torstai 24. joulukuuta 2020

Kun kaikki on kesken...

Kun kaikki on kesken, kaaoksessa, tai ei vastaa toiveita, siltikin joulu saapuu sinne kaiken epätäydellisen keskelle. Jeesus syntyi meitä varten ja se lahja on yhä saatavilla. Siitä saa aina iloita, vaikka ulkonaiset olosuhteet useinkin ovat toisenlaisia kuin unelmissamme.

Varmaan jokainen voi muistaa monenlaisia jouluja omasta elämästään, jolloin kaikki ei ollut, ei mennyt toiveen mukaan. Nekin joulut on omanlaisiaan helmiä siinä "helminauhassa", joka meille on annettu. 

Meillä täällä, tänä aamuna, tätä kirjoittessa on hyvinkin arkisen näköistä. Valmistelut jatkuvat vielä. Mielessämmekin voi olla valmistelut vielä kesken, mutta vaikka ne jäisivätkin keskeneräisiksi, Jeesus kuitenkin on tullut  meitä varten.


---

Muistelenpa lyhyesti muutamaa joulua vuosien takaa. 90-luvun alkupuolella nuoripari lähti aattona kauppareissulle vaunuissa olevan lapsensa kanssa. Olivat vähän apeita, kun ei edes joulukuusta ollut. Sen saanti oli mennyt ohi joitakin päiviä sitten, kun oltiin oltu sukulaisissa juuri silloin, kun kuusia oli ollut omalla asuinpaikalla myynnissä. Mutta kun nyt saivat  ostosreissunsa kassalle asti, kassarouva kysyy heiltä, joko heillä on kuusi. Hän muisti, että olivat sitä äskettäin kyselleet. Ja hän kertoo iloisen viestin, että eräällä lähellä asuvalla on ylimääräinen kuusi, jonka he saisivat. Niinpä siis nuoripari tuli kaupasta kotiin myös kuusi mukanaan - jonka oli ennestään tuntematon heille lahjoittanut.

On ollut sellaisia jouluja, kun joulutunnelmat ovat olleet tiesssään. Humalaisen isän touhut tekivät sitä joskus. Jonain jouluaattona puolestaan ajeltiin pimeässä kotiin terveyskeskuksesta ankein ajatuksin, kun lääkärin sanat olivat pelästyttäneet pahoin, vaikka lopulta mitään syytä ei ollutkaan.


Suuresti siunattua joulua sinulle
on se joulusi nyt 
epätoivotunlainen, pahasti keskeneräinen, 
tai ihan valmis, toivotunlainen,
tai aivan mitä tahansa siltä väliltä!

  




5 kommenttia:

  1. Toivottavasti teillä on ollut mukava joulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valittamista, mutta jotenkin oma mieli ei oikein ole päässyt juhlatunnelmaan.

      Poista
  2. Toivottavasti kulunut joulu on ollut hyvä ja rauhallinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on sujunut ihan hyvin, mutta oma mieleni jäi kai jonnekin keskeneräisyyksien keskelle.

      Poista