Meren poikki kuivaa myöten

"Ja israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa myöten, ja vesi oli heillä muurina sekä oikealla että vasemmalla puolella."  2. Moos. 14:22

Meren poikki - kuivaa myöten, rupesikin puhuttelemaan minua.
Jumala teki ihmeen. Mutta sitä ennen sotajoukot, faaraon takaa-ajajat, olivat perässä. Myös vahva tuuli puhalsi koko yön... Ihmettä edelsi vaikeat, pelottavat hetket, jolloin mietittiin, kuinka tässä käy! Oli myös kylmä, ja pelottavaa sekin, kun pimeässä yössä oli tuuli niin kova, että meren aallotkin alkoivat väistyä, ja meren pohja tulla näkyviin.

Sitten heidän käskettiin lähteä liikkeelle. Minne? Sinne meren pohjalle, siihen kuiluun, jossa äsken vielä vesi velloi syvänä. Siihen kosteaan kuiluun, jota ympäröi pelottava vesimuuri, joka voisi milloin tahansa haudata heidät - ja jota nyt kutsuttiin tieksi. Siihen kuiluun, jossa näkyi hiekassa ja mudassa kaikenlaista outoa - ken sitä ehti näkemään. Ja vielä kiirekin oli. Koko ajan joku hoputti, että "pitäkää kiirettä", "ei saa jäädä paikalleen", "älkää kuhniko". Ja hermostuneet huusivat toisilleen: "Älkää te tuuppiko, tässä on muutenkin vaikeaa."

Mutta kaikissa vaikeissa ja pelottavissa hetkissä ja tunteissa oli kuitenkin päästy yli - kuivaa myöten. Tunteet tuli ja meni. Nyt oli kiitoksen paikka, kun oltiin saatu tulla yli.