"He kävivät käsiksi apostoleihin ja panivat heidät yleiseen vankilaan. Mutta yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet, vei heidät ulos ja sanoi:
"Menkää, seisokaa ja julistakaa temppelissä kansalle kaikki tämän elämän sanat."
Apt. 5:18-21*
Mikä tätä edelsi? Ja mitä tämän jälkeen seurasi? Tätä edelsi se, että uskovien joukko kasvoi kasvamistaan. Sairaita parantui. Heitä kannettiin kadullekin parantumista odottamaan. Naapurikaupungeista vaelsi kansaa paikalle. He toivat myös sairaitansa ja saastaisten henkien vaivaamia "ja kaikki nämä parantuivat".
Mutta ylimmäinen pappi ei katsonut tätä kuohuntaa hyvällä. Hän liittolaisineen joutui raivon valtaan. Ja niin pantiin apostolit vankilaan, kuten yllä olevat jakeet osoittavat: "He kävivät käsiksi apostoleihin ja panivat heidät yleiseen vankilaan."
Mutta eihän vankila voinut apostoleja vankinaan pitää, kun Jumala oli toisin päättänyt: "Mutta yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet, vei heidät ulos" ja käski edelleen julistaa "kansalle tämän elämän sanat". Ja he tottelivat. Aamulla he olivat jälleen siellä, temppelissä, pelottomasti sanaa julistamassa kuten ennenkin.
Mutta mitä tapahtui toisaalla, ylipapin luona? Kutsuttiin Neuvosto ja vanhimmat koolle. Lähetettiin sitten noutamaan vangit vankilasta. Vaan kuinka kävi? Vartijat kyllä olivat seistä pönöttäneet vankilan ovien edessä, kuten pitikin. Mutta ... sitten seurasi kummallista kertomusta niiden taholta, joiden oli ollut määrä tuoda vangit kuulusteltaviksi. "Me havaitsimme kyllä vankilan hyvin tarkasti suljetuksi ja vartijat seisomassa ovien edessä. Mutta avatessamme sen emme sisältä löytänet mitään." Kun he tämän kertomuksen kuulivat, he olivat ihmeissään eivätkä tienneet, mitä siitä ajatella. Kohta tuli joku kertomaan, että "Miehet, jotka te panitte vankilaan, seisovat temppelissä opettamassa kansaa," Se oli varmaan käsittämätöntä kuultaavaa ja sai heidät varmaan enemmän hermostuneeksi kuin olisivat olleet halukkaita myöntämäänkään...
Julistajia lähdettiin taas hakemaan. Tällä kertaa sitä ei tehty väkivalloin. Jos niin olisi tehty, olisi varmasti kansa käynyt kivittämään noutajia. Kansa lienee jo kuullut yön tapahtumistakin. Olivathan he eilen myös nähneet, miten julistajat oli haettu kuulusteltaviksi, eivätkä he sinä päivänä olleet enää takaisin tulleet. Mutta aamulla eilisen kuviot olivat selvinneet kuulijoillekin, ihmeellistä yötä myöten.
No, nyt he, nuo julistajat olivat taas ylipapin, ynnä muiden, edessä. Papit ja oppineet olivat erittäin näreissään, että nuo olivat "täyttäneet Jerusalemin" opetuksellaan ja tahtoneet "saattaa tuon miehen veren" heidän päällensä. (Eivätkö he kuitenkin, kansan suulla, olleetkin luvanneet ottaa sen veren päällensä: Matt. 27:25 "tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle..."). Pietari vastasi heille, että Jeesus, jonka nuo olivat surmanneet, oli herätetty kuolleista Jumalan toimesta ja oli korotettu Jumalan oikealle puolelle Päämieheksi ja Vapahtajaksi synneistä. He sanoivat rohkeasti olevansa tämän todistajia ja tottelisivat enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.
Kuinka tähän nyt suhtauduttiin? Se sai aikaan niin suuren raivon, että nuo, sitä julistavat, haluttiin myös tappaa! Mutta Neuvostossa oli viisas opettaja, Gamaliel. Hän muistutti, että olipa ennen noita julistajia ollut niitä, jotka jotain väittivät olevansa, mutta kävi ilmi, että heidän vaikutuksensa hiipui. Ei pitäisi siis puuttua näihin miehiin, koska, jos heidän toimintansa ei olisi Jumalasta, se hiipuisi. Mutta jos se olisikin Jumalasta; "Varokaa, ettei teidän ehkä havaittaisi sotivan itseään Jumalaa vastaan." He noudattivat hänen neuvoaan, ja luopuivat tappotuumasta. Mutta ruoskittivat kuitenkin näitä miehiä. Se ei saanut miehiä vaikenemaan. Päinvastoin he lähtivät sieltä "iloisina siitä, etttä heitä oli pidetty arvollisina kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden." Ja niin he jatkoivat julistamista yhä. He julistivat evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta temppelissä ja kodeissa.
---
Raamatun tekstit: Apostolien teot, luku 5. Jumalan kansan Pyhä Raamattu/Uusi Tie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti