keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Luottamuksesta

Luottamus, usko ja toivo. Kaikki jotain sellaista, joiden omaaminen on hyväksi. Kirkastavat synkeääkin päivää auringonsäteen lailla. Aina niitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän, vaikka kuinka haluaisi. Syitä voi olla hyvinkin monenlaisia, miksi niitä ei tunnu olevan. Eikä niitä voi itsestään pakolla puristaa esiin. Eikä tarvitsekaan. Niitä voi kuitenkin pyytää - ja saada. Luojamme ja Isämme tietää kyllä puutteemme ja mitä tarvitsemme. Hän antaa oman harkintansa mukaan.

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy." Hebr. 11:1

Ja jos yhä tuntuu, ettei ole tarpeeksi, että pelottaa - hän tietää senkin. Ja pitää silti huolta.

"Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee." Ps 37:5

2 kommenttia:

  1. Kiitos rakas ystäväni, juuri tätä tarvitsin tähän päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarvitsin minäkin ja siksi kirjoitin tämän eilen paperille ja tänä aamuna tähän.

      Poista