ajetut, jotka kulkivat paikasta toiseen, etsien aina uutta olinpaikkaa, kokeneet olevansa siinä tilanteessa missään suuressa mukana. Mutta he olivat. Nämä nimettömiksi jääneet, kenties suuren ahdistuksenkin vallassa sanaa levittäneet, tekivät osaltaan samaa, kuin nimeltä mainittu Filppos.

Ja kukas tässä olikaan "roiston" roolissa: Saul, tuleva Jumalan mies, Paavali! Ihmeelliset ovat Herran suunnitelmat ja tiet! Jo siinä vaiheessa Jumala vaikutti niin, että Saulus Paavalin tekosten takia - jolloin hän luuli palvelevansa Jumalaa, ajamalla uskovat ahdinkoon - sanoma Kristuksesta levisikin entistä laajemmalle!

Paavali varmaan suri myöhemmin entisen minänsä - Saulin - tekoja, mutta kenties hän myös sai Jumalalta lohdutusta siitä, että sen kaiken vuoksi oli myös sanoma Kristuksesta laajemmalle levinnyt. Kukaties  hänelle jopa jotkut ihmiset kertoilivat omia kokemuksiaan siitä,  että juuri näin he olivat saaneet sanan kuulla.




Tämä alempi kuva, selitys sille: Kyseessä oli arkinen tilanne. Kauppamatkalla löytyi tieltä omaan talouteen kuuluvaksi tunnnistettu. Jo etäältä nähtiin, noukittiin mukaan☀️




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti