Sovittaja saapui... Niin pienen näköisenä, mutta suurta tehden!♥️🌟✝️

"Teidätkin... 

hän on nyt sovittanut"

Kol. 1:21

"Sillä Jumala näki hyväksi, 

että kaikki täyteys

hänessä asuisi

ja että hän,

tehden rauhan

hänen ristinsä veren kautta,

hänen kauttaan sovittaisi

 itsensä kanssa kaikki,

hänen kauttaan kaikki

sekä maan päällä

että taivaissa."

Kol. 1:19-20

Jeesuksen ystäviä - mekin saamme olla!

Teksti postikortissa: "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Joh. 15:13

Ja ketä ne ystävät ovat:

"En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni." Joh. 15:15 (Jeesuksen sanat)

Sydänystävät saattavat puhua toisilleen paljonkin; ja sellaistakin, mitä muut eivät saa kuulla -  salaisuuksia.

"Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä." 1. Koe. 14:2

 

Heillä oli suruhuntu silmillä...

Heillä oli suruhuntu silmillä. He itkivät järkyttyneinä ystävänsä ja ohjaajansa kuolemaa. Se kaikki oli tapahtunut vieläpä niin äkisti yllättäen, ja niin rujosti! Eihän asioiden näin pitänyt mennä. Ihan muuta luultiin. Sitten siihen järkyttyneen surun keskelle tulee vielä naisia, jotka sanovat nähneensä... Hänet! Ei tähän enää olisi kaivattu mitään tuollaista... Mutta sitä sorttia saadaan lisää. Kaksi porukasta oli päättänyt sanoa suruporukalle heipat, ja lähteä muualle. Mutta tuntien päästä he tulevatkin takaisin ja hekin höpisevät samaa! Sekoittaisiko suru ja toiveajattelu vielä heiltä kaikilta järjen?  Jossain vaiheessa joku puhui sitten sellaisia järkeviä, että syödäkin pitäisi... No, joo, niin pitäisi. Ja niin tehtiin. Mutta sitten sinne ilmaantui yksi yllätysvieras niin hiljaa, ettei kukaan huomannut häntä, ennenkuin hän oli jo siinä... Se, jota surtiin ja itkettiin, oli nyt siinä! Haamuko se oli?! Ei ollut. Se oli Hän, ilmielävänä, naulojen jäljet käsissään. Ja hieman nuhdellen heitä siitä, että he eivät olleet uskoneet niitä ensimmäisiä silminnäkijöitä. 

No, heillä oli ollut se suruhuntu silmillä. Mitä meillä mahtaa olla silmillä? Emme voi samaa selitystä antaa kysyjälle.

---

Luin aamulla tekstipätkän, jonka innostuin kirjoittamaan vihkoonikin: Markuksen evankeliumista luvusta 16:9-20, "Ylösnousemusevankeliumi".  Luin sen ensin Helsingin ortoksiseurakunnan sivuilta, jossa on joka päivälle luettavissa Raamatun tekstejä. Sopii siis ihan jokaiselle☀️ 

Tässä linkki sinne. Huomenna siellä on sitten taas uudet luettavat: https://www.hos.fi/paivan-sana/ 

Laitan tähän myös vihkoon kirjoittamani, jos joku siitä tahtoo sen luettavan vilkaista.

Millainen herätys, korvien ja silmien avaaminen se onkaan!☀️🌅

Yleensä herään itse, mutta tänä aamuna minut herätettiin, koska en ollut herännyt ilman herätystä kuten yleensä, enkä edes kuullut tavallisen herätyskelloni ääntä. Niinpä sitten heräämiseni oli hyvin äkkinäinen. Jäin miettimään ylösnoustuani tätä heräämisasiaa;  että kun aikanaan "kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen" ja heidät/meidät herätetään ylösnousuun, millainen hetki se mahtaakaan olla, havahtua siihen? Olemme olleet täydellisessä pimeässä; kuoleman unessa, ja sitten korvamme kuulevat yht'äkkiä sen äänen: Herätkää! Tuntuuko se ihanalta herätykseltä, ihanaan aamuun ja valoon...🌅

Emme niin tarkkaan tiedä kaikkea siitä, mutta kuitenkin sen, että kaikki kuolleet nousevat ylös...

Jeesus sanoi kerran näin: "Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä." Joh. 5:28 

Kun minulla omassa arjessani voi olla kolmenlaisia ylösnousuja: herään ilman herätystä, kello herättää minut, tai joku herättää minut, on taivaalliseen aamuunkin erilaisia ylösnousun aikoja. On "ensimmäinen ylösnousemus", jolloin "Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin", ja ne, jotka Jeesuksen tullessa omiaan noutamaan ovat elossa täällä maan päällä: "sitten meidät, jotka olemme elossa, temmataan heidän kanssaan yhdessä Kristusta vastaan yläilmoihin". Sitten myöhemmin on ryhmä,  jotka eivät olleet aiemmin heränneet. 

1. Tessalonikalaiskirje 4:13-18. (v. -38 käännös)

"Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa..." Ilm. 20:6 

Ilmestyskirja 20:5-6

"Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa..." Ilm. 20:6 

Erään laulun* sanoin: "...armosta vain juhlavaattehissain, saan kiiruhtaa paikalleni..." * Hengellisessä laulukirjassa nro 605: "Sain hääjuhlaan kutsun mä taivaallisen". Laulun tekijät ovat: Fredrik A. Bloom ja John A. Hultman.

Se armo on tarjolla ihan jokaiselle, joka sen vain tahtoo saada! Sinulle myös♥️ Sano Jeesukselle: Minä tahdon! Anna syntini anteeksi! Kuolithan minunkin puolestani✝️ 

Armon auringon valo loistakoon sinulle ☀️

Pelokkaana (aikuisena) lapsena Isän sylissä

Jeesus, sinä tiedät mitä minä olen jo tänä aamuna ehtinyt miettiä. Jo ennen ylösnousua ajattelin sitä, että olen kuin pelokas lapsi. Lapsi, joka kaipaa sitä, että isä (tai äiti) ottaisi syliin ja lohduttaisi. Niinkuin vanhemmilla on tapana pienten lasten kanssa. Kysyisi, mikä minulla on, mikä huolestuttaa, mikä pelottaa, ja lapsi kertoo, ehkä itkunsa itkee. Tekee kaiken siinä isän sylissä. Ja mitä isä tekee? Sulkee lapsensa vielä hellemmin syliinsä, keinuttaa, pyyhkii kyyneleet, katsoo silmiin lasta, rakkaus omissa silmissään; rauhoittava katse ja kosketus, puhuu rauhoittavasti. Sanoo, ettei lapsen tarvitse olla huolissaan; se mitä hän pelkää, ja mikä tuntuu ikävältä, ei ole kuitenkaan mitään pahaa, vaan lapsi saa rauhoittua, ei mitään hätää. Isä pitää huolen.♡ Lapsi ilahtuu suunnattomasti, pelon taakka on poissa. Niinpä hän innostuneena halaa isiään, nauraa ja alkaa kertoa iloisia asioitaan. Ja jatkaa kohta leikkejään, Isän silmien iloksi.

Jotain sellaista kaipaan minäkin, että minullekin vakuutetaan, sylissä pitäen, ettei minun tarvitse olla huolissani; Isä pitää huolen minusta.

Isä on lähellä, mutta en havaitse häntä, vaan kiljun jossain nurkassa peloissani, kun pelkään aina niin pimeää ja haamuja...

Rukous: Puhalla pois pipit ja pelot!

"Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: 

"Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. 

Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."  Luuk. 18:16-17

Viisaus ehtii edelle...☀️ Ja etsii meitä...♥️

"Viisaus loistaa valoaan eikä katoa koskaan. Niinpä ne, jotka viisautta rakastavat, voivat sen helposti nähdä, ne, jotka sitä tavoittelevat, löytävät sen.

Viisaus ehtii niiden edelle, jotka sitä kaipaavat, ja ilmaisee itsensä heille.

Vaikka joku aamuhämärissä kiirehtisi etsimään sitä, ei hätää: se istuu jo ovensuussa.

Viisauden tavoittelu on ylintä ymmärrystä. Se, jota viisaus valvottaa, saa kohta levollisen mielen.

 

Viisaus kulkee kaikkialla ja etsii niitä, jotka se voi katsoa arvoisikseen. Mielellään se näyttäytyy heidän teillään, ja milloin he sitä ajattelevatkin, se tulee heitä vastaan."

Viisauden kirja (apokryfikirjat) 6:12-16 KR-92

Nämä ihastutti minua tänä aamuna! Erityisesti se näkökulma, että meitä etsitään, edellemme mennään ihan odottamaan meitä, ja se viisaus  tulee jopa ovensuuhun odottamaan meitä! Eikö se jo valaise päivää♥️

Luin nuo jakeet ensin Helsingin ortodoksikirkon päivän sanasta ja kirjoittelin vihkooni muistiin. Sitten etsin ne vielä Pipliaseuran sivuilta, jossa näköjään apokryfikirjoja voi halutessaan lukea.

Tämä tämänaamuinen *innostus yllätti minua, sillä olen huomannut että jotenkin nihkeästi alan lukemaan sananlaskuja. Ja minkä takia? No en tosiaan koe itseäni viisaaksi... Mutta juuri niillehän se Jumalan viisaus onkin kuin valona, ym., tarjolla, jotka sen puutetta kokevat ja tuntevat kipeyttä siinä❤️☀️ 

---

* Jopa piirustusidea tuli mieleeni noista jakeista! En ole vielä ainakaan mitään kuvaa aloittanut, ja saa nähdä, kokeilenko sitä; vai ehtiikö innostus kuvantekoon hiipua ennenkuin sopiva hetki yritelmään on:) Mutta tuo valokuva tältä aamulta oli mielestäni myös sopiva tähän. Siinä on se valo edellä...☀️

Pietarista...

Olipa luettavana jakeet Pietarin kirjeestä:

 

"Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa. 

Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy." 1. Piet. 4:12-13 KR-92

Jäin luettuani miettimään Pietaria, että kuinka hän tässä kehoittaa toisia jopa iloitsemaan kärsimyksistä...!?  Kun ajatus kärsimyksestä tuntuu itsestä niin vastenmieliseltä. Ja Pietari itsekin kaihtoi sitä aikanaan?!

Mutta paljonhan oli Pietarin elämässä tapahtunut. Ennen kieltämistä oli Jeesus jo kaiken tiennyt ja ennustanut, että "...sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani..." Matteus 16:18 

Luuk. 22:54-62. Siinä Pietari kieltää Jeesuksen. Peräti kolme kertaa, niinkuin Jeesus oli ennalta sanonut. Ja kun se oli tapahtunut: "Herra kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari muisti, mitä Herra oli hänelle sanonut: "Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Ja hän meni ulos ja itki katkerasti." Luuk. 22:61-62  KR-92

Jeesuksen ylösnousun jälkeen Pietarilla sitten oli, kun Pyhä Henki oli jo annettu heille, sekin kokemus, että hän vankilassa oli.  Ja sieltä hänet vapautti enkeli. Mutta perimätieto kertoo, että aikanaan Pietari kuoli marttyyrikuoleman itsekin. Kärsimys oli hänelle tuttua. Ei hän olisi voinut muuten muita siten kehoittaa, kuin alun jakeessa oli.

"Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mitä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon..." 2. Piet. 1:3 KR-92

Apt. 4:8: "Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä..." puhui rohkeasti!

------

Kun aamulla olin vihkoon noita kirjoitellut, tuli mieleen, että voisi Pietarin elämästä etsiä tapahtumia. Mutta se kuitenkin jäi tekemättä. No illalla sitten ajankulukseni selasin aiemmin käyttämiäni paria Raamattua, joiden välissä on kaikenlaisia lappusia. Ja kas, siellähän oli pari paperia, joihin olin sitä tehnytkin jo aiemmin, eli v. 2019.

Vielä löytyisi Pietarin elämästä lisää tapahtumia. Homma lie jäänyt minulta kesken silloin aikanaan...

Jos se sittenkin koskisi ihan minuakin? Se Jeesuksen rohkaisu...

Luin tänä aamuna tämän, Matt. 5:1-12 KR-92:

Matt. 5:1-11 KR-92

Tuosta oli jäänyt puuttumaan jae 12, kun se oli eri sivulla: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä." Matt. 5:12 KR-92

Eikö Jeesus juuri vastaanotettavaksi tuonkin kaiken tuossa yllä puhunut; sille, joka kokee itsessään hengellistä köyhyyttä, murhetta, vanhurskauden puutetta, ynnä kaikkea muuta? 

Ei ollut tarkoitus, että me vain rupeaisimme kursailemaan, että "enhän minä nyt toki voi ottaa", "jollekin muulle se varmaan on", "...en täytä mittaa...", ja näin emme uskalla ottaa vastaan annettua, vaan kursaillaan tässäkin kuin jossain kahvipöydässä, että arvokkaimmat ensin! Mutta kuka käski tässä ruveta mittaa esiin ottamaan? Ei Jeesus ainakaan, vaan hänhän nimenomaan tahtoi lohduttaa ja rohkaista heikkoja ja alamittaisia, jne. Ota sinäkin siitä lohdutuksesta osasi, sinulle se on tarkoitettu...

En tiedä miten se nyt tänä aamuna tulikin nähtyä tuo siinä valossa, että itsekin voisin siitä rohjeta ottaa.  Yleensä varmaan aika laput silmillä olen sen läpi lukaissut, ikäänkuin se joillekin paremmille ja pyhemmille olisi kuitenkin tarkoitettu. Voi meitä, maahan painettuja, jotka emme uskalla edes auttajaamme uskoa ja hänen käteensä tarttua.

Hänen valoaan sinun päiväsi☀️🙂♥️

"... me kainoja ollaan ja pieniä vaan, mut Luoja ei unhoita kukkiakaan..."🌱  (lapsuuden laulusta mieleen jäänyt)

Rohkaisu kelvottomuutensa kivun kanssa kamppailevalle

Tahdon rohkaista sinua, sillä koen sitä itsekin. Ahdistusta Sanan ääressä voi tulla vaikkapa lukiessa Johanneksen 1. kirjettä; luku 3:4-10; jossa sanotaan mm. ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, ei voi tehdä... No, kuitenkin sitä itsessämme huomaamme, vaikka Jeesuksen omiksi olemme tunnustautuneet ja hänessä tahdomme pysyä.

Mitäs nyt sitten?

Rohkaisu on ensiksi se, minkä Johanneskin sanoi, että Jumala meidät täydellisesti tuntee.

Mutta sitten myös se, mikä eräissä Raamatunkäännöksissä oli selityksenä näihin jakeisiin. Näistä kyseessä olevista  jakeista sanottiin, että alkukielen (kreikan) sana/sanamuodot viittaavat jatkuvaan tekemiseen, sekä irtisanoutumiseen ja kapinaan Jumalaa vastaan, jatkuvaan synnissä elämiseen. Mutta emmehän me sellaista tahdo? Vaikka  kamppailemme monellakin rintamalla jatkuvasti heikkouksiamme vastaan, ja usein tappioita kokien.

Selityksissä sanottiin vielä sekin, ettei niitä jakeita ole tarkoitettu sellaiselle, joka oman heikkoutensa kanssa kamppailee.

"... jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki." 1. Joh. 3:20  ♥️

Juuri tänä aamuna törmäsin siihen kipuun aamun jakeita lukiessani, kun luin Johanneksen 1. kirjettä ja luvusta 3, jakeita 4-10 muun muassa. 

Kun he kulkevat...

"Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat!

Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, 

he muuttavat sen lähteitten maaksi,

ja syysssade peittää sen siunauksilla."

Ps. 84:6-7

Psalmi 84:7

Aamulla tuli tuo jae jostakin mieleen. Mieleeni tuli siitä kuva-aihe, kuinka laaksossakulkijan kasvoilta maahan putoavat kyyneleet muutuvat lähteeksi, joka saa ympäristönsä  viheriöimään. Emmepä aina tiedä, mitä "viheriöintiä" meidän itsekunkin elämä voi joskus kantaa, kun Jumala siinä vaikuttaa.🌱 

Pitsejä ja pytinkejä...? ja muuta

Tämä outo otsikko, ja mietintä, sai alkunsa unesta, joka kai ainakin osin sai alkunsa illalla dvd:ltä  katsotusta Jane Austenin tarinasta "Ylpeys ja ennakkoluulo". Unessa, josta jäi vain pieni rippunen mieleen, kävin kai katsomassa jotain taloa. Joitain tavaroitakin minulle esiteltiin, mm. jotain epätavallista pöytää. Unessa, tai unihorteessa, mietin myös sitä, että saa olla kiitollinen asunnosta. Entä jos olisikin tilanteessa, jossa joutuisi olemaan tyytyväinen siihen, että saa ylipäätään jonkin katon ja suojan päälleen...

Uni sai minut herätessä pohtimaan, että mistä kumpuaa se ihmisen kiinnostus ja tarve kaikkeen kauniiseen ja komeaan: vaatteisiin, taloihin, sisustukseen, puutarhoihin, kaupunkeihin? Tulin siihen tulokseen, että sillä on alkuperänsä Jumalassa; Eedenin puutarhassa - ja siinä, millaisen kaupungin loiston Jumala on suunnitellut ihmisen iloksi tämän ajallisen jälkeen taivaassa.

Ihminen eroaa ratkaisevalla tavalla eläimistä, vaikka nykyään tahdotaan muuta väittää. Ihmisestä sanotaan: "...myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä...". Siinä on se ero. Ihmisen taivaallisen toivo näkyy kaikessa "taivaallisen"  tavoittelussa täällä maan päällä. Eläimillä on vain tämä elämä, jota täällä maan päällä elävät. Ne eivät tavoittele taivaallisen kuvia.  Ihmisillä on kaipuu sellaisiin ihan sisäänrakennettuna, ja ihmisillä on kuoleman jälkeen vielä muutakin odotettavissa. 

Mutta meitä taitaa usein hallita se - ylpeys ja ennakkoluulo - niin etttemme tahdo uskoa mitään Jumalaa oikeasti olevan. Mutta eikö lienekin niin, että jokaisen kansan muistissa on jollakin lailla se, että ihmisen yläpuolella on jumaluus?

---

Tämä on sitten niille, jotka kokevat kipeyttä siitä, etteivät täytä "mittaa". Etteivät ole sellaisia, kuin haluaisivat olla, ja kokevat sen takia niin, etteivät voisi lähestyä Jumalaa. Mutta Jeesus ymmärtää sitä kipeyttä, katsoo puoleemme, ja kutsuu puutteelliset seuraansa.

Luukkaan evankeliumi luku 15, jakeet 1-10, KR-92:

Luukas 15:1-10  KR-92

Siinä oli varmaan kansaa paljon koolla. Kelvottomiksi itsensä kokevat hiippailevat Jeesuksen lähelle. Jeesus huomioi heidät, kenties hymyili heille rohkaisevasti...

Siitä se alkaa☀️ Taivaallinen rakkaustarina❤️ Jonka vuoksi se hymyilevä mies teki kaiken rakkaansa - sinun - puolesta✝️

Jeesus, sinä näet meidät kaikki kelvottomuudesta kipeät. Katso meihin, hymyile meille - niin valloittavasti, että uskaltaudumme lähemmäksi. Valloita sinä meidät rakkaudellasi...