Juuri nyt tullut...

En aikonut tänään mitään kirjoittaa, mutta mieli muuttui. Kun olin aikani lueskellut, katselin vielä yhtä kirjaa, sitä taannoin ostamaani Armon valo -nimistä, ja ajattelin, että en sitä nyt lue, ei siinä varmaan mitään minulle nyt ole. Mutta otin sen kuitenkin käteeni ja luin tekstin. Se kosketti kuitenkin. Siinä eräs 60-luvulla opiskellut nainen kertoi rukousvastauksestaan. Silloin ei ollut opintotukia. Hänen vanhempansa avustivat häntä lähettämällä kerran kuussa paketin. Paketissa oli rahaa vuokranmaksuun ja ruokien ostoon, sekä jotain ruokatavaraa myös. Niukasti sai silti elää. Eräänä kuukautena paketin tulo viipyi. Ei ollut ketään keltä lainata, sillä kämppiskin oli poissa nyt asunnolta. Tuli viikonloppu ja oli vain kaurapuuroon aineksia enää. Ja sitten nekin alkoivat olla lopussa, yhteen annokseen oli enää jäljellä niitä. Olipa ankea viikonloppu edessä. Tuo opiskelija lähti ulos katsomaan, eikö katujen varsilta tai ojista löytyisi edes joku kolikko vaikka piimän ostoon. Ei löytynyt. Kämppäänsä palatessaan hän yritti lukea tenttikirjojaan, mutta nälkä kiusasi. Hän otti käteensä Raamatun ja luki Paavalin kirjoittamat sanat:

 "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.". 2. Kor. 4:8-9

Sitten hän mietti, että Paavalia Jumala kyllä auttoi monenlaisissa tilanteissa, mutta auttaisiko tällaista opiskelijaparkaa? Samassa soi ovikello. Siellä oli tuntematon nainen, joka etsi opiskelijan kämppistä. Tuo kämppis oli kuitenkin nyt lomalla muualla. Vieras nainen olisi kutsunut hänet syömään, sillä hänellä oli paljon liikoja ruokia nyt, sillä aiotut ruokavieraat olivat juuri joutuneet perumaan tulonsa. Sitten nainen päättikin kutsua tämän opiskelijan syömään niitä ruokia. Ja kun tuli opiskelijan aika lähteä takaisin kämppäänsä, nainen pakkasi hänelle runsaasti ruokia mukaan. Niillä hän pärjäsi paketin tuloon saakka.

Apu tuli juuri oikeaan aikaan.

Ja niin se tuli siinäkin, mitä aiemmin aamulla luin:

"Ja tapahtui Joosuan ollessa Jerikon luona, että hän nosti silmänsä ja näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessä. Ja Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle:  "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" Niin hän sanoi:

 "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies

 ja olen juuri nyt tullut."

Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?" Ja Herran sotajoukon päämies sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä." Ja Joosua teki niin." Joosua 5:13-15


----

Nuo kummatkin Raamatunkohdat on minun erityisiä suosikkejani.Tilanteet voi vaihdella kovastikin, missä apua tarvitaan. Meistä voi näyttää, ettei mitään apua voi mistään tulla. Mutta Jumala on kuulolla, hän on näköetäisyydellä. Hän on siinä juuri.