Ja aurinko nousi

Nousin tänä aamuna minäkin hiukan "siipi maassa" - näin erään ystäväni käyttämin sanoin. Meninpä sitten katsastamaan Wislöffin kirjasta, olisiko sillä jotain rohkaisevaa tarjota. Ja mielestäni oli. Samalla aukeamalla on aamu- ja iltateksti. Otan sen iltaisen ensin, koska se sopii aamuun myös; aurinko nousi... yön taistelun jälkeen.

"Kun Jaakob oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa." 1 Moos. 32:31
                                                                     

 "Penuel merkitsee Jumalan kasvot. Penuelin luona sinä, Jumala, siunasit Jaakobin hänen kamppailtuaan sinua vastaan koko yön. Hänen elämänsä muuttui toiseksi tämän taistelun jälkeen. Siunauksesi seurasi häntä ja hänen sukuaan. Penuelissa sinä painoit leimasi häneen - myös ulkonaisesti. Kosketit hänen lonkkaluutaan. Jaakob alkoi ontua. Kuinka ihmeellinen sinä oletkaan, hyvä Jumala. Sinä siunaat lapsiasi lyömällä heihin leimasi. Ja leima on milloin minkinlainen - ruumiillinen vajavuus, pitkällinen sairaus, vaikeus joka seuraa ihmistä läpi elämän. Tietenkin jokainen haluasi päästä vapaaksi tästä koettelemuksesta. Mutta meiltä unohtuu helposti, että se on sinun leimasi, merkki siitä että Jumalan siunaus seuraa meitä. En tiedä, minkä leiman aiot lyödä minuun. Mutta maksoi mitä maksoi, sanon kuten Jaakob: "En päästä sinua, ellet siunaa minua."  (Fredrik Wislöff Rukouskirjani)

Ja kirjan toisella sivulla oli allaoleva jae.

"Minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt
 tullut."  Joos. 5:14
                                                                                                                                     
Hän saapuu meidän nähtäväksemme usein juuri taistelun ollessa kuumimmillaan. Olemme kenties jo epätoivoisia ja luulemme taistelun olevan häviöön tuomittu. Mutta silloin saapuu HÄN. Sotajoukon päämies.

--- 

Ylläoleva jae liittyy tapahtumaan, kun Joosuan piti ruveta Jerikoa valloittamaan. Siinä sotajoukon päämies saapuu, kun taistelu on kohta alkamassa.

"Jerikon luona ollessaan Joosua näki miehen seisovan edessään paljastettu miekka kädessä. Joosua meni hänen luokseen ja kysyi: 'Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?' Tämä vastasi: 'En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.' Joosua lankesi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: 'Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?' Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: 'Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, missä seisot, on pyhä.' Joosua teki niin." (Joos. 5:13-15, Jumalan kansan pyhä raamattu, Uusi Tie -lehdeltä syksyllä saatu:)