maanantai 15. heinäkuuta 2024

Aamulla mielessä... Noomi, Ruut - ja Orpa.

Jostakin syystä heti aamulla tuli mieleen Ruutin ja Noomin asia. Halusin sitten lukea koko jutun Raamatusta. Sitäkin mietin, että kun Ruut lähti Noomin mukaan, vaikka hänellä omakin äiti vielä oli, niin Orpalle tuli kuitenkin osaksi jäädä kotimaahansa ja sukunsa pariin. Hänestä ei kerrota mitään sen jälkeen kun hän lähti äitinsä luo Noomin ehdotuksesta. Mutta voi olettaa, että ehkä hän sukunsa ja kansansa parissa sitten oli. 

Mutta - hän oli tutustunut varmasti Noomin Jumalaan, kuten Ruutkin oli. Kukaties olikin Jumalan suunnitelma, että Orpa palasi oman sukunsa ja kansansa pariin... Mistäpä me tiedämme, vaikka hän olisi ollut siellä pienenä valonlähteenä uskoen Taivaan Jumalaan - johon Noomikin uskoi - ja kertonut läheistensä parissa hänestä muillekin....  

Tuli vielä nyt tätä tähän naputellessa mieleen, että jos Orpa meni uusiin naimisiin ja sai vaikka lapsia, niin voisi olla niinkin, että hänestä polveutuvia ihmisiä on jossakin tänäkin päivänä. Se on jännittävä ajatus ainakin. Vaikka jos olisikin siten,  niin jälkipolville tuskin niin kaukainen  tieto olisi säilynyt. Mutta mielenkiintoista miettiä tällaistakin.



Tästäkin pääsee lukemaan Ruutin kirjaa:

https://raamattu.fi/raamattu/KR92/RUT.1



2 kommenttia:

  1. Kiinnostavia ajatuksia Orpasta! Hänet sitä helposti unohtaa, kun hän katosi sinne historian hämärään. Mutta luulisi hänen menneen naimisiin ja niin voisi olla jälkeläisiäkin jossain. Ja ehkä hän sai kertoa Noomin Jumalasta omalle kansalleen 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oli kiva miettiä hänen osaansa, ja sitä mitä hänelle tapahtui. Jännä ajatella, että Jumala tietää senkin asian🌿

      Poista