*"Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Sela." Ps. 68:20
"Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni." Ps. 73:23 KR-92
---
Kiitos Jeesus! Siitä arjen ihmeestä... riittävyydestä, ym...
Haluan kiittää Sinua siitä, että meitäkin autoit. Eilen tuli lähes viikko siitä, kunnes pääsimme jälleen kauppaan. (Kauppapäivät to 10.4 ja ke 16.4). Kun viime viikon torstaina kävimme kaupassa ja muilla asioilla (autokorjaamo), meille jäi rahaa kaiken jälkeen vain hivenen hiluja. Kaupassa käynti oli ollut tavallista niukempaa, koska aiemmin oli laskuja makseltu, ja nyt autokorjaamo haukkasi arveltua isomman osan sinä kyseisenä päivänä. Näytti aika hurjalta, että miten ruoka, ja vaikka wc-paperit riittäisi. Mutta riitti, myös maidot.
Vähissä tosin oli jo monet jutut. Eilen oli leivät pakastimesta loppu. Piirakkapussi siellä oli. Näkkäriä ja hapankorppuja oli. Leipälaatikossa oli yksi ruisleipien paketti. Yleensä on muutakin sorttia. Lihaa oli vielä pakastimessa kaksi isoa kanapakettia. Mutta niitä en halunnut nyt vielä käyttää, koska olivat niin isot paketit. Aikomus ollut käyttää ne sitten, kun väkeä on enemmän paikalla. Mutta nytpä kävikin yllättäen niin, että tyttäret olivatkin osan viikkoa poissa. Sekin osaltaan vaikutti kaiken riittävyyteen. Saa olla kiitollinen.
Eilen sitten päästiin taas kauppaan. Jännä juttu oli vielä Lidlissä; siellä oli hukkahevipussi tarjolla: yksi sellainen siinä kassan takana - iltapuolella päivää. Pitkään aikaan en ole nähnyt niitä, kun me olemme käyneet siellä. Nyt sitten oli. Ja mitä siinä sitten tarkemmin sanottuna oli, kahden euron satsissa: appelsiineja, omenia, mandariineja, jotain erikoisia tomaatteja, ja avokado(?). Paljon hedelmiä pienellä hinnalla. Sekin tuntui ihmeeltä, että siellä sellainen oli nyt, vain yksi pussi, ja siihen aikaan, kuin meitä odottamassa siellä. Se oli kuin piste sinne kuuluisan "iin" päälle, kun olimme jo muissa kaupoissa käyneet ja kaikki ostokset tehneet!
---
Tietenkin on niin, että arki on aina sitä omaa arkea, ja erinäisiä tilanteita voi tulla. Mutta Jumalalla on kuitenkin kaikki tilanteet käsissään ja meidän mielialamme myös tiedossa! Hän sitten järjestelee asioitamme viisaudellaan, kuinka kulloinkin hyväksi näkee.
* Jutun ylimmän jakeen, osan siitä - "... joka päivä meitä kantaa Jumala meidän apumme...", sain tänä aamuna mieleeni, ennen näitä kirjoitteluja. Etsin sitten koko jakeen. Toinen ja oli aamun luettavissa ollut.
---
18.4.25 lisäys eiliseen tekstiin:
Kirjoitin eilen tuossa yllä, että "erinäisiä tilanteita voi tulla." Ja sellainenhan tuli jo heti eilen iltapäivällä. Mutta sitä ennen, jo aamuohjelmaan ilmaantui muutos; tarve Lieksaan ajella. Ja samalla käytiin sitten kaupassakin, vaikka muutoin oli ajatus, että ehkä lauantaina käytäisiin. No sitten se iltapäivä: kävin postilaatikolla. (Sielläpä oli muuten mieluinen yllätys, erään blogiystävän kortti:) Sieltä laatikolta sitten kotipihaan palatessani näin yllätyksekseni, että auton toinen eturengas oli yllättäen tyhjentynyt! Nyt sentään voi jo onneksi kesärenkaat vaihtaa... Mutta siis, kyllähän sitä välillä ihmettelee niitä "erinäisiä asioita" joita yllättäen vastaan tulee. Varsinkin minun luonteellani, joka ei tykkää muutoksista. Mutta joskus elämä voi olla kuin vuoristorataa. Kunpa osaisi enemmän viipyä käsillä olevassa päivässä, ja luottaa Jumalaan, eikä liikaa vilkuilla tuleviin epävarmuuden aiheuttajiin.🌟
Siunausta ja valoa sinun päivääsi, joka kenties tätä luet❣️
Kyllä niitä erinäisiä tilanteita tosiaan tulee. Mutta ihanaa kuulla, että taas olette selvinneet tähän asti kaikesta <3 Niin kuin Raamatussakin sanotaan, että tähän asti on Herra auttanut. Ihana löytö sekin, kun niin halvalla saitte monenlaisia hedelmiä ja tomaattejakin. Niin se Isä pitää huolta lapsistaan! Ja onneksi voi jo vaihtaa kesärenkaat. Kiva kun löytyi mieluinen yllätys postilaatikosta :) Foibe
VastaaPoista:) Kun useammin osaisikin huomioida ne päiviin sisältyvät ilahdutukset:) Ja huolten suhteen: ottaa ne vain päivän annoksina. Tai jopa vain hetken...
Poista