Uskokaa... ja se on teidän...

"Jeesus sanoi heille: "Uskokaa Jumalaan.

Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo. 

Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.

Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi." Markus 11:22-25 KR-92

Kun ihmisen usko ja Jumalan voima kohtasivat...

"Lystrassa oli mies, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, jaloistaan voimaton, eikä ollut koskaan kyennyt kävelemään. Mies istui kuuntelemassa Paavalin puhetta, kun Paavalin katse pysähtyi häneen. Paavali huomasi, että mies uskoi voivansa parantua. Hän sanoi kovalla äänellä: "Nouse seisomaan! Oikaise jalkasi." Mies hypähti pystyyn ja käveli." Apt. 14:8-10 KR-92

Tähän hetkeen pysähtyi ajatukseni aamuisen lukemiseni aikana. Halusin hetken miettiä sitä hetkeä kauan sitten Lystrassa. Rampa mies oli tuotu jollakin tavalla, joittenkin toimesta, istumaan siihen, missä hän nyt oli.  Olikohan se paikka joku aukio; tori, teatteri, tms., koska ihmisiä oli siellä koolla kuuntelemassa Paavalia. Halusin katsella sitä, kun mies istuu siellä. Paavali puhuu. En tiedä, istuiko mies siellä ajatuksissaan katse maahan päin, vai oliko hän suunnannut katseensa suoraan Paavaliin. Mutta jokatapauksessa mies mielessään uskoi suuria ja  Paavalin katse tavoitti hänet sieltä toisten joukosta. Pyhä Henki lie antanut Paavalille sen näkökyvyn, että hän kykeni näkemään, että tuo mies uskoo... Ja kohta sen miehen korvat tavoittivat Paavalin sanat siitä, että hän voisi nousta ylös jaloilleen! Jos mies oli siinä vielä mietteissään ollut vaikka katse maahan päin, niin hänen kuulemansa  sanat ainakin hätkähdyttivät hänet, ja silloin ainakin heidän katseensa kohtasivat, kun mies tajusi, että juuri hänelle ne sanat sanotaan.  

Suuri on Herra Jeesus, joka on keskellämme!

"Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat!  Suuri on Israelin Pyhä, hän, joka on teidän keskellänne." Jes. 12:6 KR-92

"Koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:

- Siunattu hän, Kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!" Luuk. 19:37-38 KR-92 

 

Suuri on hän, joka oli heidän keskellään silmin nähtävissä, eläen ihmisenä ihmisten joukossa - kuitenkin Kuningas! Se oli erityistä aikaa. Opetuslapset elivät siinä ihmeessä.  He tajusivat sen erityisyyden, ja sen, kuka heidän keskellään oli...  ja siltikään eivät hekään ehkä ihan kunnolla siinä hetkessä ollessaan. 

Mutta ajat vaihtuvat. Jeesuksen piti mennä takaisin taivaaseen. Hänhän  kuitenkin sanoi, ettei jättäisi yksin heitä, vaan olisi heidän kanssaan aina, joka päivä, ja antaisi heille "toisen Puolustajan" olemaan heidän kanssansa. Tämä koskee meitäkin.

Jeesus myös lupasi tulla takaisin. Tunnistamneko me kuinka erityistä aikaa me elämme? 

"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." Luuk. 21:28  

 

Miten vahva tuen ja varjeluksen osoitus meille!

Aamulla vihkoon kirjoitettua...

Saman voi myös halutessaan kuunnella, kun luin ulkona sen:

https://youtu.be/8YX2ZIrJ84w 

Hän kyllä silloin auttoi... "Mutta mitenkäs nyt?"

Kuinka vaikea onkaan omassa arjessa luottaa. Luottaa siihen, että Hän, 

joka kyllä eilen auttoi,  

ja edellispäivänäkin -

  

(tänäänhän selvisin ihan itse  muka... ?) 

 

- niin mistä Hän antaa sen avun

 huomisina päivinä?!? 

Niin kysyn Häneltä, 

joka on luonut taivaat, meret, maat ja mannut, 

ja meidät, ja kaiken, mitä näemme - 

ja emme näe!

Ällistyttävän uppiniskainen olen

ja huonomuistinen.

Vaikka kyse ei ole edes siitä,

etten muistaisi; vaan ihan epäuskosta,

ja halusta pärjätä ihan itse, omillaan.

Armahda minua, armahda meitä! 

Anna anteeksi!

Ja auta nytkin taas!

Vaikka mitään emme ole ansainneet.

"Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi. Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt. Hän  halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä. Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä. Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa. He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi. Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan  Jumala kattaa pöydän erämaassa? Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"  Ps. 78:13-20 

 

 

Jeesus viihtyi syntisiksi tunnustautuvien seurassa

Kerran Jeesus veti yhtäkkiä mukaansa yhden tullimiehen. Tullimiehiä inhottiin, koska he vetivät välistä omiin liiveihinsä. Mutta nyt yksi heistä tuli vedetyksi Jeesuksen matkaan. Tämä kaveri on kirjoittanut itse siitä tapauksesta. Aika lyhyesti tosin, joten meidän mielikuvitustamne jää kutkuttamaan, mitä hänen mielessään liikkui, kun hän lähti, kun kutsuttiin. 

Mutta sitten, mahtoiko Jeesus  kutsua itse itsensä  tämän tullimiehen kotiin syömäänkin, kuten joskus aiemmin oli tehnyt erään toisen* -  itselleen myöskin rahaa virallisen rahankeruun lomassa kooonneen,  kotiin. Oli miten oli, siellä Jeesus nyt jokatapauksessa oli. Ja isäntä oli varmasti täpinöissään, ja parasta pistetty pöytään.  Sinne oli kutsuttu myös isännän ystäviä ja työkavereita. Yhdessä oltiin pöydässä: Jeesus, Jumalan Poika heidän kanssaan, omine kavereineen. 

Mutta se näky korpesi monia! Itsensä paremmiksi tuntevat, pitivät Jeesuksen toimintaa käsittämättömänä; mennä nyt tuollaiseen talouteen syömään. He jopa tulivat sanomaan mielipiteensä Jeesuksen kavereille. Mutta sen kuuli myös Jeesus, ja oletettavasti talon isäntä itsekin, koska oli kirjoittanut siitä muistiinpanoihinsa.  

Mutta mitä Jeesus sanoi niille ihmettelijöille, itsensä parempaan väkeen asemoiville?  Hän  käski heidän - joiden niin hyvin piti Jumala  sana tuntea, mennä tutkimaan sitä, ja varsinkin sen merkitystä, kun hän sanoi:  "Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."  Matteus 9:13

Sen tullimiehen nimi oli Matteus. Hänen omat muistiinpanonsa tuosta kaikesta löytyvät Raamatun kohdasta: Matteuksen evankeliumi 9:9-13.

Samasta tilanteesta kertoo myös Markus 2:13-17. Hän käyttää tullimiehestä toista nimeä: "Leevi". Hän on myös merkinnyt muistiin tämän sanan Jeesukselta: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat..." Markus 2:17

Myös lääkäri Luukas om merkinnut muistiin tuon tapauksen. Hänkin käyttää nimeä Leevi. Ja on ottanut talteen sanat: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." Luukas 5:32

Jeesuksen seurassa ilmapiiri on armollinen!

---

* Sakkeus. Hänetkin Jeesus kutsui. Epätavallisesta paikasta vieläpä; nimittäin puusta! Sinnehän Sakkeus lyhyenä miehenä oli kiivennyt, jotta kykenisi edes näkemään Jeesuksen kulkevan ohi. Mutta Jeesus luki Sakkeuksen sydämen toiveet, ja pysähtyi puun alle ja ilmoitti tulevansa ihan vieraaksi Sakkeuksen kotiin☀️ 

Tuli suuri ilo Corneliuksen kotiin☀️

Cornelius oli sotilas, sadanpäällikkö italialaisessa kohortissa. Mutta hän oli muutakin: "hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä", ja niin oli hänen perheväkensäkin. Hän antoi myös "runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa." 

Mutta kaikesta tästä huolimatta, oliko hänen tilanteensa jotenkin toivoton? Hänhän  ei kuulunut lupausten kansaan, juutalaisiin. Millaisessa toivossa Cornelius perheväkensä kanssa eli?  Jokatapauksessa hänen uskonsa oli varmasti vahva. Hän varmastikin uskoi, että vaikka hän ei kuulunut lupausten kansaan, Jumala kuitenkin huomioi senkin, joka ei siihen kuulu, jos joku Jumalaa tahtoo kuitenkin palvella. Eikä Cornelius väärässä ollutkaan. Jumala osoitti sen hänelle eräässä hänen rukoushetkessään ja ilmoitti Corneliukselle, että hänen rukouksensa ja almunsa olivat tulleet huomioiduiksi Jumalan silmissä, ja että "hän on muistanut sinut". Mikä ihana sana Corneliukselle!

Siitä sitten Jumala johdatti häntä eteenpäin; käskien noutaa apostoli Pietarin kotiinsa. Hänellä olikin sitten välitettävänään  ihmeellinen lahja Corneliuksen perheelle ja hänen muille läheisilleen, jotka Cornelius oli kutsunut kotiinsa: "Te olette kuulleet Jeesuksesta... Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." 

Ja sitten: "Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta.

 Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi." 

Teksti perustuu: Apostolien teot, luku 10.

 

.

Se oli juhlakokous erämaassa!

Jeesus saapui kulkiessaan Galilean rantamaille. Hän nousi vuorelle ja istui siellä. Hänen luokseen alkoi tulla paljon kansaa. Jostakin he olivat saaneet kuulla, että Jeesus oli siellä nyt. Ihmiset olivat nähneet vaivaa toisten hyväksi lähtiessään Jeesuksen perään. He olivat tulleet erityisesti sairaiden läheistensä takia, sillä sanotaan; "he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita". Ja heidät asetettiin siihen Jeesuksen eteen. Emme tiedä, millainen hetki se oli; katseliko  Jeesus heitä eteensä tuotuja hetken hiljaa, ihmisten odotellessa, että mitä nyt tapahtuu. Ja miten kaikki muuten tapahtui; kulkiko Jeesus siinä sairaiden keskellä koskettaen heitä, vain sanoiko vain sanan... Mutta yksinkertaisesti vain sanotaan: "hän paransi heidät". Se oli siinä!

Mutta ihmiset hämmästyivät tapahtunutta: rammat alkoivat kävellä, mykät rupesivat puhumaan, joilla oli vaillinaiset jäsenet, ne tulivat kokonaisiksi ja terveiksi. Sokeat alkoivat nähdä, kuurot kuulla, ja taudit paranivat hetkessä. Mielet tervehtyivät, kivut poistuivat.  Mitä siitä seurasi? Varmaan aika mekkala kaikin tavoin. Ihmiset huusivat, nauroivat, itkivät, ylistivät! Se kaikki oli ilosta ja ihmetyksestä ja kiitollisuudesta niin suurten ihmeiden, Jumalan tekojen tähden. Ja ihmiset eivät tahtoneet lähteä sieltä pois! He olisivat halunneet aina olla Jeesuksen seurassa siellä. Mutta hän tiesi, että heidän oli palattava kotiinsa, omaan arkeensa, sillä hänenkin oli jatkettava matkaa, jotta voisi muillekin julistaa Jumalan tekoja ja tehdä niitä.

Ihmiset olivat jo kolme päivää olleet Jeesuksen luona. Ruoat olivat huvenneet, eikä Jeesus tahtonut lähettää ihmisiä nälissään kotimatkalle. Hän kutsui opetuslapsensa ja kysyi, montako leipää heillä oli. Niitä oli kuulemma seitsemän ja muutamia kalansinttejä. Ja sitten Jeesus käski väen istua. Ihmiset ihmettelivät, että mitä nyt tapahtuu?  Jeesus näkyy ottavan ne leivät ja kalansintit käteensä... Ja kiittävän niistä Jumalaa,  ja nyt palastelevan ne osiin... Ja nyt hän jakaa ne opetuslapsilleen... Nyt he lähtevät liikkeelle... ja tulevat tänne... kohta minäkin saan... Kiitos... Jeesus!

Kun tuo suuri ruokailu, oikein juhlakokous - vaatimattomasta kattauksesta huolimatta - oli ohi, saatiin tähteitäkin kerätä vielä seitsemän korillista. Kenellehän ne meni? Mutta varmaa on, etttä jokainen oli kokenut jotain suurta! On vaikea edes kuvitella ihmisten tuntoja, kun he kotiinsa kävelivät. Entiset jalkavaivaiset ihmettelivät kävelyn ihmeellisyyttä, käsivaivaiset tekivät käsillään ihan huvikseen kaikenlaista, nyppivätä varmaan maasta asioita ihan huvikseen. Samoin sokeana olleet. Kuulovammaa kärsineet ihmettelivät eri ääniä; ihmisistä ja linnuista. Jopa jalkojen aiheuttamaa ääntä. Nyt puhumaan pystyvät ihmettelivät puhumisen ihmettä! Ja ne, joiden mieli oli ollut sairas, ylistivät Jumalaa muiden mukana. Kaikki olivat saaneet jotakin; ns.  terveetkin taivaallista leipää ja kalaa.

(Aihe saatu: Matt. 15:29-39)

Tänä aamuna minua ihastutti se, kuinka Jumala käyttää tavallisia ihmisiä sanansaattajinaan

Se oli se tilanne, kun kaivolla elävää vettä saanut,  riensi heti kertomaan asian muillekin:

"Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko Messias?" Ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo. ... Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: "Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt." 

Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän  jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja sanoivat naiselle: "Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja." Joh. 4:28-30, 39-42 KR-92

Ja Jeesus iloitsi varmaan hengessään tästä kaikesta suuresti. Sillä välin, kun nainen oli lähtenyt kaupunkiin kertomaan, mitä Jeesus oli hänelle sanonut, opetuslapset tarjosivat Jeesukselle sitä ostamaansa ruokaa. Mutta Jeesuksella oli ihan muuta ilonaihetta! Hän iloitsi kun näki uskoa häneen ja kuinka hänen sanansa lähti leviämään:

"Mutta hän  sanoi heille: Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä." 

" ... Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen."

 "Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa." Joh. 4:32,34,36  KR-92

Mietin vielä naista. Emme tiedä millaisin miettein hän lähti kaivolle sinä päivänä. Mutta hän kohtasi ilon, ja jakoi sen heti muille ihan arkisella tavalla.  Jos se nainen ei olisi mennyt kaivolle, eikä mennyt Jeesuksen kohtaamisen jälkeen kertomaan  kaupunkiin kohtaamisestaan, monta samarialaista olisi kenties jäänyt ilman elävää vettä...

Siinä on itselle mietittävää... Ettei jättäisi kertomatta... Muistaisi, että se voi olla hyvin pieni ja arkinen asia, josta alkaakin jotain suurta: Jumalan vedet virrata, tuulet puhaltaa, sana levitä, uskoa syntyä. Me emme useinkaan varmaan ymmärrä, mikä kaikki voi vaikuttaa, ja miten suuri on Jumalan voima ja vaikutus - meissäkin:)

Olkoon Herra armollinen meille.❤️

Siunausta sinun päivääsi☀️

Uskonko olevani kuin heinäsirkka vain?

Tuossa alla olevassa linkissä on hyvä kirjoitus  Israelin kansan vaelluksen ajasta kohti kotimaataan. Siinä oli siitä, että meidän pitäisi oikein nähdä asemamme Jumalan edessä: emme ole kuin heinäsirkkoja jättiläisten edessä, vaan Jumalan perillisiä!

Teksti on englanniksi, mutta sen voi koneella kääntää suomeksi. Niin minäkin tein.

https://hebrew4christians.com/Scripture/Parashah/Summaries/Shelach_Lekha/Grasshopper/grasshopper.html

Onko tämä tarkoitettu rohkaisemaan vai lisäämään vaatimuksia...?

Kyseessä oli lukujakso (Hebr. 12:1-6 KR-92), joka alkaa sanoin: "Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme mekin pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme." (jae 1).

Mutta heti siis jo tuossa alussa tuli mieleen se kysymys, että "onko tämä tarkoitettu rohkaisemaan, vai lisääkö se vaatimuksia?", koska jae on tuttu ja itsestä tuntuu, että on monin tavoin taakoitettu, painolasteja on. 

Mutta kun tarkemmin mietin tuota lukemaani, en usko, että taakkojen alla oleville lisätään painoa uusilla vaatimuksilla; rimpuilla itse kantamuksista irti. Se on varmaankin niin, että:

"Hei, sinä voit/saat laskea tuon. Ja annas, niin minä autan sinua, se on vaikea irrottaa itse. Tiedän, että olet nyt väsynyt ja sinusta tuntuu, ettet jaksa enää jatkaa. Mutta kuule, lepää nyt, ja syö vähän, että saat voimia. Sitten taas sinulla on voimia lähteä liikkeelle. Ja minä, sinun auttajasi, en jätä sinua yksin yhtenäkään hetkenä. Minä seuraan matkaasi koko ajan, joka hetki. Minulta ei jää huomaamatta mikään. Sinä saat olla täysin turvallisella mielellä, sillä minä näen ja kuulen, ja olen paikalla aivan koko ajan, vaikka sinä et itse minua havaitsisikaan. Olen niin lähellä, että kuulen heikoimmankin huokauksen sinulta, tunnen henkäyksesi jopa. Ole siunattu, sinä minulle rakas! En minä voisi unohtaa enkä jättää sinua!"

Kuuluisiko siinä valmentajan, lääkärin, Vapahtajan ääni? 

"...vihreille niityille hän vie minut lepäämään, 

virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa..."

Jumala voi käyttää pakomatkojakin sanansa levittämiseen!

"Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. Ne, jotka näin olivat hajaantuneeet, kulkivat seudulta toiselle ja levittivät evankeliumin sanaa. Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta." Apt. 8:3-5 KR-92 

Voi olla, etteivät nämä hajalleen pakomatkalle ajetut, jotka kulkivat paikasta toiseen, etsien aina uutta olinpaikkaa, kokeneet olevansa siinä tilanteessa missään suuressa mukana. Mutta he olivat. Nämä nimettömiksi jääneet, kenties suuren ahdistuksenkin vallassa sanaa levittäneet, tekivät osaltaan samaa, kuin nimeltä mainittu Filppos.

Ja kukas tässä olikaan "roiston" roolissa: Saul, tuleva Jumalan mies, Paavali! Ihmeelliset ovat Herran suunnitelmat ja tiet! Jo siinä vaiheessa Jumala vaikutti niin, että Saulus Paavalin tekosten takia - jolloin hän luuli palvelevansa Jumalaa, ajamalla uskovat ahdinkoon - sanoma Kristuksesta levisikin entistä laajemmalle!

Paavali varmaan suri myöhemmin entisen minänsä - Saulin - tekoja, mutta kenties hän myös sai Jumalalta lohdutusta siitä, että sen kaiken vuoksi oli myös sanoma Kristuksesta laajemmalle levinnyt. Kukaties  hänelle jopa jotkut ihmiset kertoilivat omia kokemuksiaan siitä,  että juuri näin he olivat saaneet sanan kuulla.

Tämä alempi kuva, selitys sille: Kyseessä oli arkinen tilanne. Kauppamatkalla löytyi tieltä omaan talouteen kuuluvaksi tunnnistettu. Jo etäältä nähtiin, noukittiin mukaan☀️

Jumalan rakastamisesta; miten siinä tunteekin puutteellisuutensa

Apostoli Johannes puhuu paljon rakkaudesta ja rakastamisesta. Tänä aamuna oli päivän luettavissa juuri siitä, kuinka meidän pitäisi koko sydämestämme kysyä Herran tahtoa ja noudattaa sitä; (Ps. 119:10) sekä (1. Joh. 5:3). Ja sitten vielä se tilanne, kun Jeesus Pietarilta kysyi ne kolme kysymystä, että rakastaako Pietari häntä. Ja Pietari vastasi niihin; kyllä. (Joh. 21:15-19). 

Mutta minulla mielen kipeyttä aiheutti se, että mitä itse voisin vastata noihin kysymyksiin?! Voisinko kirkkain silmin väittää rakastavani täydestä sydämestä, ja haluni olla ainostaan kysyä Jumalan tahtoa ja täyttää sitä? Ja voisinko itse väittää rakastavani jopa enemmän kuin toiset? (Pietari tosin oli juuri käynyt todella pohjalla, joten ei epäilystäkään, etteikö hän olisi voinut nyt sanoa täydestä sydämestä rakastavansa). Mutta minä?

Apostoli Johannes tosin kirjoittaa (oli sekin päivän luettavissa); että: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat." 1. Joh.5:3 KR-92). Tuo selventää sitä, että rakastamisessa ei ole kyse siitä, miltä tunne-elämässä tuntuu, vaan sitoutuminen on siinä se pointti. Mutta sinäkin voi olla tiukkaa ja tuntua vaikealta.

No, sitten minulle tuli mieleen jostakin sellainen ajatus, että "rakkaudessa te olette lapsia". En tiedä,  mistä ajatus on. Raamatusta en löytänyt. Ehkä se muistuttaa jotain jaetta. Mutta tuo ajatus vaatii vähän - lapselta! Jos ajattelemme ihan tavallisesti lapsia, niin millaista se heidän rakkautensa on? Eivät he mieti sitä asiaa, että rakastankohan minä nyt isää ja äitiä? Onko minulla nyt tarpeeksi rakkautta ja oikeanlaista? Ei näin. Vaan lapsi rakastaa niin, että turvautuu isään ja äitiin, kun on joku huoli ja hätä. Rientää miettimättä heidän luokseen. Tahtoo päästä syliin. Ja ilonsa hetkilläkin sen isälle ja äidille ilmaisee. Ja kukin oman luonteensa mukaan. Leikkii leikkejään. Vauvat elävät täysin vanhempiensa hoidon varassa. Mutta jos ajatellaan lapsen kasvua, niin ei ne nuoret mieti vanhempiensa rakastamista, vaan voi olla aikamoisia vääntöjä  ja irtiottoja, mutta tiukan paikan tullen isä ja äiti on kuitenkin niitä, joiden puoleen käännytään. Ja isä ja äiti ottaa mieluusti vastaan lapsen, kun lapsi heidän lähelleen haluaa. Ja näin tekee erityisesti Taivaallinen Isä! Hänellä ei ole meidän maallisten vanhempien puutteita, siinä rakkaudeen taidossa ja huolenpidossa. Niinpä me siis:  "...saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa..." 1. Joh. 5:14 KR-92 ❤️

Jumalan rakkaus meitä kohtaan... Ainoastaan se voi kasvattaa meissä rakkautta häntä kohtaan. Emme saa sitä  aikaan millään itsemme piiskaamisella.

☀️☀️☀️

Siunatkoon sinua tänään Herra armonsa ja rakkautensa auringolla!  Sen alle minäkin tahdon jäädä...

Mitä ihmiset eivät olisi valinneet, sen Jumala valitsi!

Raamatussa on useita esimerkkejä siitä, että Jumala katsoo eri tavalla kuin me ihmiset. Hän valitsee sen, joka ei omasta mielestään ole mitään, eikä ole sitä toistenkaan mielestä. Mutta Jumala näkee toisin.

Mooses oli tällaisesta hyvä esimerkki. Mutta ennenkuin Jumala otti Moosesta käyttöönsä, otettiin Moosekselta pois omat luulot. Muistetaan, kuinka Mooses päätyi lähtemään pakomatkalleen. Hän oli kuvitellut, että hänen oma kansansa tajuaisi, että nyt tässä heidän edessään seisoo se mies, joka vapauttaisi kansan raskaasta orjuudesta Egyptissä. "Ja hän luuli veljiensä ymmärtävän, että Jumala hänen kätensä kautta oli antava heille pelastuksen; mutta he eivät sitä ymmärtäneet." Apt.7:25-29. Hänestähän voisi tulla vaikka faarao, jolle kaikki olisi mahdollista. Mutta Jumala näki toisin. 

Jumala antoi Mooseksen joutua tilanteeseen, jossa hän pikaistuksissaan tappoi miehen, egyptiläisen, ja luuli, ettei sitä kukaan ihminen nähnyt. Mutta nähty oli. Kun se asia valkeni Moosekselle, hän pakeni Egyptistä. Siinä meni hänen omat luulonsa suuruudestaan. Hänellä oli uudessa elämäntilanteessaan erämaassa runsaasti aikaa - 40 vuotta -  katua tehtyä, jota ei enää saanut tekemättömäksi. Mutta Jumala näki senkin toisin. Nyt Mooseksella oli runsaasti aikaa, se sama 40 vuotta, oppia erinäisiä asioita; kuten vaikkapa sitä, että miten erämaassa selviydytään. Niitäkinhän taitoja Mooses tulisi hyvinkin tarvitsemaan, kun hänestä tulisi se - joksi Jumala hänet teki - ei Mooses itse. Kun Mooseksen pitkät erämaaopinnot olivat ohitse, alkoi se työ, johon hänet oli koulutettu. Kansan vapauttaminen ja johtaminen pois Egyptistä.

Muita esimerkkejä: Jaakob, pettäjä, ja hänen vaimonsa Raakel. Jaakob sai petoksella vanhemmalta veljeltään esikoisoikeudet. Ja Raakel oli nuorempi sisar, josta aikanaan syntyi Joosef. Joosef, hän, jonka veljet myivät Egyptiin. Jumalalla oli kauaskantoinen suunnitelma, jota mikään ei voinut sotkea. Kateellisten ja katkerien veljien takia, tämä nuorempi veli, Raakelista syntynyt, jota isä Jaakob kaavaili perinnön saajaksi, päätyikin katkeralla tavalla Egyptiin. Kaikki näytti olevan ohi, luultiinhan Joosefin kuolleen villieläimen raatelemana. Veljet kyllä tiesivät asioiden oikean laidan. Ja Jumala. Hän tiesi myös  senkin, mikä Joosefista oli tuleva: Egyptin valtias. Mutta sekin tapahtui vaikean koulun kautta, johon kuului orjuus ja vankila. Mutta sitten tuli Jumalan aika toteuttaa omat suunnitelmansa: Joosef pelastaisi - Egyptin valtiaana -  Jumalan kauaskantoisen suunnitelman mukaan -  myös isänsä perhekunnan nälkäkuolemalta. Kateelliset veljetkin joutuivat nöyrtymään hänen edessään, vaikka aikanaan kiristelivät hampaitaan Joosefin kertomien unien takia, jotka näyttivät jo silloin asioiden tulevaa suuntaa.

Kauaskantoinen suunnitelma...: Neljäsataa vuotta myöhemmin tulisi olemaan siitä kansasta Mooses, joka aluksi oli Egyptin prinssi, mutta josta oli Jumalan suunnitelmien tuleva muuta: kansan vapauttaja siitä orjuudesta, johon Joosefin aikakauden jälkeen olivat joutuneet.

Mutta vielä paljon kauaskantoisempikin suunnitelma Jumalalla on: Hän lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, pelastamaan ihmiset synnin vallasta, jonka valtaan kaikki ihmiset ovat orjiksi joutuneet. Mutta otettiinko tätä Taivaallista Prinssiä riemuiten vastaan? Häntä, joka tuli päästämään sidotut vapauteen ja johdattamaan kotiin? Ei otettu. Häntä hyljeksittiin, ja yhäkin tehdään niin. Hän ei näyttänyt ja kuulostanut siltä, jollainen hänen ihmisten mielestä olisi tullut olla. Kuitenkin Hän, Jeesus, on se, jonka Jumala valitsi, ja jonka kautta hän suunnitelmaansa toteuttaa siihen asti kun kaikki on valmiina: "Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa,  minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka  on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti." Jeesuksen sanoin, Matteuksen evankeliumissaan muistiin merkitsemänä, Matt. 25:34. Matteus on kirjoittanut muistiin evankeliuminsa luvuissa 34 ja 35, enemmänkin siitä, mitä Jeesus kertoi lopun ajoista. Jeesus puhui niistä, kun hänen seuraajansa olivat siitä asiasta häneltä kysyneet.

"Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."  Apostolien teot 4:12.  

Se nimi on Jeesus. Jeesus itse sanoi, ettei hän heitä luotaan ketään, joka hänen tykönsä tulee: "...ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Johanneksen evankeliumi 6:37. 

Sinä saat tulla! Minä saan tulla! Eikä meitä heitetä pois☀️

Hän näkee ja kuulee kyllä koko ajan

"Mutta Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa. Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa." Ps. 106:44-45 KR-92 

"Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista, hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut." Luuk. 1:54-55 KR-92 

Nuo yllä olevat olin pari päivää sitten kirjoittanut vihkooni, kun olin ne päivän sanasta lukenut ja  kokenut rohkaisevina.  Sitten  oli "sattumalta" Raamatusta silmiin osunut:

"Näin sanoo Herra Sebaot: Jos tämä onkin uskomatonta niiden silmissä, jotka noina päivinä ovat jäljellä tästä kansasta, tarvitseeko sen olla uskomatonta minun silmissäni? kysyy Herra Sebaot." Sakarja 8:6 KR-92

Kun ystävä kutsutaan yhteiseen olemiseen..

Luin eilen "Kohtaa minut täällä" -jutun Brander-blogista: https://www.brander.name/?p=5025. Juttu kannattaa lukea tuolta blogista, mutta siinä oli pari esimerkkiä, jutun varsinaiseen aiheeseen. Toinen oli retkiaiheinen. Toisessa puolestaan kutsuttiin ystävä kotiin mukavaa iltaa viettämään. Ystävä tuli, mutta kutsujan mielessä olleet odotukset olosuhteista, jotka hän oli ajatellut olevaksi, eivät täyttyneet. Miten suhtautuisin? Käyttäisinkö sen ajan sättimällä itseäni kaikesta siitä, mikä meni mönkään? Entäs jos olisimme kutsuneet Jumalan? 

Tänä aamuna mieleeni tuli tästä kohtaamisasiasta sekin, että jos Jumala on kutsunut meidät... Aika ja paikka ovat oikeat, olosuhteetkin ovat, mutta kutsuttu kaveri murheiden keskellä (me, minä). Kutsuja ottaa huomioon hänen saapuessaan kyllä kaverin huonon päivän, murhellisen mielen, kaverin tarpeen puhua ongelmastaan. Kutsuja kenties juuri senkin takia kutsui hänet, että saisi ilahduttaa, lohduttaa, rohkaista - vakuuttaa voimakasta tukeaan ja apuaan kaverinsa tilanteeseen. Siltikin vaikka kaveri olisi ihan uusi, vastatullut. Ja huomioon osataan ottaa myös ne epäsosiaaliset, vähäpuheiset tyypit... (kuten minä).

Ja entä se kaveri? Ehkä hänen tulisi uskoa ystäväänsä, luottaa tähän ystävään, ottaa täysin todesta, kun hän lupaa pitää huolta ja ottaa hoitaakseen asian? Voisimme hengähtää helpotuksesta ja keskittyä yhdessäolemiseen iloiten pöydän antimista, ym.

Vika on varmaankin siinä, että emme ole vielä tulleet tarpeeksi tuntemaan ystävämme luonteenlaatua, tulleet läheisiksi, käsittäneet kaverimme pyyteetöntä rakkautta ja hänen täydellisen hyviä tekojaan meidän hyväksemme, meidän puolestamme. Emme ehkä täysin osaa uskoa siihenkään, että tämä rikas, ylhäinen kaveri, oikeasti tahtoisi olla kaverimme; ja varsinkaan, että voisimme mennä hänen häihinsä - tällaisia kun me vain olemme. Mutta täysin tosissaan meidät kutsuttiin, oikeasti meitä juuri sinne kaivataan:)

"Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa." 

Apostoli Pietari 

Hän lupasi olla kanssamme joka päivä!

"Niin kuin vuoret ympäröivät Jerusalemia, niin suojaa Herra kansaansa nyt ja aina." Ps. 125:2 KR-92

"Itse rauhan Herra suokoon teille rauhan, aina ja kaikin tavoin. Herra olkoon teidän kaikkien kanssa." 2. Tess. 3:16 KR-92

"Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa." Ef. 4:6 KR-92

"Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa mukaisesti. Siksi meidän, jotka olemme jo ennalta saaneet panna toivomme Kristukseen, tulee elää Jumalan kirkkauden ylistykseksi. Kristukseen tekin nyt uskotte kuultuanne totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin. Häneen uskoessanne te myös olette saaneet luvatun Pyhän Hengen sinetiksenne. Se on meidän perintöosamme vakuutena, joka takaa meille lunastuksen, Jumalan kirkkauden ylistykseksi." Ef. 1:11-14 KR-92

Vaikka tuntuisi miltä, Jumala ei ole kaukana sinusta ja minusta!

"... "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme..." Apt. 17:27-28 KR-92

"... hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki... hän pysyy luonanne ja on teissä." Joh. 14:16-17 KR-92 

Isä, Poika ja Pyhä Henki, kaikki yhdessä ovat puolellamme.

Alkoi soida mielessä vanhasta laulusta:

 "...me kainoja ollaan ja pieniä vaan, mut Luoja ei unhoita kukkiakaan... Hänen kenttänsä kirjoomme, laaksot ja haat, ja viehkeiksi verhoomme vihreät maat..." 

Jotenkin noin:)

Pelotta saamme olla... ja palvella - Hänen lapsinaan!❤️

"Hän on osoittanut laupeutensa...

Näin me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina, pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä." Luuk. 1:74-75 KR-92

Pelokas ihminen pelkää kaikenlaista: sairauksia, onnettomuuksia,virheitä, toisia ihmisiä... ja jopa Jumalaa. Raamattu toki sanoo, että Jumalaa tulee "pelätä"*, mutta Herran oman, Jumalan lapsen, ei tarvitsisi pelolla "pelätä" häntä, vaan kunnioittaa ja rakastaa - kuin Isää. Ja millaista se pienen lapsen, ja vaikkapa isommankin rakkaus on? Niinkuin kotona ollaan luottavaisena ja ihan omana itsenämme miettimättä alituiseen, että "onpa isä pelottava" ja/tai "etten nyt vain pienintäkään virhettä tekisi!?" Meidän maallisissa isissämme on toki usein sellaisiakin, jotka kenties pelottavat meitä; varsinkin omien tekostemme tähden, mutta myös isät itse voivat olla jollakin tavoin sellaisia, että tilanne heidän kanssaan ei ole paras mahdollinen.

Mutta kun ajatellaan Taivaan Isää, meidän Isäämme, jossa ei ole vikaa, "ei vaihteen varjoa", niin häntä meidän ei tarvitse pelolla pelätä. Näinhän tuo Sakariaan kiitosrukouksesta peräisin oleva jaeparikin tuolla alussa sanoo, että  "...saamme pelotta palvella ... pyhinä ja vanhurskaina... kaikkina elämämme päivinä."!

"...pelossa on rangaistusta;  se joka pelkää, ei ole vielä päässyt täydelliseksi rakkaudessa." Emme kykene rakastamaan  oikein  sellaista, jota kohtaan tunnemme pelkoa. Kunnioitus on eri asia. Ja luottamus hyvä. Oppimista meillä totisesti riittää. Mutta Isä on kärsivällinen kanssamme; ei meitä soimaa arkuudestamme, kun opettelemme asioita - koko elämämme täällä.  Täysin "aikuisia" olemme vasta kotona taivaassa; emme täällä lastentarhassa/koulussa.  

"Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema."

---

* 

"Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi." 5. Moos. 6:13

"...pelkää häntä." 5. Moos. 8:6

❤️❤️❤️

Sinä olet Jumalalle, Isälle, rakas!