Erämaavaellus

Olen viime aikoina joutunut miettimään Israelin kansan erämaavaellusta ja mitä siitä olisi opittava ja muistettava. Meidänkin, taivaan tietä vaeltavien, elämä saattaa olla kuin sellaista erämaavaellusta.

Lähdettiin jostakin ja mielessä oli, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Jumala itse oli käskenyt lähteä ja auttanut toteuttamaan sen lähdön. Eikö kaikki olisikin ihanaa sitten?

Mutta pian lähdön jälkeen kaikki muuttui. Iloinen matkainnostus muuttuikin toiveeksi paluun mahdollisuuteen. Oliko Jumala pettänyt heidät? Olivatko he itse ymmärtäneet kaiken aivan väärin?

Ei kumpaakaan. Jumalan lupaus oli täysin voimassa. Eivätkä matkaan lähteneet olleet ymmärtäneet mitään väärin lähtiessään matkaan .

Mutta matkalaiset eivät olleetkaan niin avoimia Jumalan suunnitelmille, kuin olivat luulleet. Heidän mielessään olivat heidän omat ajatuksensa siitä, millainen matkan tulisi olla.

Jumalalla oli varmasti varattuna jatkuvasti heitä varten kaikkea apua. Mutta matkalaiset tuijottivat jatkuvasti omiin mahdollisuuksiinsa ja valittivat sitten Jumalalle, kun asiat eivät menneetkään heidän olettamallaan tavalla.

Jumala varmaankin halusi opettaa heille luottamusta häneen. Mutta kansa katseli vain omia voimiaan. Emmekö mekin tee usein juuri samoin? Katselemme omia suunnitelmiamme ja omia voimiamme; sen sijaan, että katsoisimme  Jumalaan,  ja hänen suunnitelmiinsa ja voimaansa.

Armahtakoon Jumala meitä! Antakoon luottamusta häneen, vaikka tiet näyttäisivät meistä aivan oudoilta.

"...koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana..." Hebr. 4:1

 " ...pitäkäämme kiinni tunnustuksesta." Hebr. 4:14