Luvattuun maahan

"Silloin Joosua siunasi Kaalebin, Jefunnen pojan, ja antoi hänelle perintöosaksi Hebronin. Niin Hebron tuli kenissiläisen Kaalebin, Jefunnen pojan, perintöosaksi, niinkuin se on tänäkin päivänä, 

sentähden että hän oli uskollisesti seurannut Herraa, Israelin Jumalaa." Joos. 14:13-14

Mutta mitä tapahtui kauan ennen tätä?  Kansa oli Paaranin erämaassa. He olivat kotimatkalla, matkalla siihen maahan, jonka Jumala antoi heidän esi-isälleen Aabrahamille perinnöksi. Nyt Mooses lähettää vakoilijoita tuohon heidän luvattuun maahansa, sillä Jumala itse käski häntä sanoen: "Lähetä miehiä vakoilemaan Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisille; lähettäkää mies kustakin isien sukukunnasta, ainoastaan niitä, jotka ovat ruhtinaita heidän keskuudessaan."  4. Mooseksen kirjan luvussa 13 on nimiluettelo lähteneistä. Nimiä on 12 ja kenties muistat nimistä sellaiset kuin  Kaalebin ja Joosuan? Joosua-nimeä ei luettelosta muuten löydy. Siihenkin löytyy selitys vähän myöhempää: "Mutta Mooses kutsui Hoosean, Nuunin pojan, Joosuaksi."

Ja niin lähtivät vakoilijat katsomaan maata ja saivat ohjeekseen myös "...Ja olkaa rohkealla mielellä ja ottakaa mukaanne sen maan hedelmiä." Ja niin he tulivat myöskin Hebroniin. He viipyivät reissullaan neljäkymmentä päivää ja ottivat mukaan valtavan rypäletertun, jota monen miehen täytyi kantaa sekä muita hedelmiä. Mitä he sitten olivat matkallaan nähneet?  "Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät." Sitten he kertoivat sen maan kaupungeista ja niiden asukkaista: "Mutta kansa joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria..." "Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä, ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme." Ja vakoilijoiden pääsanoma oli tämä: "Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi." Kaaleb yritti tyynnytellä näitä puheita ja rohkaista väkeä: "...sillä varmasti me sen voitamme."

Mutta  vakoilijoiden epäuskoisten puheiden tähden alkoi kansa valittaa ja puhua paluusta Egyptiin. "Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat..." kansalle näin: 'Maa, jossa kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille.... Älkää vain kapinoiko Herraa  vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa...". Mutta auttoiko tämä puhe? Mitä teki kansa? Se aikoi kivittää Joosuan ja Kaalebin! Mikä sen esti? "Mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa."

Ja sitten alkoi pitkä mutka matkassa luvattuun maahan, sillä kansa sai vaeltaa vielä neljäkymmentä vuotta tämän jälkeen erämaassa... vaikka he olivat olleet jo aivan luvatun maan porteilla!

Mutta kun he sen ajan kuluttua tulivat sinne jälleen, oli Kaaleb yhä voimissaan ja hän sai omakseen Hebronin, kuten oli toivonutkin. Ja Joosuastahan oli tullut kansan johtaja Mooseksen jälkeen.