torstai 16. tammikuuta 2020

Miksi kaivella sellaista, joka on jo hävitetty?

"...Jeesuksen läheisyydessä jokainen tehty synti palaa poroksi..."
Joka päivä lupaus kantaa/Juha Vähäsarja

Raamattu käyttää asiasta erilaiaisia sanoja; mm. näin:  "Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Miika 7:19

 Asia on kuitenkin sama. Mikä on otettu pois, se on todellisesti pois.


Sillä merellä on kalastus kielletty. Samoin tuhkan pöyhiminen sen rannoilla.

Jeesus todella kärsi ja kuoli ristillä meidän pahojen tekojemme tähden. Ei niitä jo anteeksiannettuja syntejä kerätä varastoon vastaisen varalle; meitä jatkossa syyttämään, jos vaikka taas lankeaisimme... Joka aivan varmasti tapahtuukin. Emme taatusti elä yhtään päivää ilman, että syntiin syyllistyisimme. Mehän kannamme sitä  saastuttavaa "kuollutta" mukanamme täällä. Jeesuksen luona on puhdistavat vedet.

Virren 547 sanoin. "Joka aamu on armo uus"!

Tekstin alussa mainitussa Vähäsarjan kirjassa oli näinkin: "...On käännyttävä kokonaan toiseen suuntaan. Kun ennen kuljettiin etelään, otetaan suunnaksi pohjoinen. Kun ennen laitettiin  toivo omiin yrityksiin, nyt mennään Vapahtajan luo saamaan kaiken. Sinne voi tuoda vain syntinsä ja syyllisyytensä, sillä suunnan kääntyessä ei ole muuta. Vastineeksi saadaan lahjaksi puhtaus ja pyhyys Vapahtajan haavoitettujen käsien alla. Se on Jeesuksen omaa puhtautta, joka luetaan ihmisen hyväksi..." Joka päivä lupaus kantaa/Juha Vähäsarja







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti