maanantai 18. marraskuuta 2019

Uskossa, että se kuullaan

"...anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä..." Jaak. 1:6

"...sillä sen, joka Jumalan tykö tulee,  
täytyy uskoa, että Jumala on
ja että hän palkitsee ne, 
jotka häntä etsivät."
Hebr. 11:6

Tämä "anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä", on minulle vaikea. Ensin sitä voi ihastua sen lukiessaan, mutta eikö vain kohta tulekin mieleen syitä, miksi Jumala ei minua kuulisi. Niin kävi tänäkin aamuna.

Mutta, ehkäpä sain, ja oikeastaan jo aiemminkin olen saanut havainto-opetusta. Yksi tyttäristä tuli luokseni kirjoitellessani noita jakeita vihkooni. Hän tuli luokseni ja toivoi, että olisi ollut kahvia hänelle juotavaksi. Nousin laittamaan sen kahvin hänelle. Toisinaan toinen tytär saattaa toivoa kaurapuuroa. Sitäkin välillä toiveestaan keitän. He lähestyivät minua, kun uskoivat, että voivat sillä saavuttaakin jotain. Siltikin, vaikka en aina heidän toivettaan täytä.

Emmekö mekin voisi luottavaisin mielin mennä Isän luokse ja esittää asiamme. Hän sitten päättää, kuinka toimii.


2 kommenttia:

  1. Hyvä havainto-esimerkki tuosta pyytämisestä! Siunattua viikkoa sinne:) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
  2. Se havainto-opetus kun tuli vielä juuri sopivasti:) Siunattua viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista