maanantai 15. toukokuuta 2017

Muurin edessä

"...Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin." Ps 18:30


Tiemme saattaa olla tukossa. On jokin muuri edessä. Näyttää mahdottomalta päästä sen yli, vaikka on etsitty reittiä toiselle puolelle.  On kuljettu pitkät matkat muurin vierustaa molempiin suuntiin ylikulkupaikkaa, porttia tai edes jotain kolosta etsien. Mitään ei löytynyt. Ei myöskään tikkaita, köyttä eikä muutakaan sopivaa. Nyt on palattu siihen kohtaan, johon polku tuli ja  jääty siihen odottamaan. Odotus voi tuntua toivottoman pitkältä tai peräti loputtomalta. Aikanaan apu kuitenkin tulee. Sen järjestää Herra itse, aikana ja tavalla, jota Hän pitää kullekin sopivana.

Varmasti kaikkien elämässä on ollutkin tilanteita, jolloin aivan mahdottomalta tuntunut asia onkin saatu aikojen päästä nähdä tulleen mahdolliseksi...




6 kommenttia:

  1. Joku on sanonut, että vaikka elämä tuntuisi olevan umpikujasa, aina on yks tie auki, tie ylöspäin. Siunausta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Se tie on tosiaan aina auki ja häntä saa huutaa apuun asiassa kuin asiassa:)

      Poista
  2. Onneksi Auttajamme on läsnä aina, vaikkemme sitä aina huomaakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on:) Hän on aina kuulolla, mitä meillä on mielenpäällä.

      Poista
  3. Muurin viertä täälläkin on kuljettu. Luultavasti olen pääsemässä unelmieni työpaikkaan, mutta voimia ei tunnu olevan kovin paljon, kun kilpirauhaslääkitys ei ole alkanut tehota... Jumalako avaisi oven, mutta ei antaisi voimia mennä siitä sisälle??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monenlaisten kysymysten kanssa saadaan tosiaan tätä matkaa tehdä. Joskus on niin vaikea ymmmärtää Hänen tarkoituksiaan ja toimintatapojaan. Mutta koska Hän on Isämme, niin senmukaiset täytyvät Hänen tekemisensäkin olla!
      Ehkäpä Hänen tarkoituksensa sulle niitä voimia kuitenkin on antaa kaikkeen mihin pitää!

      Poista