perjantai 29. marraskuuta 2019

Ontuva vaeltaja

"Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa." 1 Moos. 32:31

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." Room. 8:28

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt. 6:34




Minäkin olen "ontuva". Kaikki koettu on painanut leimansa minuun. Jääkö se kaikki pysyvästi minuun elämäni loppuun asti? Sitä en tiedä. Isä tietää. Mutta se sana, että "kaikki yhdessä" vaikuttaa parhaaksi, voi tuoda lohdullisen valon tuikahduksen minunkin elämäni ylle; kaikkien pelkojeni keskelle. Sentähden minun ei tarvitsisi niin niistä huomisistakaan huolehtia, vaikka asiat eivät menisikään oman tahtoni mukaan. Tänään auttaa Herra.






4 kommenttia:

  1. Se on lohdullista, että ontuvanakin saa silti olla matkalla perille sinne, missä kaikki on täydellistä. Ja ontuvanakin voi olla siunattu, niin kuin Jaakob oli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tarvitse olla huippukuntoinen ja terve vaeltaja päästäkseen mukaan, vaan kaikki raajarikotkin otettiin mukaan!

      Poista