Tähän hetkeen pysähtyi ajatukseni aamuisen lukemiseni aikana. Halusin hetken miettiä sitä hetkeä kauan sitten Lystrassa. Rampa mies oli tuotu jollakin tavalla, joittenkin toimesta, istumaan siihen, missä hän nyt oli. Olikohan se paikka joku aukio; tori, teatteri, tms., koska ihmisiä oli siellä koolla kuuntelemassa Paavalia. Halusin katsella sitä, kun mies istuu siellä. Paavali puhuu. En tiedä, istuiko mies siellä ajatuksissaan katse maahan päin, vai oliko hän suunnannut katseensa suoraan Paavaliin. Mutta jokatapauksessa mies mielessään uskoi suuria ja Paavalin katse tavoitti hänet sieltä toisten joukosta. Pyhä Henki lie antanut Paavalille sen näkökyvyn, että hän kykeni näkemään, että tuo mies uskoo... Ja kohta sen miehen korvat tavoittivat Paavalin sanat siitä, että hän voisi nousta ylös jaloilleen! Jos mies oli siinä vielä mietteissään ollut vaikka katse maahan päin, niin hänen kuulemansa sanat ainakin hätkähdyttivät hänet, ja silloin ainakin heidän katseensa kohtasivat, kun mies tajusi, että juuri hänelle ne sanat sanotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti