sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Rohkaisevia ajatuksia rukouksesta

"Rukouksen sieluna on uskova, iloinen lapsen luottamus, jota ilman se on kuollut ja hedelmätön, tuska  ja vaiva. Rukoilijan täytyy ensinnäkin tietää, mitä hän tekee. Hän menee Jumalan tykö, joka on häntä kutsunut ja käskenyt hänen tulla hädässä tykönsä esittämään hänelle kaikki asiansa (Fil. 4:6). Tämä jo antaa hyvän perustan luottamukselle. Toiseksi tarvitaan vakaumus, usko siitä, että Jumala tietää, mitä minä tunnen, mikä minua painaa, ennenkuin sitä edes hänelle sanon; Isää koskee läheisesti se, mikä on lapsen sydämellä. Kolmanneksi vihdoin Pojan vakuuttelu, että Isä rakastaa teitä ja ettei edes tarvitse minun esirukoustani. - Ja kuitenkin hän rukoilee puolestamme, ylimääräisesti, ettemme me vain epäilisi.


 ... Jeesus on sanonut,  että Isä on antava, että hän tietää ja tuntee... että hän rakastaa teitä. Siitä usko pitää kiinni ja lähettää epäilykset saatanalle, jolta ne tulevatkin.
...'Minä pidän sinusta kiinni, en päästä sinua, ennenkuin siunaat minua'. Niin sanoi jo muinoin Israel, mitä tekeekään sitten kristitty, jolla on Jumala veljenä lihassa? Ei kukaan veli saa jättää veljeään, ei kukaan omia jäseniään. Siitä pitää Herra Kristus huolta."  

 Johannes Gossnerin kirjasta Aarrearkkunen

perjantai 9. syyskuuta 2016

Vaikka se olisi kivinenkin

"Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, 


jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa." Ps. 25:10
---
Vähän samankaltaista asiaa on tässä tekstissä:
Outoja teitä 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Lohdutuksen tarvitsijalle

"Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat." 2 Kor. 1:2-4



"...kaiken ihmisen tekemän läpäisee tahto tulla lohdutetuksi. Ehkä sydämessäsi kaikuu sama sävel? Ehkä tunnistat saman lohdutuksen kaipuun? Kaipaat syvästi jotain, jota et kykene edes sanoittamaan. Muiden kaipaavien tavoin janoat ehdotonta rakkautta ja syyttämätöntä armoa...

 ... vain ihmiset haluavat tulla lohdutetuiksi... 

 ...oikea ja riittävä lohdutus asuu Jumalan sydämesssä. Hän on nähnyt meidän tiemme. Hän on kuullut sydämemme kaipauksen. Ja Hän on tuonut meille lohdutuksen. Jeesuksessa lohdutus levitti kätensä ristille puolestamme...  Se avasi siellä sylinsä ja otti vastaan taivaaseen saakka huutavan häpeämme ja syntiemme syvän pimeyden..."  Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa

Hän näkee tämänkin päivämme
ja on kanssamme tänäänkin!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Yöpalvelusta

 "Papit olivat vuorotellen vartiossa temppelissä läpi vuorokauden. Joillakin heistä oli vartiovuoro päivisin. Silloin oli vartiopalvelus kuin juhlaa. Temppeli on täynnä kansaa ja palvelustaan suorittavat papit olivat sen kaunistuksena.

Toisilla oli yövuoro. Temppelissä oli silloin hiljaista. Kukaan ei nähnyt heitä. Heidän tuli kunnostaa temppeli ja järjestää kaikki valmiiksi päivän tehtäviä varten. Tunnit olivat pitkiä. Tyytymättömyys ja uni valtasivat helposti.

 Näin ovat jotkut yöpalvelusta suorittamassa Jumalamme temppelissä. He ovat yksin. Heitä ei ymmärretä kotona eikä toisten joukossa. Pahinta on, että heidän itsensä mielestä Jumala on kaukana. On yö. Toiset taas sairaus vie yöpalvelusta suorittamaan. He ovat joutuneet elämässä syrjään ja tuntevat itsensä tarpeettomiksi. Heidän tulevaisuudensuunnitelmansa ovat särkyneet. Heillä ei näytä olevan mitään tehtävää.

Yöpalvelus on myös pyhää palvelusta. Sen aikana kunnostetaan se, mitä toiset tulevat käyttämään. Jumala tahtoo joidenkin suorittavan yöpalvelua koetellakseen heidän uskollisuuttaan. Täytä yövuorosi kiitoslaululla! Jumala kuulee sen sävelen yön hiljaisuudessa."

Tekstit kirjasta Hiljaisia hetkiä/H.E. Wislöff


"Kiittäkää Herraa, kaikki te Herran palvelijat, jotka öisin seisotte Herran huoneessa." Ps 134:1

lauantai 3. syyskuuta 2016

Avun runsaus, viisaus ja ymmärrys

Sain tässä muutama päivä sitten aihetta miettiä, olinko asetellut sanani oikein; esittänyt erään ongelmani asiantuntijalle riittävällä tarkkuudella, jotta olisin saanut siihen avun. Kotona sitten mietin kovasti tätä kysymystä. Jossain vaiheessa tuli mieleeni tälläisiäkin ajatuksia asiasta:



"... Avun runsaus, viisaus ja ymmärrys..." Emme ole pelkästään oman järkemme ja viisautemme varassa. Se pettää helposti. Meillä on koko ajan apunamme Jumalan viisaus ja ymmärrys; Hänen apunsa runsaus meidän vaikeuksiimme. Hän vaikuttaa ja johtaa, vaikka me emme sitä usein näekään.

"Ja hän on sinun aikojesi vakuus, avun runsaus, viisaus ja ymmärrys; Herran pelko on oleva Siionin aarre." Jes. 33:6

tiistai 30. elokuuta 2016

Häkki on auki!

 
"Koko syntivelkamme laskettiin Jeesuksen harteille. Kaikki menneet, nykyiset ja tulevat synnit; kaikki pienet ja suuret synnit; kaikki mieltämme vaivaavat ja unohdetut synnit; kaikki tahallisesti tehdyt ja tahattomat; niin mustat ja raskaat kuin valkoiset ja hienovaraisetkin. Kaikkien kaikki synnit on kokonaan kannettu ristille ja sovitettu. Jumala ei enää vaadi meitä tilille synneistämme, vaan epäuskostamme. Siitä synnistä hyvä Jumala meidät varjelkoon." 

Juha Vähäsarja kirjassa Joka päivä lupaus kantaa


Siinä se evankeliumin paljon puhuttu ilosanoma on.


maanantai 29. elokuuta 2016

Missä reittisi kulkee...

Vuoria, hetteiköitä tai risukoita... silmänkantamattomiin. Kulje siinä sitten...  kun määränpää tuntuu olevan kovin kaukana, tai ainakin pimennossa.


Jos määränpäähän ei nyt silmä kanna, ota askel kerrallaan. Laske katseesi tulevista vuorista ja hetteiköistä, tai risukoista, juuri kulussasi olevaan tienkohtaan. Ja siirrä jalkasi seuraavan askeleen verran. Vaikka kulkusi olisi niin hidasta, ettei se tunnu edistyvän lainkaan, älä jää paikallesi. Jatka kulkuasi, vaikka hitaasti hivuttaen. Vaikka sinä et näe Häntä - kun pelottaa ja väsyttää, Hän näkee sinut! Ja valvoo jokaista askeltasi, niin että pääset perille.

Tässä rohkaisuksi muutama itselleni mieluinen kohta:

"Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?" Matt. 6:27

"Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut..." Luuk. 12:7

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."  Ps 139:16

"...Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:20

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kuninkaan ystävä

Tietä pitkin kulki vaeltaja. Hän oli vaatimattoman näköisesti varustautunut. Ei ollut hänellä hienoja vaatteita ja hänen matkavarusteensakin olivat kovin kehnon näköiset.  Mikä lie köyhä, ajatteli hänen ohitseen hienoissa varustuksissaan porhaltanut toinen matkalainen.
Tämä toinen oli matkalla kauas. Hän oli tälle matkalleen hankkinut kalliit varustukset, koska hän tavoitteli pääsyä kuninkaan puheille. Tai no, jos nyt edes pääsisi  esittämään asiansa jollekin hänen palvelijalleen ensin. Se häntä hieman huolettikin, kuinka se mahtaisi onnistua. Eihän hän tuntenut sieltä ketään. Olihan hän tosin varannut mukaansa  arvokkaita lahjoja, ne varmaan avittaisivat hänen asiaansa, hän itsekseen myhäili, vaunujen vieriessä eteenpäin. Kyllä se sisäänpääsy varmaankin hänen lahjojensa myötä onnistuisi.
Ensimmäinen vaeltaja oli jo hieman väsynyt. Hänen jalkojaan särki ja hänestä olisi tuntunut hyvälle päästä edes vähäksi aikaa vaunujen kyytiin. No, hän istahti kivelle lepäämään. Siinä hän mietti matkaansa, samalla katsellen äsken ohiajaneiden vaunujen lennättämiä pölypilviä kaukana edessään. Tämähän oli hänen tapansa matkustaa; raikkaissa tuulissa, hitaasti kiiruhtaen. Välillä hän tapasi ihmisiä, joiden kanssa kulki hetken matkaa. Ja joiden kanssa hän jutteli matkasta; kysyi minne vierustoveri oli matkalla ja kertoi myös omastaan. Eipä hänellä montaa vierustoveria ollut kertynyt, jolle olisi omasta määränpäästään voinut kertoa. Jokunen kuitenkin. Näille muutamille hän oli kertonut, sen mitä hänen ystävänsä oli käskenyt, että tuon ystävän luokse voisi halukas matkalainen ohjata askeleensa. Jotkut kiinnostuivatkin asiasta ja kysyivät lisää tästä asiasta.
Ja matkalainen kertoi. Hän kertoi, että tuo ystävä oli hyvin varakas ja ystävällinen luokseen tuleville. Kuka vain oli hädässä, tai vaikka ei mitään hätää olisi matkalaisella ollutkaan, niin hän saattoi tulla tämän ystävän linnaan. Sillä linnassa tämä asui...
 - Ai, linnassa... kuului usein kanssamatkaajan suusta. He  saattoivat sanoa: - Eihän sitä tämmöinen vaatimaton matkailija voi sinne mennä... mihinkään linnaan. - Joku halpa matkustajakoti tässä pitää etsiä. Mutta kun vaeltaja kertoi lisää, löytyi aina silloin tällöin joku, joka uskoi. Ja teki vaeltajan ohjeen mukaan.
Mutta sitten oli niitäkin, jotka eivät ottaneet hänen sanojaan todesta. Ja niitä, jotka porhalsivat polleana hienoissa, omissa varustuksissaan portille - eivätkä päässeet sisään... Ja minkätähden? He eivät olleet kuulleet terveisiä vaeltajalta, joka oli kuninkaan ystävä. Vaatimaton matkalainen.
 

torstai 25. elokuuta 2016

Pimeässä... aarrekammiossa!

"Herra avaa sinulle rikkaan aarrekammionsa, taivaan..." 5 Moos. 28:12

Tunnen olevani kovin kaukana mistään aarrekammioista. Tai sitten en vain näe.

"Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala." Jes. 45:3


Jospa sitä onkin jo jossain kätkössä... Kun tulee kirkkaasta valosta pimeään tilaan, sokaistuu ensin täysin...

Näin kuvana mielessäni (kuin elokuvassa) tilanteen, jossa pimeän kaivoskäytävän ovi tempaistaan auki ja valoa alkaa tulvia pimeään, hämyiseen ja kenties hämähäkinverkkojen "koristamaan" tilaan.

Pari ihmistä astuu sisään ja heidän mukanaan oppaana toimiva kolmas. Ensinmainitut alkavat hätäisesti sytytellä lamppujaan jotain nähdäkseen. Silti tuntuu pimeältä. Kunnes silmä tottuu. Ja alkaa kätkettyjen aarteiden etsintä.

"...aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä...".

-----

Olin tänä aamuna taas ahdistunut ja peloissani. Minä "onnistun" tulemaan siihen jamaan sellaisistakin asioista, jotka muille voivat olla ihan tavallista arkipäivää. Kaipasin siis rohkaisua ja ennen uloslähtöä kävin vielä Wislöffin rukouskirjasta katsomassa päivän tekstin. Siinä oli siis tuo mainittu jae rikkaasta aarrekammiosta. Siitä oli sitten Wislöffillä ajatuksena mm. että kuinka uskossa saa käydä siellä aarrekammion jokaisessa huoneessa ja kuinka Jumala iloitsee siitä, että otamme itsellemmekin runsaasti aarteita. Kun olin saattanut koululaisen matkaan (toinen onkin kotona flunssassa) mietin itsekseni noita mietteitä, joita tuolla alussa kirjoitin, että olen etäällä kaikista aarrekammioista... 

...mutta jospa sitä onkin siinä  aarrekammion ovella jo, vaikka ei mitään vielä näekään...

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Rauhantervehdys

"Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla. Herra olkoon kaikkien teidän kanssanne." 2 Tess. 3:16


"Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne." 2 Tess. 3:18

maanantai 22. elokuuta 2016

Millainen päivästä tulee...?

Jos levottomuuden laineet alkavat liiaksi nostaa päätään, voi olla hyvä rohkaista itseään seuraavilla jakeilla:

"Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." Matt. 10:29-31


Hänen sallimattaan ei meille tapahdu mitään. Ja mitä Hän sallii, sen Hän valvoo.

lauantai 20. elokuuta 2016

Tee merkki minulle...


"Tee merkki minulle, minun hyväkseni." Ps 86:17

Tämä jae oli eräänä aamuna Fredrik Wislöffin kirjassa Voimallinen on hänen armonsa.

 Vaikka sain taannoin  terveisiä Jumalalta,  niin silti erilaiset asiat odottavat hänen apuaan. Ja nimenomaan sitä, että oma levoton mieli voisi  rauhoittua. Itsekullakin on omat levottomuuden aiheensa. Niihin voi kuitenkin pyytää Jumalalta rohkaisua tai millaista virvoitusta kukin tarvitseekaan. Ja  vielä F. Wislöff kirjoittaa:

 "Kun Jumala tekee merkin - kun hän ihmeellisellä tavalla auttaa ja vahvistaa merkin pyytäjää" saa "...nähdä reaalitodisteen Jumalan voimasta".

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Terveisiä Jumalalta?

Kävi muutama päivä sitten sellainen hassu juttu, kun nuorin selosti minulle puhelinkeskusteluaan kaupungilla olleen isänsä kanssa. Hän sanoi hieman epävarmana, että minä olin saattanut saada joltakin terveisiä. Minä sitten mietin, että kenethän isäntä on kaupungilla tavannut, joka minulle voisi terveisiä lähettää. Jäin sitten miettimään vähän synkeänä, että millaisethan terveiset oikein todella minua nyt ilahduttaisivat... ja päädyin siihen, että jos saisin terveisiä Jumalalta... niin se OLISI TOSI HIENOA!  No, harvemmin sellaista kuitenkaan tapahtuu... mutta ei se mahdotontakaan ole... Kotona sitten kysyin isännältä, oliko joku siis terveisiä minulle sanonut? Vaan eipä ollut. Miten lienee asiat sekoontuneet nuorimman kuunnellessa puhelua.


Mutta sitten... eilen... oli vähän kuin olisin saanutkin ne terveiset Jumalalta. Oli nimittäin laatikossa kirje, jossa eräs viranomaistaho korjasi jonkun vuodentakaisen virheensä... ja sen vuoksi oli maksussa yllättävä rahasumma. Ei mikään suurensuuri, mutta meille suuri. Pakkosäästetty meille ikäänkuin. Siinä se oli minun mielestäni, ne Jumalan terveiset. Jo vuosi sitten Hän oli nähnyt, että näin se menee.

maanantai 15. elokuuta 2016

Taivaalinen vaatetus, taivaallinen huolenpito


"Katselkaa kedon kukkia... 
...ei Salomo kaikessa loistossansa
ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä." 
Matt. 6:28,29 


"Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon...
...eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?"
Matt. 6:30 

Matteuksen muistiinmerkintöjä siitä, mitä Jeesus sanoi Jumalan huolenpidosta, löytyy Matteuksen luvusta 6.

lauantai 13. elokuuta 2016

torstai 11. elokuuta 2016

Tie tiettömäänkin erämaahan


"...Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle."
                                                                   Jes. 43:19 (v. 1992 käännös)



"...Sinä teet tien tiettömäänkin erämaahan ja annat raikkaan veden virrata kuivimmassakin uomassa. Kaiken saat uudelleen elämään..." 

(Juha Vähäsarja kirjassa Joka päivä armon suojassa)

maanantai 8. elokuuta 2016

Olemme hänelle niin rakkaita...


"Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, 
pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niinkuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi." Kol. 3:12-14  (v. 1992 käännös)




Minun huomioni kiinnitti tässä tänä aamuna tuo, että "olette hänelle rakkaita". Sitä täytyy saada "kuulla" aina uudestaan... Ja toinen kohta oli sitten tuo, että "pukeutukaa".  Tuli ihan mieleen, että aamulla vedetään vaatteet päälle... häneltä saadut... 

 

perjantai 5. elokuuta 2016

Outoja teitä

"Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea." 5 Moos. 32:4 (uudempi käännös)


"Jumala vie joskus outoja teitä. Olemme rukoilleet johdatusta ja vedonneet hänen sanaansa, jossa Jumala lupaa johdatuksensa. Tie näyttää kuitenkin johtavan vain syvempiin vaikeuksiin ja kummallisempien ihmisten luo. Joudumme vain uusiin taisteluihin. ahdistuksiin ja epävarmuuteen. Olemmeko tehneet jonkun erityislaaatuisen synnin, jonka vuoksi Jeesus on jättänyt meidät oman voimamme varaan? Vai onko tullut jossain risteyksessä valittua kerta kaikkiaan väärä suunta? Jumala on kuitenkin teoissaan täydellinen. Se tarkoittaa, että kohdallamme ei ole tapahtunut virhettä. Kaikki tiet, joiden kulkemiseen hän on ohjannut, ovat oikeita. Vaikka toiselta tuntuisi. Hän tietää kaiken ja näkee kaiken. Hänellä on kaikki valta ja viisaus. Hän on uskollinen Jumala." 

(kirjasta Joka päivä Jumalan kämmenellä/Juha Vähäsarja)

---

Kauan sitten etsimme uutta, isompaa asuntoa. Asian puolesta rukoiltiin. Jopa niinkin, että seurakunnassa  rukoiltiin meille oikein hyvää asuntoa. Millaisen sitten saimme? Talon, josta jouduimme muuttamaan parin kuukauden päästä pois. Ja sen prosessin tuloksena muutimme tänne nykyiseen paikkaamme... Aina ei Jumalan teitä ymmärrä. Joskus on niin, että saamme kohta nähdä hänen teittensä hyvyyden. Toisinaan taas meidän pitäisi katsella kaikkea elämäämme sieltä lopusta käsin... jotta erottaisimme sen mikä oli hyvää. Ja voi olla ettei näkökykymme siltikään riittäisi.

Kyllä moni raamatun henkilökin ihmetteli varmaan aikanaan sitä, millaisia teitä Herra heitä kuljetttaa... mutta me, jotka voimme lukea heidän elämäntarinansa, saatamme nähdä siinä Jumalan käden jäljen.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Jeesus itse... seisoi heidän keskellänsä


"Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille:  'Rauha teille!'  Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen. Mutta hän sanoi heille:

 'Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan.'

Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: 'Onko teillä täällä jotakin syötävää?'  Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Ja hän sanoi heille: 'Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa.'  Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille:

 'Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat. Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta.'

Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät. Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten. Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa." Luuk. 24: 36-53



Ja mitä kaikkea sitten tapahtuikaan... siitä voi halutessaan lukea Apostolien teoista.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kansa meren ja sotajoukon välissä

Ja kansan ja sotajoukon välissä oli jotain....

"Herra puhui Moosekselle sanoen: 'Sano israelilaisille, että he kääntyvät takaisin ja leiriytyvät Pii-Hahirotin kohdalle Migdolin ja meren välille; leiriykää vastapäätä Baal-Sefonia meren rannalle. Ja Farao on ajatteleva, että israelilaiset ovat eksyneet maassa ja että erämaa on saartanut heidät. Ja minä paadutan faraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa; mutta minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa; ja niin egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra.' Ja he tekivät niin.


Kun Egyptin kuninkaalle ilmoitettiin, että kansa oli paennut, muuttui faraon ja hänen palvelijainsa mieli kansaa kohtaan, ja he sanoivat: 'Mitä teimmekään, kun päästimme Israelin meitä palvelemasta!'
Ja hän valjastutti hevoset sotavaunujensa eteen ja otti väkensä mukaansa; ja hän otti kuudetsadat valitut sotavaunut ja sekä kaikki muut Egyptin sotavaunut ynnä vaunusoturit niihin kaikkiin. Sillä Herra paadutti Faraon, Egyptin kuninkaan, sydämen, niin, että hän lähti ajamaan takaa israelilaisia, vaikka israelilaiset olivat lähteneet matkaan voimallisen käden suojassa. Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, sotavaunut ja ratsumiehet ja koko hänen sotajoukkonsa, ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät leiriytyneinä meren rannalle, Pii-Hahirotin kohdalle, vastapäätä Baal-Sefonia. Ja kun farao oli lähellä, nostivat israelilaiset silmänsä ja näkivät, että egyptiläiset olivat tulossa heidän jäljessänsä. Silloin israelilaiset peljästyivät kovin ja huusivat Herraa. Ja he sanoivat Moosekselle: 'Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä! Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan.' Mooses vastasi kansalle: 'Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille; sillä sellaista, minkä näette egyptiläisille tapahtuvan tänä päivänä, ette koskaan enää tule näkemään. Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa.'
Ja Herra sanoi Moosekselle: Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, että he lähtevät liikkeelle. Muttta sinä nosta sauvasi ja ojenna kätesi meren yli ja halkaise se, niin että israelilaiset voivat käydä meren poikki kuivaa myöten. Ja katso, minä paadutan egyptiläisten sydämet, niin että he tulevat heidän perässänsä; minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä. Ja egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä näytän kunniani tuhoamalla faraon, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä.'
Niin Jumalan enkeli, joka oli kulkenut Israelin joukon edellä, siirtyi kulkemaan heidän takanansa; ja pilvenpatsas siirtyi heidän edeltänsä ja asettui heidän taaksensa ja tuli egyptiläisten joukon ja israelin joukon väliin; ja pilvi oli pimeä noille ja valaisi yön näille. Näin koko yönä toinen joukko ei voinut lähestyä toista. 


Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi;  ja vesi jakautui kahtia. Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla ja vasemmalla puolella. Ja egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, hänen sotavaununsa ja ratsumiehensä, ajoivat heitä takaa ja tulivat heidän perässänsä keskelle merta. Kun aamuvartio tuli, katsahti Herra egyptiläisten joukkoa tulenpatsaasta ja pilvestä ja saattoi hämminkiin egyptiläisten joukon. Ja hän antoi heidän vaunujensa pyöräin irtautua, niin että heille kävi vaikeaksi päästä eteenpäin. Niin egyptiläiset sanoivat: 'Paetkaamme Israelia, sillä Herra sotii heidän puolestaan egyptiläisiä vastaan.'
Mutta Herra sanoi Moosekselle: 'Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä.'  Niin Mooses ojensi kätensä meren yli, ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa, egyptiläisten paetessa sitä vastaan; ja Herra syöksi egyptiläiset keskelle merta. Ja vedet palasivat ja peittivät sotavaunut ja ratsumiehet, koko faraon sotajoukon, joka oli seurannut heitä mereen; eikä yksikään heistä pelastunut. Mutta israelilaiset kulkivat kuivaa myöten meren poikki, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella. Niin Herra pelasti Israelin sinä päivänä egyptiläisten käsistä, ja Israel näki egyptiläiset kuolleina meren rannalla. Ja Israel näki suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta." 2 Moos. 14 

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Hän jäi - ja selitti kirjoitukset

 "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa"  Luuk. 24:29

"Hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset" Luuk. 24:32

Aamulla minulle sukelsi mieleen tulevaa päivää ajatellessa, nuo kaksi kohtaa ylinnä.  Minäkin olin pyytänyt Häntä jäämään, kun aamu joutuu...

Sitten päätin lukea tuon tapahtuman Raamatusta ja siinähän on muutakin joka puhuttelee. Vaikkapa sekin, että Jeesus oli jo tiellä heidän seurassaan ja selitti jopa kirjoituksiakin, mutta he eivät vain tunteneet häntä. Sekin puhutteli, että Jeesus kysyi heiltä, mikä heillä oli puheenaiheena heidän siinä tiellä kävellessään. Ja he saivat kertoa, mitä mielessä ja puheenaiheena oli.

Jotenkin vain nämä tekstit antoivat virvoitusta tähän aamuun.


"Ja katso, kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään, joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista. Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä, mikä oli tapahtunut. Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssaan. Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: 'Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?' Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa.
Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi hänelle: 'Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?' Ja hän sanoi heille: 'Mitä?'
Niin he sanoivat hänelle: 'Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli pfofeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka on lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kun nämä tapahtuivat. Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat niin olevan, kuin naiset olivat sanoneet; mutta häntä he eivät nähneet.'
Niin hän sanoi heille: 'Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!  Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?' 
Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Ja kun he lähestyivät kylää, johon olivat menossa, niin hän oli aikovinaan kulkea edemmäksi. Mutta he vaativat häntä sanoen: 'Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa.' Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa.
Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään. Ja he sanoivat toisillensa: 'Eikä sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?'
Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin ja tapasivat ne yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssaan. Ja nämä sanoivat: 'Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille.' Ja he itse kertoivat, mitä oli tapahtunut tiellä ja kuinka he olivat hänet tunteneet, kun hän mursi leivän. Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: 

 'Rauha teille!" 
 Luuk. 24: 13-36


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Jo ensi sanoista alkaen

"Hän sanoi minulle: 'Daniel, sinä Jumalalle rakas!
 Opi ymmärtämään ne sanat, jotka minä sinulle puhun.
 Nouse seisomaan. Sinun luoksesi minut on lähetetty.'
 Ja kun hän puhui tämän minulle, minä nousin vavisten ylös.

 Hän sanoi minulle: 'Älä pelkää, Daniel.
 Sinun sanasi kuultiin ensimmäisestä päivästä alkaen,
 jolloin nöyrästi pyysit ymmärrystä Jumalalta.
 Minä olen tullut sinun sanojesi vuoksi." 
 Dan. 10:11-12  (v. 1992 Raamatunkäännös)



sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pelokkaan rukous

Jumala, Sinua minä huudan! Auta avutonta, auta pelkäävää.

Anna apusi pelkäävälle; minulle,  jonka elämässä kaikista "kärpäsistäkin" tulee "härkäsiä". Jonka elämässä ilo on lähes "sukupuuttoon" kuollut ja huolten rikkaruohot tukahduttaneet hyvän.
Kitke, Sinä Herra, ne pelon rikkaruohot pois.  Niiden juurakot tuottavat aina uutta satoa, vaikka maanpäälliset osat revittäisiinkin pois... Vain Sinä, Herra, voit poistaa pelon juuret.
Anna pelon kasvien sijaan kasvaa jotain uutta, kaunista ja ihanaa; vapautta, iloa, rauhaa, kiitollisuutta,  levollisuutta. Tätä pyydän.

Kuule minua, Herra!



Tämän rukouksen olin toukokuussa paperille kyhännyt. On ajankohtainen edelleenkin. Olisikohan siinä sanat jonkun muunkin rukoukselle...

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

"Mistä sinä minut tunnet?"

"Mistä sinä minut tunnet?' kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: 'Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla."       Joh. 1:48

Ja tästä kirjoittaa Juha Vähäsarja: "Jeesus näki Natanaelin sieltä, mistä häntä ei ihmisen silmin voinut nähdä. Jeesus tunsi Natanaelin itseasiassa läpikotaisin, jo siitä lähtien, kun tämä vasta sai hahmoansa oman äitinsä kohdussa. Mikään Natanaelissa tai hänen elämässään ei ollut Jeesukselle vierasta.

Jeesus on nähnyt meidätkin aina ja näkee yhä vieläkin. Mikään ei ole häneltä salassa, ei pieninkään ajatus tai teko. Ei yksikään elämäämme kohtaava tapahtuma. Elämämme on kuin avoin kirja Jeesuksen silmien alla. Hänen varjeluksensa on jatkuvasti yllämme ja hänen enkelinsä ovat valveilla suojanamme. Jeesuksen omille hänen todellinen läsnäolonsa on elämän siunatuin asia."    (Juha Vähäsarja/Joka päivä Jumalan kämmenellä)                                                                   

 

Samaisessa Vähäsarjan kirjasta on nämäkin ajatukset:  "...Pimeä voi yllättää kenet tahansa, milloin tahansa. Läpinäkymätön harso laskeutuu elämän ylle ja peittää näkökyvyn... Pimeyden kätkemän on vaikea itse nähdä mitään ulospääsyä..."

"Mikään ei ole niin kuin ennen, kun se on viety rukoukessa Taivaan Isälle, vaikka mikään ei näyttäisi heti muuttuneen. Kun on rukoiltu, taivaassa alkaa tapahtua ja asia on sen jälkeen vireillä. Ja kun oikea aika koittaa, se saa Jumalan päättämän parhaan ratkaisun."

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Virvoitusta kuivaan maahan

Vaikka on ollut sateista vähän väliä, yhä vain minua puhuttelee Raamatussa virvoittavista sateista kertovat kohdat. Ne uppoaa kuin sade kuivaan maahan... eli siitähän se kertoo, että virvoitusta kaivataan.

"Runsailla sateilla sinä, Jumala, vihmoit perintömaatasi.
 Kun se oli näännyksissä, sinä virvoitit sen."  
Ps 68:10 (Raamattu Kansalle -käännös) 


Pomarkun kirkon sisäänkäynti
 

torstai 14. heinäkuuta 2016

Pomo tulee käymään

Katselin joskus sellaista ohjelmaa, jossa ison firman pomo meni johonkin omaan firmaansa töihin tuntemattomana... Hän oli kuin kuka tahansa uusi taloon tullut,  jota sitten opastettiin talon tavoille. Aikanaan sitten jutun juoni paljastettiin firman työntekijöillekin... Varmaan siinä monenlaista on päässä liikkunut sellaisen ajanjakson jälkeen. On mietitty mitä tuli sanottua tai tehtyä. Katsomassani ohjelmassa pomo oli tutustunut erääseen työntekijäänsä, jolla oli huono asunto ja muutenkin haasteellista. Pomopa yllätti työntekijänsä sitten pistämällä asioita kuntoon tavalla, jota ei olisi osannut kuvitellakaan.

Nämä  tulivat mieleeni kun luin Motoristiraamatusta seuraavia jakeita:

"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."  Joh. 1:9-12


Ylläoleva kohta Motoristiraamatusta, jonka teksti on Raamattu Kansalle -käännös. Tuon ylläolevan kohdan jakeeseen 11 oli laitettu alaviite: "Sanatarkasti: "Hän tuli sinne, mikä oli hänen omaansa."
Jakeeseen 12 alaviite oli: "Tai: voiman, vallan."

torstai 7. heinäkuuta 2016

Ei vielä, mutta ihan kohta

"Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa." Hab. 3:17-18


Tämä jae olisi sopinut kevääseen, mutta sopii se nytkin.
 Vielä ei meissäkään oikein mitään näy,  mutta Jumala on armollinen. Hän on pelastaja.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Aina kiitoksen arvoinen

"Kiitetty olkoon Herra joka  päivä. 
Meitä kantaa Jumala, meidän apumme."
  Ps 68:20



Usein sitä ajatukset pyörivät vain omaa pikkuruista rataansa. Joskus  saattaa kuitenkin auringonsäteen lailla päivää valaista ajatus, että meillähän on SUURI JUMALA, KAIKKIVALTIAS! Aina kiitoksen arvoinen, meidän apumme.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Sadetta kuivaan maahan

"Sinä, Jumala, kostutit perintömaasi; ja kun se oli näännyksissä, niin  sinä virvoitit sen." Ps 68:10 

"Herran "perintöosalla" tarkoitetaan hänen kansaansa. Pitkät päivämarssit ja kovat taistelut saattoivat kyllä uuvuttaa monet. Mutta silloin antoi Herra heidän levätä ja syödä, ja niin he vaihvistuivat reippain mielin jatkamaan. Perintöosaasi sinä virvoitit, kun se oli näännyksissä. 
Kaikille ihmisille saattaa elämän taistelu käydä kovaksi ja vaellus tuntua raskaalta. Ja niin me väsymme. Kuinka Herra silloin suhtautuu meihin? Ei hän soimaa eikä nuhtele. Hän ei aja eteenpäin. Hän ei sano: Ryhdistäydy! Hän katselee meitä huolehtivana ja ymmärtäen. Jeesuksestakin kerrotaan, että hän väsyi. Häntä on koeteltu kaikessa niinkuin meitä. Siksi hän voi sääliä meitä. Ja hän antaa lepoa ja uutta voimaa. Jos tunnet itsesi uupuneeksi, vahvistaa Herra sinua. Perintöosaasi sinä virvoitat, kun se on näännyksissä."  

Yllä oleva raamatunkohta sekä alla oleva teksti kirjasta: Voimallinen on hänen armonsa/Fredrik Wislöff.



Olen tuntenut itseni viime aikoina aika ryytyneeksi. Tänä aamuna tuo teksti tuntui sopivan minulle. Tuon luettuani kaivoin vielä esiin "Motoristiraamatun",  jossa tekstit ovat Raamattu Kansalle -käännöksestä. Selasin sitä hieman ja kun silmiini osuivat psalmit, rupesin lukemaan. Lukiessani ällistyin, että tässähän onkin sama jae taas:

"Runsailla sateilla sinä, Jumala, vihmoit perintömaatasi. Kun se oli näännyksissä, sinä virvoitit sen."  Ps 68:10 (Raamattu Kansalle -käännös)

Jännä muuten, että tuossa puhutaan vieläpä runsaista sateista... 


Runsas sade... kaatosade, rankkasade... voi olla kovaa.
  Se täyttää kaikki uomat ja kolot.
 Mutta sen jälkeen on raikasta ja tuoksuvaa...

 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ilo kuin sadepuro

"He saavat nauttia kylläkseen sinun talosi runsautta, sinun antamasi ilo kostuttaa heidät kuin sadepuro."  Ps 36:9 (Psalmit nykysuomeksi)


Hmm... ulkona alkoi juuri rankkasade... miksihän se ei minua oikein ilahduttanut...:)