On jostain luetusta tarttunut mieleen, että Jumalan lasten elämässä asiat joskus kätkeytyvät vastakohtiinsa. Niin ehkä tässäkin:
Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko,
joka kirkastuu kirkastumistaan
sydänpäivään saakka."
Snl. 4:18
Helpostihan tuon mieltää niin, että uskonelämä tulee jotenkin auvoisemmaksi kun aika kuluu ja ikää tulee. Ja kokemusta. Eipä taida ollakaan ihan niin. Yhäti on ahdistuksia, taisteluita ja kysymysmerkkejä matkan varrella. Eivät ne näytä vähenneen. Varmasti niitä on loppuun asti. Missä olisikaan sanottu, että matkan lopulla helpottaa? Ei minulle ainakaan tule mieleen nyt sellaista. Mutta voin olla väärässäkin.
Voi olla, kuten minulla tänä aamuna, kun pimeänhämärässä taskulampun kanssa lähestyin kotia, että kodin valot näkyivät metsän lävitse. Mutta - vielä lähemmäksi tullessani, lähistön kukkula peittikin valon täysin. Aivan kuin mitään kotia ei lähellä olisi ollutkaan. Tiesin kuitenkin, että siellä on se koti, ja valo. Vaikka ei näkynyt. Ennen viimeistä mäen nousua oli vielä mutkakin tiessä. Tätä kaikkea ennen, oli koko tie pitänyt lumessa rämpiä, joka sekin tuntui jo raskaalta.
Tässä sitten toisenlainen kokemus pimeästä, siinä odottamisesta. Odotamme aamuisin taksia tulevaksi. Seisomme taskulampun kanssa postilaatikon luona. Katselemme siihen suuntaan, josta autoa odotamme. Siellä näkyy sama pimeys kuin ympärillämme. Sitten jonkin ajan kuluttua silmämme ovat erottavinaan heikon valonkajon. Eikä se ole harhaa. Valo suurenee, kirkastuu ja lähestyy. Ja kohta se onkin kohdallamme. Tämä tällainen aamunäkymä on minua useamman kerran puhutellut; juuri se lähestyvä ja kirkastuva valo pimeässä.
Ehkä meillä taivaan kansalaisilla siinä lähestyvän taivaallisen kodin valossa ne puutoksemme ja vikamme yhä selvemmin tulevat näkyviin. Ja sekin ahdistaa. Tosin meidän sanotaan olevan tälle maailmalle kuolleita - Jeesuksessa. Mutta täällä joudumme kantamaan silti sitä kuollutta mukana. Ja sen kyllä huomaa.
Ehkä tää kommentti kuuluis alemmalle tekstillesi, kuuluuko patmos radio teillä ? sieltä tulee koko päivän hyvää ohjelmaa, tänään tuli pasi turusen puhe jossa hän puhui uskovien sanan vapauden kaventamisesta, mutta tajuaako uskovat tänä päivänä sen että;nyt ihmiset on avoimia kuuntelemaan mitä uskovilla on sanottavaa, nyt pitäisi tuoda esille evankeliumia kaikessa muodossa, esim.joulukorttien, aina kun joutuu tilanteisiin kertoa ihmisille Joulun herrasta Jeesuksesta, laittaa laatikoihin joululehtiä mm.
VastaaPoistapasi kertoi joistakin artikkeleista, kuinka päivin sanomisista kirjoitettiin valhe, kun päivi olisi oikaissut valheen lehteen,ei annettu julkaista sitä tekstiä.Jeesustakin fariseukset ja kirjanoppineet kiusasivat, niin se ei ole uutta, nyt on evankelioimisen aika, mm. blogitkin on yksi muoto. Tartteis itse tehdä heng.blogi, oikeastaan, tahtoo nuo kommenttini tulla pitkiksi ja kirjoittamista olisi enempikin.
En itse asiassa tiedä kuuluko tuo Patmos-radio täällä. Radio Dei kuuluu, mutta sitäkään ei tule yleensä kuunneltua kuin autossa. Autossa on sikäli hyvä kuunnella, että siinä ei tarvitsekaan samalla tehdä muuta.
PoistaItse en ole joulukortteja lähetellyt enää vuosiin kuin ädille ja joskus ehkä parille, kolmelle muulle. Isäntä on sitten laittanut myös muutaman. Mutta juuri joku päivä sitten ajattelin kauppojen joulukorttitarjontaa. On varmaan kuin neulaa heinäsuovasta etsisi, että löytäisi jonkun Jeesuksen syntymään liittyvän. Saahan niitä tietysti muualtakin kuin ruokakaupoista. Joululehdet on kyllä hyviä luettavaksi laitettavia.
Nyt tosiaan olisi aika kertoa Jeesuksesta, mutta minä ainakaan en ole sitä osannut milloinkaan tehdä muutoin, kuin näin blogiin kirjoittamalla.
Nykyään ei enää pyydetä srk.ssa todistamaan uskostaan, niinkuin ennen, mutta ei ketään kielletäkkään jos menee sanomaan sen mitä Jeesus on elämässä tehnyt, jos on kaveri kenen kanssa voi jakaa traktaatteja, niin on rohkeampi, ja tokihan Jumala antaa voiman siihen,ja miten siunattua se työmuoto on, jos henk.koht. antaa traktaatin, voi syntyä keskustelujakin.Aikoinaan itse jaoin paljon traktaatteja Joensuussa ja Turun kaduilla,käytiin myös ruis rokissa, voi mikä kokemus se olikaan, kun vastassa oli vastustajia ja kiinnostuneita nuoria, myös venäjällä käytiin kiertämässä paikkoja,ihan valtavaa siunausta sai kokea siellä, kun ihmiset olivat janoisia.Netin kautta voi kuunnella patmos radiota, googleen patmos radio, sieltä tulee vanhoja saarnoja ja ajankohtaista ohjelmaa, vähempi musiikkia kuin deissä.
VastaaPoistaVarmasti siitä siunausta saa itsellekin, kun jakaa traktaatteja ja puhuu ihmisten kanssa. Itse en ole sitä tehnyt, enkä osaa ihmisten kanssa keskustella.
PoistaMieleeni on jäänyt, kun nuorena yhden ainoan kerran olin joululehtien myynnissä mukana yhden iäkkään naisen kanssa, joka tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa.
Paremmin mulle sopii vaikka tiskitouhu, jos sellaista tarvitaan. Nyt kun viikonloppuna on seurakunnassa Matka ensimmäiseen jouluun, olen keittiöllä apulaisena.
Hyvä että olet löytänyt jotain palvelutehtävää srk.sta, se tuo iloa ja siunausta,koska työ tehdän Herralle.En minäkään ole mikään puhuja, mutta ainahan voi kertoa että olen tullut uskoon ja saanut synnit anteeksi,oma kohtainen kertomus. Mutta kerran minun kohdalla tapahtui sellaista, että kun aloin keskustelemaan erään ihmisen kanssa, niin mun ei tarvinnut kuin avata suu ja suuhuni Jumala antoi sanat, ihmettelin sitä siinä itsekkin,sanat vain tuli itsestään. Niin on sanassakin että pyhä-henki puhuu teidän kauttanne, niin että meidän ei tartte miettiä mitä me nyt sanomme." sillä ette te itse puhu,vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä"matt.10:20
VastaaPoistaMyös kun täytyin Pyhällä-Hengellä, sain rohkeuden, eikä minun tarvinnut suoriutua todistus tehtävästä, Jumala huolehtii silloin, koska työ on hänen, ja sitä työtä me saamme tehdä levosta käsin.
ok.Matka ensimmäiseen jouluun on täälläkin srk.ssa, ja siellä käy tuhansittain koululaisia, Srk.ta järjestää kuljetukset oppilaille, vuosi vuodelta koulut on ilmoittautuneet tuohon tapahtumaan, sieltä moni voi saada kipinän sydämeen.
Tuollaiset kokemuksent kun saa sanat suuhun, on kyllä rohkaisevia! Mitä tulee tuohon keittiötouhuun, niin se ei ole mitenkään sellaista, jota niin mieluusti teksin. Ja sellaiseen ryhtyminen tuntuu olevan aina yhtä vaikeaa, samoin kuin leireillä vastaaviin osallistuminen. Mutta minullekin tuli mieleen tuo, että se työ tehdään Herralle ja sen kun muistaa, niin se tekee asian vähän helpommaksi.
PoistaPuhutteleva kirjoitus ja tosi hyviä nuo esimerkkisi! Näin se on, että vaikka pimeys näyttäisi lisääntyvänkin, silti ollaan koko ajan lähempänä valoa. Siunausta sinulle!
VastaaPoistaJoskus arkiset olot saa pohtimaan niitä toisessa "valossa":) Siunausta sullekin!
Poista