Siinä se lennähtelee tuulessa.
Välillä tuuli nostaa sen korkealle ilmaan,
välillä pudottaa maahan.
Hetken näyttää, että siihen se nyt jäi.
Kohta alkaa kuitenkin uusi juoksu.
Taas tuuli ajaa sitä kovaa vauhtia eteenpäin.
Yht'äkkiä sen vauhti pysähtyy...
lätäkköön.
Siitä ei märkä paperi enää tuulen mukana nouse.
...
Vai nouseeko sittenkin?
Nousee, koska paikalle tulee HÄN,
joka sen nostaa.
Ei heitä sitä pois,
vaan avaa rutistuneen, märän mytyn.
Näkee haalistuneen tekstin,
ja sanoo:
TÄMÄ ON MINUN.
MINÄ TÄMÄN TEIN.
UUDEKSI TEEN KAIKKI.
-------------
Kiirastorstaina 24.3.2016. Kello on 22.05 ja olin jo käynyt levolle. Ajatukset pyörivät päässäni.
Mistä lienevät tulleet nämä ajatukset, mutta nousin ja laitoin paperille.
Minulle tuli mieleen isäni, appeni ja äitisi. Vanha, sairauksien heikentämä ihminen,joka tarvitsee apua kaikissa päivän askareissa. Tuntevat itsensä huonoiksi, avuttomiksi ja muistamattomiksi.
VastaaPoistaJonain päivänä heidän ruttunsa avataan ja he lähtevät lentoon, Isän luo.
Ja tekstinhän voi sovittaa itseensä ken vain kokee sen itselleen sopivaksi.
Poista