Yli kivikoitten ja upottavien soiden. Läpi pimeiden metsien...

"...Lävitse kaiken Hän sinut vie..."  (Juha Tapion laulusta)

"Vaikka joku välillä väsyykin, Kristus on aina läsnä, ojentaa apunsa ja sanoo: Nouse, lapseni, nouse! Ei ole mitään hätää, jatka taas, kaikesta on päästävä yli; lankeamatta se tuskin käy - varo vain, ettet jää makaamaan!" (Luther/Vähäsarjan kirjasta Lupaus kantaa)

Hän saapuu keskellemme

Mielessäni on jonkinlainen kuva...  sotatantereelta... Kuva, kuin vanhanaikainen maalaus, jota en osaa piirtää tai maalata paperille. Jos sanoilla saisi sen esiin.

Taistelu on tauonnut. Tai ainakin siirtynyt kauemmaksi. Kenttä on mutainen. Muuta väriä siinä ei näy. Siinä on sotilaita; väsyneitä, haavoittuneita, nälissään olevia, täysin uuvuksissa. Joku seisoo ja jokunen istuu maassa. Yleisnäkymä on, että miehiä makaa maassa. Voisi luulla, että suurin osa heistä on kuollut. Kaikki on hiljaista. Vain silloin tällöin kuuluva valitus katkaisee aavemaisen hiljaisuuden...

Sitten alkaa jostain kentän reunalta kuulua enemmän ääntä. Hälinä voimistuu ja uupuneimmatkin näyttävät heräilevän. Kuolleilta näyttävät hahmot kohottautuvat käsiensä varaan jotain nähdäkseen... "Mikä sieltä tulee?", kuuluu kysymys monien huulilta. Nyt näkyy jotain...

Saapuu Apu! Uupuneille, haavoittuneille ja nälkäisille. Elämä virkoaa jälleen. Kuva saa väriä. Kuvan keskellä hyvin erottuvana näkyvät sairaanhoitajat ja ruoanjakajat. Ja itse suuri lääkäri... kulkee kentällä... jokaisen luona... Elämää antavana.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." Jes. 9:1

Rukouksen voima

"Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka häntä totuudessa avuksensa huutavat." Ps. 145:18

Luin tässä muutama aamu sitten Aamun ensimmäinen -blogista tekstiä rukouksen voimasta. Voit lukea koko tekstin tästä linkistä: http://www.aamunensimmainen.blogspot.fi/2015/09/rukouksen-voima.html. Siinä oli pari ajatusta, jotka minua erityisesti ilahduttivat: 

"Jumala kuulee vähemmälläkin..." ("Mummi")

"Rukous tarkoittaa vain hätänsä tuomista Jumalalle, ei muuta. (J. Vähäsarja)

Hyvinä ja pahoina päivinä

Hyvinä päivinä... niitä voivat olla ihan vain nekin, kun huolet eivät täytä kaikkia ajatuksia ja osaa iloitakin jostain...

Pahoja päiviä... niitähän riittää. Niitä voi olla niin monenlaisia. Joskus ne pahat päivät ovat paljon jotain pientä, kuin hyttyset kimpussa.  Tai peräti mäkäräiset, tai inhat hirvikärpäset... Parvi tämmöisiä kiusoja voi jo saada sekopäiseksi. Jollakin puolestaan voi olla ihan toisenlaiset kiusat. Joku "iso peto", joka saattaa saada kauhun valtaan.

Kun meitä ihmisiäkin on niin monenlaisia, niin suhtautumisemme kaikkiin kiusoihin on niinä pahoina päivinä kovin erilaista. Joku ottaa positiivisella asenteella "lunkisti vaan" - kaikki lutviutuu, ainakin ennenpitkää - tyylillä.  Toinen, synkemmällä luonteenlaadulla varustettu, voi vaipua epätoivoon pienemmästäkin vaivasta.  Joku käpertyy kokoon itkemään omissa oloissaan.  Toinen lamaantuu niin, ettei osaa ryhtyä mihinkään. Joku menettää "kaikki kauniit värit" elämästään ja näkee tulevaisuudenkin vain sellaisena.  "Kiusa se on pienikin kiusa". On se kiusa ja vaiva sitten iso tai pieni, lyhytkestoinen tai jatkuva, ennalta pelätty tai yllättäen tuleva,  olemme me sitten heikkoja tai vahvempia, positiivisia tai synkkäluonteisia, niin yksi on luvannut olla kanssamme joka päivä: Jeesus itse! Se kattaa hyvät ja huonot päivät. Hän valvoo kaikkea meille tapahtuvaa!

Armokortti peliin

Katsoimme eilenillalla elokuvan, joka sai minut ajattelemaan kiitollisena Jumalan tekoja ja hänen mahdollisuuksiaan. Jos joku elokuva on hyvä, niin eiköhän juuri sellainen... Elokuva oli The Grace Card.

Siinä kaksi poliisia joutuu työpariksi vastoin tahtoaan. Jännitettä heidän välilleen tuo se seikka, että toinen on musta ja toinen valkoinen. Ja olihan siinä muutakin...

Jumalalla oli kuitenkin tietty syy, miksi miehet laitettiin työskentelemään toistensa kanssa. Toisen poika tuli tarvitsemaan apua, jonka antamisessa vain toinen saattoi olla  avuksi, koska ketään muutakaan ei löytynyt.

Elokuvan sanoma oli anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen ja rakkauden muuttava ja vapauttava voima. Laitettiin "armokortti peliin", eikä vain Jumalan ja ihmisen välillä, vaan myös ihmisten kesken.

Älä tee itsellesi mitään...

Sinun pimeääsi voi loistaa yllättävä valo. Ehkä elämäsi on kuin autio mökki. Se on ollut vuosikymmeniä vailla elämää. Nyt se alkaa olla romahtamaisillaan... Voiko muka aution mökin ikkunasta alkaa loistaa valoa? Kyllä voi. Mikään ihmisen sytyttämä valo ei sitä tee. Se valo, joka sinne autioon mökkiin annetaan, tuleekin taivaasta. Jo kaukaa katsova näkee sen valon ikkunassa. Vaikka taivas on pilvien peitossa, jostakin se valonsäde siihen osuu. Ja se on kirkas! Odota sitä.

Uskoa vai epäuskoa

On kenties rukoiltu jo kauan jonkin asian puolesta. Vastausta ei vain näytä tulevan. Välillä on saatu ehkä joitain lupauksiakin, jotka ovat rohkaisseet taas uskomaan. Silti ei mitään vieläkään ole tapahtunut. Sitten, jälleen kerran, vastauksena kysymykseen, tulee rohkaiseva jae raamatusta:

"...Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edesssä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi." 2. Moos. 33:17

Näin sanoi Jumala kerran Moosekselle. Ja niin Hän voi sanoa joskus meillekin. Mutta mikä ajatus meille tulee siitä ensin mieleen? Onko se sellainen; "...eipä ole ennenkään mitään tapahtunut...", vai saako se iloitsemaan ja kiittämään, että tähänkin ongelmaan saapuu ratkaisu... kenties jo piakkoin.

Joskus Jumala koettelee meitä. Vastauksen odottaminen on joskus hyvin vaikeaa. Hyvä esimerkki erittäin kauan vastausta odottaneesta on Aabraham. Hänen inhimilliset mahdollisuutensakin olivat jo menneet.  Odottaminen saattaa viedä meidät risteykseen, jossa valitsemme uskon tai epäuskon tien... Usko luottaa Jumalaan. Se luottaa rukouksen kuulemiseen - vaikka vastaus saattaa viipyä. Se luottaa hänen hyvään suunnitelmaansa silloinkin, kun vastaus ei ole toivomamme kaltainen.

Epäusko ei luota ollenkaan. Se tuntuu tietävän, että asialle ei tehdä mitään. Tai jos tehdäänkin, niin tietenkin jotain ihan vastakkaista kuin itse pyysi. Sellaistako tietä sitä haluaisi kulkea? Kovin helposti se jalka kyllä siirtyisi sinne epäuskon tielle... Onhan se jotenkin leveämmän näköinen väylä.  Ihan omillaan saisi mennä...

Jospa kumminkin valitsisimme sen uskon, rukouksen ja luottamuksen tien edelleenkin...

Taakankantajia

"Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain." Gal. 6:2


Kuka osaa lohduttaa surevaa?  Se, joka itse on ollut lohdutuksen tarpeessa.

Kuka ymmärtää köyhää ja puutteenalaista?  Se, joka tuntee omakohtaisesti puutteen tien.

Kuka tuntee sairaan kivut?  Se, joka on itse kivuissaan.

Kuka tuntee yksinäisyyden tuskan?  Se, jota on yksinäisyys kalvanut.


Taakankantajia me olemme. Omiemme - ja samalla kenties toistemme taakkaa hivenen keventäen... Meitä kaikkia vajavaisia, heikkoja, puutteenalaisia, kivuissamme olevia taakankantajia ymmärtää yksi - ihmisen tien käynyt - Jeesus, Jumalan poika. Hän tekee sen täydellisesti. Hän kantaa meidänkin taakkamme.

"Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu,  voi hän kiusattuja auttaa." Hebr. 2:18

Rauha - niinkuin virta

Satuinpa lukemaan tässä eräänä aamuna Aamun ensimmäinen -blogista Jumalan rauhasta. Siellä oli aiheesta myös Vähäsarjan tekstiä, joka puhui ymmärryksen rauhasta ja Jumalan rauhasta. Ymmärryksen rauha on samaa kuin rauhan tunne. Se on häilyvää sekä olosuhteisiin sidottua. Jumalan rauha puolestaan  ei sitoudu tunteisiin. Se on totta myös silloin, kun on ahdistus. Tekstissä oli myös siitä, että kuinka "Jumalan rauha on kuin syvä virta, jota pinnan tuulet tai kovemmatkaan myrskyt eivät juuri kosketa".  Kannattaa lukea se teksti: (katso tästä).

Siellä Vähäsarjan tekstissä oli aiheeseen liittyvänä raamatunkohtana Fil. 4:7:

"Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (uudemman raamatunkäänöksen mukaan)

----

Minulle tuli  mieleen seuraava raamatunkohta:

"Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niinkuin virta ja sinun vanhurskautesi niinkuin meren aallot..." Jes. 48:18

Kuinka usein sitä itsekin on sortunut ajattelemaan, että pitäisi omata se rauhan tunne - vaikka olisi ahdistuksen ja levottomuuden keskellä. Ei sellaista onneksi tarvitse itsestään puristaa. Saa tuntea ne levottomuuden, pelon ja  ahdistuksen tunteetkin, jos siltä tuntuu. Ne ovat pinnalla - mutta pohjavirtana on se Jumalan rauha. Se, joka kääntää katseen sinne, mistä apu löytyy.

Johdatuksen makua...

Johdatuksen makua... Näin sanomme varsinkin silloin, kun jokin asia näyttää menevän toivomallamme tavalla. Olemme ehkä rukoilleet jonkin asian puolesta ja saaneet vastauksen, joka "maistuu makealta". Entäs jos maku onkin karvas?  Silloinko sitä johdatusta ei ollutkaan? Jospa se johdatus ei aina maistukaan niin hyvältä... Eikö Hän, joka on luvannut: "...minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28:20), sitten pitäisikään meistä huolta joka hetki? Kyllä Hän pitää. Kyllä Hän johdattaa. Aina se johdatuksen maku vain ei ole yhtä makea. Välillä saadaan karvaitakin suupaloja. Me emme aina näe syytä, miksi saamme sen karvaan palan. Emme aina näe mitä hyvää siitä seuraa. Kuitenkin Hänellä on hyvä suunnitelma ja Hän toimii aina parhaaksemme - koska Hän rakastaa meitä.

"Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, Israelin Pyhä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä." Jes. 48:17

Etsikää rauhaa ja pyrkikää siihen

"... Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

 


Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."                                                                1 Piet. 3:10-12

Menneisyytemme vangit

Saatamme olla oman menneisyytemme vankina monella tapaa. Menneisyytemme voi pitää sisällään pettymyksiä, kipua ja sairautta, kuolemaa, pelkoja, mutta myös ihania asioita, joista emme halua päästää irti. Menneisyyden vankina ollessamme, menneet asiat vaikuttavat tähän päiväämme ikävällä tavalla. Saatamme toimia ja ajatella toisin, kuin mitä Jumala on meille tarkoittanut.

Mennyt on mennyttä - oli se sitten eilen tai vuosikymmeniä sitten. Emme useinkaan voi itse päästä menneisyyden verkoista irti. Olemme niissä kuin hämähäkin saaliit verkoissaan, kenties odottaen mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu... Pyristellen sotkeudumme verkkoon entistä tiukemmin. Hämäkin verkoissa ollaan  ja pysytään - jollei joku verkko riko. Meidän menneisyytemme verkot voi rikkoa Jumala. Ja silloin me todella olemme niistä vapaita.

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps 50:15

"Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä; Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte,  rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne..." Jes. 30:15

"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan." Jes. 43:18-19  

Hän tukee, vahvistaa ja lujittaa

"Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja

"heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen".

Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. 

"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva,  vahvistava ja lujittava."  1 Piet. 5:6-10

Olisiko hän unohtanut minut ja asiani?

 Ei hän ole.

"Sillä Herran silmät tarkaavat varhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa..."  1 Piet. 3:12

Tänä aamuna oli Suomen raamattuopiston päivän sanassa J. Vähäsarjan  tekstiä siitä, kun odotamme apua. Voit  katsoa juuri tuon tekstin tänään tästä linkistä, mutta koska teksti vaihtuu päivittäin, lainaan siitä pätkiä myös tähän:

"Sinä et ole Jumala. Sinä et siis päätä, milloin Jumalan kuuluu auttaa sinua. Sinä et määrää sitäkään, millä tavalla Jumalan pitäisi asiasi järjestää.... 

Sen sijaan, että Jumala jättäisi päätettäväksemme elämämme tärkeät asiat, hän kantaa omistajan vastuun...

 Hän kehottaa meitä uskomaan häneen - ja antaa auttamisen ja johdattamisen olla hänen käsissään..."

Ilta menossa, aamu mielessä

Ilta menossa. Siihen kuuluu tietyt toimet, tiettyyn aikaan. Ajalla on merkitystä siinä varsinkin silloin, kun on arkiaamu edessä.  Arkiaamun herätys on varsin aikaisin ja siksi nukkumaan on mentävä aiemmin kuin viikonloppuna. Iltatoimet on siis saatava tehdyiksi oikeaan aikaan. Ja näin se on illalla aamu jo mielessä.

Ajan illassa sitä jo myös ollaan ja emmehän kukaan tiedä kuinka pitkällä oma "iltamme" jo onkaan. Pidetään aamu mielessä vaikka ilta joutuu...

Ja samaa odotusta on näissä vanhoissa lauluissakin:

"Kirkas aamu pian koittaa, jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa, kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton, kaiku sielussa soi, meille kertoen voiton, Jeesus matkaamme toi."

"Mä aamulla varhain ja illalla myöhään, luon katseeni Siionin vuoria päin. Siel auttaja mulla on viisain ja parhain, hän etsivi aina mun menestystäin."

Uuden liiton välimies

Uusi liitto ja vanha liitto... En ole mikään raamatunselittäjä, mutta jokainen voi itsekin lukea Hebrealaiskirjeestä asioista, joista nyt muutaman sanan yritän kirjoittaa.

Kaikki varmaan tietävät juutalaisista sen verran, että heillä oli aikanaan temppeli, jossa oli papit ja uhrikäytännöt. Se kaikki toiminta ei ollut ihmisistä lähtöisin, vaan ohjeet siihen antoi itse Jumala. Näin tapahtui, kun Jumala Moosekselle erämaassa antoi vieläpä erittäin tarkat ohjeet kaikkeen. Piti rakentaa telttamaja jumalanpalveluspaikaksi, siihen tarvittavat välineet ja vihkiä papit. Ja solmittiin liitto Jumalan ja israelin kansan välillä. Oli laki  ja liitto, jota piti noudattaa. Ja sen noudattamisessa ihmiset epäonnistuivat...

Mutta koska näin oli, Jumalalla oli varattuna jotain parempaa...

"Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton... Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:7-8, 12

Silloin, vanhan liiton aikaan, uhrattiin uhreja ihmisten syntien tähden. Tarvittiin pappi, joka uhrasi kansan puolesta. Pappikin oli kuitenkin kansan keskuudesta otettu virkaansa ja erehtyväisenä ihmisenä  piti hänen  suorittaa uhri omastakin puolestaan. Tämä kaikki oli vertauskuvaa tulevasta, paremmasta uhrista ja liitosta.

"Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen." Hebr. 9:11-12

"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 10:14

Jeesuksen ollessa aterialla opetuslastensa kanssa viimeistä kertaa, hän sanoi:

"...Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan."  Luuk. 22:20

"Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkiaan." Hebr. 10:10

"...mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle..." Hebr. 10:12

Ja koska Kristus teki sen, ei uhria syntien tähden enää tarvita. Ei juutalaisten eikä muiden. Me, ei juutalaiset,  olemme niitä raamatussa mainittuja pakanoita, mutta meillekin kuuluvat ihanat lupaukset:

"Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi". Gal. 3:8

---

En tiedä käykö tästä selväksi, mitä halusin sanoa, mutta se on lyhykäisyydessään se, että Kristus teki sen! Niin juutalaisten kuin pakanoiden puolesta.

Lupaus kantaa

Minulla on ollut jo useamman päivän auki Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa, eräs sivu. Se lohdutti minua eräänä aamuna ja kirjaan sen nyt tähän lohduksi ja virvoitukseksi sinulle myös.

"Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja."  2 Kor. 4:8-9

Kristityn kipeimpiä asioita on kohdata perusturvallisuutta ravisuttavia ahdinkoja. Väkisinkin sydän alkaa murehtia ja kysellä miksi. Miksi, Jumala, Isäni, sallit, vaikka näet? Miksi kohtaan nämä kipeät asiat, vaikka tiedät voimieni vähäisyyden ja uskoni heikkouden? Minusta ei ole kantamaan kärsimystä esikuvaksi muille. Pienikin tuuli kaataa minut kumoon, ja jokainen vastoinkäyminen lyö minut maahan. Murehdin itseni sairaaksi jo ennen kuin se, mitä pelkään, on edes kohdannut minua. Taas olen kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton ja ahdistusteni vainoama. Etkö jo heräisi, Herra, ja korjaisi tilannettani? - Tänään sanot minulle pelkojeni keskellä turvallisesti: "Olet ahtaalla, mutta et umpikujassa; neuvoton, mutta et toivoton; vainottu, mutta et hylätty; maahan lyöty, mutta et tuhoutunut." Riittääkö se minulle? Riittäisikö se sinulle? Riittäisikö meille armo?

(Teksti Juha Vähäsarjan kirjasta Joka päivä lupaus kantaa/ päivä 29. marraskuuta)

Lupaukset pitävät

Amerikkalaisissa elokuvissa on tapana aina vaikeuksien kohdatessa luvata toiselle, että kaikki menee hyvin. Vaikka lupauksen antajalla ei oikeasti olisi mitään mahdollisuuksia juurikaan vaikuttaa asioiden kulkuun. Mutta mekin, jotka emme yhtä herkästi lupaile, joudumme aina välillä tilanteisiin, joissa joudumme toteamaan, että emme pysty pitämään lupaustamme. Ihmisiin voi aina pettyä. Niin omaan itseen kuin toisiinkin. Yksi on kuitenkin, johon voimme vankkumatta luottaa; Luojamme ja Taivaallinen Isämme. Hänen lupauksensa eivät ole sellaisia ehkäkentiesluultavasti -puheita. Hänen puheensa on selkeästi on ja ei. Minkä Hän lupaa, se pitää. Ja kieltonsakin on selkeä ei. Meillä vain joskus ymmärrys pätkii.

Tiellä

Tiellä voi olla soraa. Se voi olla kuoppainen. Välillä ajat  asfaltilla kuoppia väistellen. Toisinaan taas tien peittää uusi sileä pinta. Joskus olet korkealla upeiden näkymien äärellä ja seuraavassa hetkessä olet ajanut pimeään notkoon, jossa näkymät ovat ihan toiset. Matkalla voi olla niin aurinkoa, rankkaa sadetta ja kuin kaiken peittävää sumuakin.

                   Ei ole oleellista millainen tieosuus on juuri nyt.

                                     Oleellista on oikea tie.


"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6

Erämaakausi

Kunpa voisin aina tuntea läheisyytesi. Tiedän kyllä sanastasi, että olet meitä aina lähellä. Olethan luvannut olla kanssamme, " joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28:20). Kuitenkin ne hetket, jolloin en voi tuntea läsnäoloasi, voivat olla kauheita. Ne ovat pelottavia. Ne ovat kuivia.

"Niinkuin peura hajajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa Sinua, Jumala."  Ps 42:2

Kun tälläisen erämaakauden jälkeen taas saan tuntea läsnäoloasi, se virkistää, kuin janoisen. Kiitos, että pidät minua kädestä kiinni silloinkin, kun en tunne sitä!

Uskon kautta he kestivät... koska odottivat parempaa

Kuinka me kestämme, kun elämä tarjoilee meille ikäviä yllätyksiä?  Vastaus on varmaankin, että armon varassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ikävät yllätykset tuovat mukanaan ikävät kaverinsa; pelon, masennuksen, epätoivon. Näitä kavereita ei kukaan halua kylään, mutta ne vain tulevat lupaa kysymättä. Helposti myös syyllisyydentunto pyrkii sisälle noiden aiemmin mainitttujen vieraiden seuraksi tai niiden jälkeen. Se kysyy, että miksi päästit nuo ensimmäiset "vieraat" sisälle, vaikka itsekin on sellainen, ettei sitä haluta.

Meidät kuitenkin luotiin tunteviksi. Meillä on lupa tuntea. Siitä ei ole tarvis syyllistyä. Joillekin on varmaan tuttu sanonta se, ettei voi estää lintuja lentämästä päänsä ylitse, mutta voi estää niitä tekemästä pesää... Tuntea saa. Ikäviäkin tunteita. Silloin on hyvä varsinkin tarttua kiinni "ankkuriin" joka ulottuu "esiripun" toiselle puolelle.

"Se toivo meille on  ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti." Hebr. 6:19

Uskon kautta kestivät Raamatun pyhät, jotka kokivat monenlaisia vaikeuksia. Näistä uskon esikuvista kerrotaan Hebrealaiskirjeen luvussa 11. Uskon kautta he kestivät... koska odottivat parempaa. Omassa varassamme ei yksikään meistä kestä, kun elämä yllättää ikävällä tavalla. Jumalan armo kantaa. Silloin kun tunnemme voimattomuutemme. Ja silloinkin, kun tunnemme olevamme voimissamme.

"Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on." Hebr. 10:35-36

Isoille myös

Tyttö luki äitinsä neulekirjan kannesta: 20 neulemallia pienille ei isoille. Sitten hän  meni näyttämään tekstiä siskolleen. Asia oli kuitenkin aivan päinvastoin, sillä kirjan kannessa luki: "...pienille & isoille." Yhdistävä merkki oli tehty sillätavoin, (juuri kuten tuossakin nyt näkyy), ettei hän sitä tunnistanut ja se näytti sanalta ei.

Taivaallinen tiekin on tarkoitettu pienille ja isoille. Isojen olisi osattava ottaa se vastaan lasten lailla - luottavaisena. Osaako isot?

Ja vaikka joku väittäisi, että se uskon asia on vain lapsille, älä sitä usko. Usko, että se on isoille ihan yhtälailla.

Sama tie

Muistelen sitä tietä, joka oli niin tasainen. Juuri hiekoitettu. Mutta tämä... Onko tämä  se sama tie?

Siinä on nyt kiviä. Sade on uurtanut siihen vakoja. Se on painunut kuopille ja "nimismiehenkiharat" kiusaavat sillä kulkijaa.

Onko tämä tosiaan se sama tie? On se. Sama se silti on.

Hän teki sen

Kiitos Jeesus, että kuolit puolestamme! Mitkään sanat, vaikka kuinka kauniita olisivat, eivät riitä kuvaamaan rakkautesi suuruutta. Eikä järkemme sitä koskaan käsitä. Joskus voimme pienen hitusen siitä tajuta.


                
                "Se on täytetty!"
                
                 

Sinun lunastustyösi on täytetty. Meidän ei enää tarvitse yrittää mitään täyttää, koska Sinä jo teit sen.

Kiusattujen auttaja

                     "Sillä sentähden,
                että hän itse on kärsinyt
                      ja ollut kiusattu, 
               voi hän kiusattuja auttaa."
                                                           Hebr. 2:18

Kasvu tapahtuu piilossa

Kun siemen pannaan maahan, ei maan pinnalla näy pitkään aikaan mitään. Kylväjä voi jo kyllästyä odottamaan ja ajattelee, ettei sieltä mitään nousekaan. Odottavan aika on pitkä - tässäkin. Joittenkin siementen itäminen vie paljon aikaa. Jotkut siemenet vaativat jopa kylmäkäsittelyn, ennenkuin ne voivat alkaa kasvaa. Ja toisinaan jopa valmiin juurakon kasvuun lähteminen voi olla yllättävän hidasta. Pitää kasvattaa niitä juuria ensin vedenottoa varten,  että voi alkaa kasvattaa näkyvää varttakin. Ja lopulta sitä hedelmääkin. Kuka nyt sitten minkäkinverran. Ja niitä hedelmiä ei kasvi itse syö...

"Ja kun kylvät, et kylvä sitä  vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai minkä muun tahansa. Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren".  1 Kor. 15:37-38

---

Näistä  ajatuksista  on pääosa  lastenleirin raamikselta napsittuja... Kuvassa muuten inkivääri. Juomanteosta oli jäänyt pala juurakkoa ja se laitettiin multaan. Tuo pienempi näkyvä osa oli siinä multaan laitettaessa, mutta se ei kasvanut yhtään. Pitkän ajan kuluttua mullasta pisti esiin uusi alku, jonka kasvun nopeus onkin sitten hämmästyttänyt meitä.

Et ole vahinko

Olimme lastenleirillä ja leirin johtaja luki eräänä aamuna Psalmin 139.  Siinähän on tärkeänä asiana se, että Jumala näki meidät jo idullamme ja kaikki päivämme olivat suunnitellut ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut!  Hän näki meidät jo silloin - ja näkee nytkin. Olemme sitten missä tahansa.

"...Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.

Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä;  jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi", niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus. 

Sillä sinä ole luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."  Psalmista 139:1-16

Sittten myöhemmin samainen leirin johtaja toisessa tilanteessa korosti sitä seikkaa,  että kukaan ihminen ei ole vahinko, vaikka joku ihminen niin sanoisikin. Kaikki olemme olleet Jumalan suunnitelmissa jo kauan ennen kuin vanhempamme tiesivät meistä mitään. Ja jo paljon sitäkin aiemmin...

Väsyneenä

Jumalan lapsikin väsyy. Joskus niin, että käy vain makuulle ja nukkumaan, kun tuntuu ettei mitään jaksa. Jopa voimalliset Jumalan miehetkin väsyvät joskus. Niin kävi Eliallekin aikanaan. Hän oli juuri vähän aiemmin saanut nähdä suuria; kuinka tuli lankesi taivaasta hänen rukouksensa voimasta. Sitten hän sai kuulla, että kuningatar aikoo saada hänet hengiltä. Elia pakeni ja pakomatkansa päätepisteessä paneutui masentuneena nukkumaan, toivoen samalla kuolemaansa. Hän sai nukkua aikansa. Sitten hänet herätettiin. Enkeli herätti hänet ja käski hänen syödä. Ruokakin oli pantu valmiiksi viereen. Elia söi - ja paneutui uudestaan nukkumaan. Taas hän sai nukkua aikansa. Ja jälleen enkeli herätti hänet. Taas oli ruoka odottamassa. Niin vahvistui Elia.   Näin levänneenä ja ruokittuna Elia lähti matkaan, jonka päätteeksi hän asettui erääseen luolaan yöksi. Yhäkin hänellä oli mielessä masentavana se, kuinka hänen henkensä oli vaakalaudalla. Siellä hänelle puhui itse Jumala ja lähetti Elian  uusiin haasteisiin.

Kerrontaa Eliasta löytyy 1 Kuninkaiden kirjasta. Eikä Elian henkeä vienyt kuningatar, eikä kukaan muukaan ihminen. Hänen maallisen vaelluksensa loppu oli hyvin erikoinen ja se löytyy kohdasta 2 Kun. 2.

Suuri suku

Minulle esitettiin ruokapöydässä lapsen suusta kysymys; onko meillä suuri suku? Ajatuksissani käväisevät isännän ja minun eri sukuhaarat. Ja tulipa mieleen sukukokouskin, jossa kesällä kävimme. Pähkäilin mielessäni, että mitähän sukua tässä nyt tarkoitetaan ja mikä on paljon. Jostakin sukuhaarasta on sanottu, että on laaja suku. Mutisin vihdoin esiin epätietoisen vastaukseni. Sen tehtyäni totesin, että kysyjällä olikin itsellään jo vastaus valmiina: "Eikös kaikki ole meille sukua?" Tuumasin, että olihan se niinkin, mutta yleensä sukua ei ajatella niin laajasti... Mutta siinä ruokäpöydässä aloimme yhdessä miettiä.

Ihmissuku ja syntisten sukukunta - kaikki Eevan ja Aadamin jälkipolvet kuuluvat näihin. Kaikki vain eivät osallistu "sukuseurojen" toimintaan.  Kaikki ovat myös kutsutut siihen suureen "sukukokoukseen",  joka pidetään aikojen lopulla taivaassa. Tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu. Kaikki kutsutut eivät vain taida osallistua... Eiväthän kaikki edes tiedä vielä kuuluvansa syntisten sukuun ja siten olevansa kutsuttuja. Kutsujen jakajia tarvitaan siis lisää. Juhlajärjestelyt alkavat olla loppusuoralla ja kunhan kaikki on valmista, meidät noudetaan sinne! Sinne ei pääse omalla kyydillä...

"Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja",  joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa: te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen" ette olleet armahdetut", mutta nyt"olette armahdetut".  1 Piet. 2:9-10


---

Tämä teksti on monen vuoden takaa. Kirjoitin sen aikanaan seurakuntamme lehteen. Nyt tämä oli taas ajankohtainen, kun eilen olimme vuosien tauon jälkeen samaisen sukuseuran kokouksessa.

Muotoiltavana

Kun tehdään kenkiä, tarvitaan lestiä. Lesti on se, joka pitää puolivalmiin tekeleen kengän muotoisena, kunnes siitä tulee valmis kenkä. Kenkää korjatessakin lesti saattaa olla tarpeen.

               "...kunnes Kristus saa muodon teissä..."  Gal. 4:19