perjantai 1. lokakuuta 2021

Siitä tulikin kuin kirje...

Kiitos!

Kiitos Jeesus. Olet auttanut meitä matkalla monissa vaiheissa ja vaikeuksissa. Itse olen enemmän osannut aina valittaa ja pelätä, kuin olla kiitollinen. Mutta nyt tahdoin kirjoittaa sinulle.

Eilen saimme tyhjennettyä vuokravaraston. Remontin alussa huushollin tyhjentäminen tuntui aivan mahdottomalta urakalta. Remontin loppupuolella varaston tyhjentäminen tuntui myös mahdottomalta. Mieluusti olisimme pitäneet varastoa ensi kesään saakka, jotta olisimme voineet setviä tavaroita kaikessa rauhassa, mutta sehän ei käynyt päinsä. Varastoa tarvitsivat muuhun. Mutta nytpä on varasto tyhjä ja saatoimme edes jotain isompia tavaroita laittaa pois, joista osa kaatikselle ja osan otti vastaan Löytöpuoti. Mutta kaikessa tässäkin trafiikissa sinä autoit. Järjestyi kyytejä. Löytöpuotiin hakivat peräkärryllä. Ja sitten saimme  pakettiautonkin lainaksi kahdeksi päiväksi, ilman mitään maksua. Ja mikä vielä liittyy siihen, on se, että sitähän mahdollisuutta silloin alkajaisiksi tarjottiin meille, ei ollut meidän aloitteemme. Sillä pakettiautolla saimme myös haettua sohvan. Ja vietyä vanhan kaatikselle. Siinäkin oli kiitosaihetta, ettei kaatismaksukaan ollut niin paljon kuin luulimme. Tässä nyt nämä viimeisimmät.

En tiedä mitä tänään on "ohjelmassa", laitetaanko niitä puhallusvilloja keittiön yläpohjaan vai ei, ja onko huomenna jotain talkoota näiden renppajuttujen loppuun saattamiseksi; en tiedä. Mutta sinä osaat järkätä näitä juttuja, tavalla, josta me emme ymmärrä mitään. Kiitos kun olet ollut meidän kanssamme kaikenlaisissa päivissä! 

T: Tuula 

---

Ps:  "Jokainen jalanleveys on ollut lahja Herralta." Ja niin se edelleenkin menee.





4 kommenttia:

  1. Ihana kirje! Niin minäkin aina huolehdin ja murehdin niin montaa asiaa, ja sitten saa huomata, että se menikin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla tuon vihkooni kirjoittelin ja tuumin että se käy tännekin laittaa. Hyvä kun joskus edes muistaa kiittääkin:)

      Poista
  2. Ihanaa kun olette saaneet kokea Jumalan apua ja huolenpitoa arjen asioissa!

    VastaaPoista