maanantai 19. maaliskuuta 2018

Miten käy?

"Onnellinen sinä, sinun käy hyvin." Ps. 128:2

Eipä totisesti siltä tunnu. Jotenkin niin suhtauduin mieleeni tulleeseen jakeeseen.


Mutta... jos lainkaan väitän uskovani Jumalaan; Kaikkivaltiaaseen, Kaikkiviisaaseen, kaiken Luojaan, kuinka voisi toisin olla? Hänkö jättäisi omansa pelkkien onnettomien sattumusten varaan? Hänellä on suunnitelma, vieläpä niin tarkka ja monitahoinen, että emme sitä voi käsittää. Kun en käsitä,  väitän heti, ettei minua rakasteta, ei välitetä siitä, mitä meille tapahtuu.

Jos täällä ei tunnukaan käyvän hyvin, matkan määränpäässä meitä odottaa suuret juhlat. Jos täällä emme voikaan iloita, siellä ei mikään särje iloamme.

Jumalan todellisuus on jotain aivan muuta, kuin meidän tunteemme!

---
Olen tänä aamuna ollut synkissä mietteissä useammankin asian suhteen. Kun tulin ulkoa takaisin sisälle, tuli mieleeni tuo yllä oleva jakeenpätkä. Sitä en tiennyt mistä se on.  Siitä lähti tämä teksti, jonka kirjoitin ensin muistikirjaani.  Aloitellessani tekstin kirjoittamista tänne, etsin tuon jakeen kohdan. Siinähän oli vielä jakeen alussa: "Sinä saat nauttia kättesi ansion".  Ajatelin ensin, että eipä tämä tainnutkaan olla sopiva jae; en voi yhdistää sitä ja tekstiäni yhteen, koska jakeessa on kyse maallisesta onnesta ja ahkeroinnin hedelmistä.
Sitten tuli mieleeni, että ehkä se silti sopii? Onhan meille palkkaa siellä perilläkin luvassa; kelle enemmän, kelle vähemmän. Mutta uskoisin, ettei siellä kukaan ole saamaansa tyytymätön.

11 kommenttia:

  1. Ei varmasti ole kukaan siellä tyytymätön :) Ja sinne ollaan matkalla, vaikka tiellä on kiviä ja ylitettäviä "vuoria" (vaikeuksia jotka kasvavat mielessämme vuoriksi) niin Hän on kanssamme ja vaikka kantaa väsyneen lampaansa kotiin aikanaan! Voimia ja iloa sinulle Metsäntyttö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sesse! Minä ainakin olen juuri sellainen, että minun mielessäni monesti ne huolet kasvavat vielä suuremmiksi, kuin ne ovatkaan. Kärpäsistäkin tulee helposti härkäsiä.

      Poista
  2. Minä olin eilen illalla aika synkissä miettiessä, kaikenlaisia kysymyksiä mielessä. Mietin että saakohan niihin ikinä vastausta. Mutta eilen illalla Jumala muistutti yhden kaverin välityksellä että kello käy yhä, Jumala itse pitää sen käynnissä ja että saan vielä vastaukset kysymyksiini. On ihmeellistä miten Jumala rakastaa ja pitää huolta aina vaikka ei osattaisi edes uskoa ja luottaa. Siunattua viikko sinne! T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit tuon. Oli jotenkin lohdullista lukea tuo, että "kello käy yhä" ja "Jumala itse pitää sen käynnissä"! Vastauksien odottaminen on joskus tosi vaikeaa. Siunauttua viikkoa itsellesikin!

      Poista
  3. Kyllä elämä askarrutaa ja huollettaa. Onko meillä heinäkuussa töitä, vaiko pelkkää velkaa ja paljon. Miten jatkossa lasten opiskelut, pappajen asiat. No pitää uskoa, että jonain päivänä kaikki loksahtaa paikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen epävarmuus on kyllä tosi kalvavaa. Minulla usein aamulla varsinkin saattaa kääntyä mietteet sellaisten masentavien miettimisten urille. Tänä aamuna muistin lohdullisen tekstin yhdestä kirjasta, jota olen täälläkin joskus lainannut: https://toisestatodellisuudesta.blogspot.fi/2016/12/pyha-murheettomuus.html Siinä oli siitä, kuin me usein kasataan tulevien päivien, viikkojen, jne. huolet tämän päivän päälle. Jumalalla saattaa kuitenkin olla jokin ratkaisu, jota me emme nyt tiedä!

      Poista
    2. Kyllä Jumala kaiken hoitaa, mutta ei välttämättä niin kuin sinä haluaisit, voit olla huoleton. :)

      Poista
    3. Niin, ei se tosiaan aina mene kuten itse toivoisi.

      Poista
  4. Kyllä mulle piisaa pienetkin juhlat siellä minne täältä mennään.

    On tullut saavikaupalla paskaa niskaan. Juuri kun huomaa että hiukkasen alkaisi helpottamaan, niin ei kun lisää kuraa niskaan.

    Näyttäneet missä koiran paikka on. :/

    Aina ei vaan jaksaisi odottaa, vaikka sanotaan että valo on aivan nurkan takana. On vaan niin pirskatin pitkä nurkka. :DDD

    Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne pienetkin juhlat on täältä katsoen isot! On se täällä niin usein sitä, että juuri kun luulee, että nyt on vähän helpompaa, onkin joku uusi ongelma käsillä, tai joku entinen. Mutta mukavampaa illanjatkoa sinne kaikista ikävyyksistä huolimatta!

      Poista