keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Hyviä ja huonoja Jumalan lapsia?

Sitä tuntee itsensä usein huonoksi Jumalan lapseksi. Kun ei  tunne häntä riittävästi, sitä paljon luulee. Ei siis tunne riittävästi sitä Isän sydäntä.

Mutta jos ajattelee asiaa todellakin vanhemman näkökulmasta, jaotteleeko vanhempi lapsiaan hyviin ja huonoihin? Jos sydämessä on valtava rakkaus lastansa kohtaan, ei sellaista jaottelua ole, vaikka lapsi olisi millainen. Isä voi antaa lapselleen kyllä ohjeita, joita me lapset tottelemattomina emme aina osaa tai halua noudattaa. Loppuuko se Isän rakkaus siihen? Ei lopu. Voi kyllä surettaa lapsen asiat ja niitä voidaan ohjata toiselle tolalle, auttaa lasta kohti parempaa, mutta huonoksi Hän ei lastaan nimitä. Rakkaaksi lapsekseen sanoo Hän sitäkin, jonka tiet ovat jossain muualla, kuin Isän neuvo oli. Isän katse ja ajatus seuraa häntä koko ajan. Hänen ajatuksensa askaroivat alituiseen lapsensa asioissa. Lapsi taas muistaa isältä saadut neuvot ja toteaa, ettei ole tullut noudattaneeksi niistä puoliakaan. Se saa hänet luulemaan, ettei Isäkään häntä enää voi rakastaa. Mutta ei rakkaus ole sellaista. Ei se vaihtele kaikkien tekemisten ja tekemättömyyksien mukaan!

Luota Isään ja käsitä,  että Hän kaipaa sinua koko ajan.


Muista tuhlaajapoikaa, kuinka isä otti hänet avosylin vastaan ja puki hänet juhlavaatteisiin!

"...sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."
Joh. 6:37


"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä... ei muistele kärsimäänsä pahaa... kaiken se kestää...
Rakkaus ei koskaan häviä..."
1 Kor . 13:4-8




---
Mistä tämä kirjoitus sai alkunsa? Tänä aamuna väsyneenä mietin, etten jaksaisi oikein lukeakaan mitään, tai rukoilla. Sitten tuli mieleeni, että eihän yhteydenpito sellaista Isän kanssa ole, että Hän koko ajan  kyttäisi minua ja odottaisi minun olevan joka hetki puhetuulella. Emmehän mekään sellaista läheisiltämme odota. Tiedämmehän mekin suunnilleen millaisia lapsemme ovat ja sen mukaan heidän kanssaan toimimme. Eikö sitten Taivaallinen Isä ottaisi huomioon sitä, millaisia me kulloinkin olemme


4 kommenttia:

  1. Vaikeata oli itsellenikin syventyä Raamattuun aamulla, kun oli vielä paha mieli...mutta kyllä kuitenkin aikanaan siihen syvennyin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tosiaan aina maistu. Joskus taas odottaa ihan, että pääsee lukemaan.

      Poista
  2. Kyllä sitä tunteekin itsensä huonoksi Jumalan lapseksi, kun itseensä katsoo. Tästäkin asiasta oli hyvin muistaakseni siinä Säröistä loistava Kirkkaus -kirjassa, ettei lapsen tarvitse koko ajan pelätä asemansa menettämistä perheessä, vaikka hän olisikin tottelematon ja mitä milloinkin. Olisihan se hullua, jos isä aina ajaisi lapsen pois perheestä, jos tämä ei ole joka hetki täydellinen. Miksi siis Taivaan Isäkään niin tekisi? Hän kaikkein vähiten! Onneksi Jumalan lapseutta ei tarvitse ansaita millään teoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mutta siitä sen huomaa, ettei sitä oikein ole osannut asettua siihen lapsen asemaan, joka on Isälle niin rakas, kun koko ajan luulee Isän kiukkuisena vahtivan...

      Poista