torstai 9. heinäkuuta 2020

Se on uskolla omistettava

Rukoilemme, vaikkapa Isä meidän -rukouksessa, tai muutoin: "Anna meille meidän syntimme anteeksi." Se on uskolla omistettava, että pyyntö on kuultu ja vastaus on tämä: "...synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden." 1 Joh. 2:12

Eikö tunnu missään? Tai tuntuuko aivan samalta, kuin ennen anteeksipyyntöä? Tämä asia ei ole ensisijaisesti tunteiden asia. Niitä voi olla, tai sitten ei. Uskolla se on omistettava. Jumalalla on tahto antaa syntejä anteeksi ja armahtaa jokainen, joka hänen luokseen tosimielellä tulee.

Ja minkätähden hän tahtoisi antaa meille anteeksi?
Koska Jeesus, hänen rakas Poikansa, jo otti päälleen rangaistuksen kaikista synneistämme.

Hän, Jeesus, alentui rikollisen asemaan: kärsimään rikollisen rangaistuksen kuolemalla ristillä - meidän puolestamme. Siinä kannettiin ristille kaikki syntimme. Rangaistus on päältämme pois, koska Jeesus sen jo kärsi. Tämä kaikki tehtiin rakkaudesta meihin. Syntiä yli kaiken vihaava, mutta ihmistä kuitenkin rakastava Jumala, järjesti meille vapautuksen. Sen hän teki Jeesuksen, meitä myös äärettömästi rakastavan sijaiskärsijämme, kautta. Vain Jeesuksen nimessä on tämä voima.

Jeesus ei jäänyt hautaan. Hän nousi ylös ja meni Isän luo taivaaseen. Ei hauta voinut Jumalan Poikaa pidättää. Sinne taivaaseen kutsutaan jokaista meitäkin.

 Älä luule, että se on vain hyville ja onnistuneille;
 ei - sillä yksikään taivaaseen menevä ei mene sinne omilla ansioillaan.

 Yksikään ihminen ei siis voi millään omilla tekemisillään taivasta saavuttaa. Se on ainoastaan Jumalan teko, jonka Hän teki Jeesuksessa. Siinä nimessä on meidän turvamme, siinä anteeksiantomme, siinä rauhamme.

"Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä rukoilette ja anotte, uskokaa  saaneenne, niin se on teille tuleva." (Jeesuksen sanoja) Mark. 11:24

"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." (Myös Jeesuksen sanoja) Joh. 6:37




2 kommenttia:

  1. Ihana piirustus! Niin, onneksi Jumala ei odota meidän tunteitamme voidakseen antaa anteeksi, vaan hän antaa anteeksi, vaikka me emme aina osaa ottaa sitä tunnetasolla vastaan. Onneksi usko ei ole kiinni tunteista! Ne ovat epäluotettavia, tulevat ja menevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Sitä kyllä niin helposti ottaa niitä asioita tunteella, vaikka ne vaihtelee. Onneksi on kuitenkin tukevampi perusta olemassa!

      Poista